On laihduttamisen aika,laihduttamiselle pitää olla aikaa

Tämä tilanne nyt
Olen syönyt reilut 3000 kaloria päivässä noin kuukauden ajan ja en ole ehtinyt YHTÄÄN harrastamaan liikuntaa.
Vyötärön ympärysmitta isontunut vain 1 cm ja pihtimitat kasvanut 3 mm.

Nyt olisi aikaa liikunnallekkin kun olen saanut tehtyä kaikki tärkeät työt.En ole ehtinyt harrastamaan liikuntaa kunnolla ainakaan vuoteen,joitakin lyhyitä pätkiä on ollut joiden aikana olen onnistunut laihtumaan pari kiloa jotka olen sitten lihonut takaisin syömällä herkkuja.

Laihduttamiselle pitää olla aikaa Ainakaan minä en laihdu ilman liikuntaa.
Sitä laihtuu niin että tekee kaikki liikunta suoritukset JA syö TARKASTI ruokaohjelman mukaan.😮

Laihdutan hitaasti JA suurilla kaloreilla KOSKA se on ainoa oikea tapa laihduttaa 🤔.Nopeat laihdutuksen tuhoaa terveyden monella tavalla.😮‍💨
Esim kilpirauhasen vajaatoiminta,impotenssi,mulkku lakkaa seisomassa jos syö liian vähän,naisilla loppuu kuukautiset yms.😒
Jos syö laihdutuksen aikana paljon ja liikkuu paljon,vaikutukset on aivan päinvastaiset.
32431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kuule sinun iässä lakkaa seisomasta muutenkin, ja naisilla kuukautiset lakkaa ihan luonnostaan tossa keskimäärin 50 v. Sulla on aika erikoiset uskomukset vanhenemisesta, että sen vois pysäyttää sillä että lihottaa ja laihduttaa itseään vuorotellen. Vanhenet joka tapauksessa.

1Äänestä
  • Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.
    Elämätavoilla on siis merkitystä siinäkin asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.

    Jos hormonitoiminnan menee pilaamaan kitudieteillä,se ei välttämättä enään palaudu koskaan entiselleen 😮‍💨

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.
    Elämätavoilla on siis merkitystä siinäkin asiassa.

    Mistä osaat verrata 65 v seksikuntoa kolmikymppisen vastaavaan? Anna joku esimerkki.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mistä osaat verrata 65 v seksikuntoa kolmikymppisen vastaavaan? Anna joku esimerkki.

    Jos P=2-3 x S soikempi niin johonkin se pakostakin kertyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos P=2-3 x S soikempi niin johonkin se pakostakin kertyy.

    Voitko avata tuota mitä tarkoittaa "soikempi"? Ja mikä kertyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.
    Elämätavoilla on siis merkitystä siinäkin asiassa.

    Mitä sinä seksikunnolla kun ei ole naistakaan? 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.
    Elämätavoilla on siis merkitystä siinäkin asiassa.

    Olisi kiva jos sillä ns seksikunnolla olisi muutakin käyttöä kuin vain esitellä sitä kaupan kassalla niille jotka ei ole sinun erektioistasi kiinnostuneita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen kohta 65 vuotias,ja seksikunto on aivan samanlainen kuin 30 vuotiaana.Ainoastaan seksuaalinen kiihottuminen on pienentynyt,mutta tomintakunto on aivan sama kuin ennen eli erektion kovuus ja kestävyys.
    Elämätavoilla on siis merkitystä siinäkin asiassa.

    Mitä sinä erectiolla?

    Äänestä

Sulla on liian vähäiset estrogeenitasot.

Äänestä
  • Millä perusteella osaat kertoa kenenkään estrogeeneista? 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Millä perusteella osaat kertoa kenenkään estrogeeneista? 🤔

    Kirjoitetun tekstin perusteella mutta tosin vain lääkäri voisi sitten vahvistaa asian ja määrätä lääkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kirjoitetun tekstin perusteella mutta tosin vain lääkäri voisi sitten vahvistaa asian ja määrätä lääkettä.

    Millä asiantuntemuksella osaat tekstistä päätellä kenenkään hormonitasoja? Osaatko samalla lailla kertoa mm insuliinitasot? Nehän on myös hormoneja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Millä asiantuntemuksella osaat tekstistä päätellä kenenkään hormonitasoja? Osaatko samalla lailla kertoa mm insuliinitasot? Nehän on myös hormoneja.

    Minulla on asiaan liittyvä koulutus ja vuosien ammatillinen kokemus estrogeenin puutteen tunnistamisessa. Insuliini puolestaan on helppoa mitata myös kotioloissa, jos epäilet itselläsi sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minulla on asiaan liittyvä koulutus ja vuosien ammatillinen kokemus estrogeenin puutteen tunnistamisessa. Insuliini puolestaan on helppoa mitata myös kotioloissa, jos epäilet itselläsi sellaista.

    Toivottavasti osaat tunnistaa samalla asiantuntemuksella oman älyn ja hormonitasojen puutteetkin. Tutkimuskohde on ainakin lähempänä. Ainakin tunnistat tutkimuskohteesta onko siellä peilissä mies vai nainen, kun et näytä noin yksinkertaista asiaa erottavan kirjoittajista - sillä suurella asiantuntemuksellasi. 😂

    1Äänestä

Eipä nopean laihduttamisen varjopuolista yleensä mitään puhuta.

Mies saanut nopeita tuloksia,mutta jo 40 vuotiaana lääkäri antanut elinaikaa vuoden.Ihme että on vielä elänyt,yleensä ne kuolee tuon diagnoosin jälkeen.

Jari ”Bull” Mentulan paino nousi 50 kiloa todella lyhyessä ajassa – Paljastaa podcastissa syyn https://share.google/V5385JWrry3qhFGAU

Äänestä
  • Mitä yrität taas sanoa?

    Äänestä

"Laihdutan hitaasti JA suurilla kaloreilla KOSKA se on ainoa oikea tapa laihduttaa"

Oma historiasi ei oikein tue kyseistä väittämää. Eikä ns viralliset ja terveelliset laihdutusohjeet.

Minä kävin lääkärissä ja ravitsemusterapeutilla ja he ei kyllä olleet sitä mieltä että laihdutus tapahtuu suurilla kaloreilla. Vaan syömisen vähentämisellä. Enkä huomannut että saamissani ateriaohjeissa olisi ollut karkkia, jäätelöä ja kakkuja. Mitä sinun ainoaan oikeaan laihdutukseen kuuluu.

Lisäksi sinun "ainoa oikea" laihdutustapa vaihtuu viikoittain. Ainoa asia mikä ei muutu on syömishäiriösi.

1Äänestä
  • Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla.Laihduttamisessa pitää ajatella realistisesti.
    Kaikkia herkkuja ei kannata kieltää kokonaan.Ne kannattaa lopettaa vasta sitten JOS niitä syö LIIKAA 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Sinulla on ihan liian alhaiset estrogeenitasot, jotta voisit hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla.Laihduttamisessa pitää ajatella realistisesti.
    Kaikkia herkkuja ei kannata kieltää kokonaan.Ne kannattaa lopettaa vasta sitten JOS niitä syö LIIKAA 🤔

    Kirjoitat: "Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁"

    Kuitenkin juuri mainitsit:

    "joitakin lyhyitä pätkiä on ollut joiden aikana olen onnistunut laihtumaan pari kiloa jotka olen sitten lihonut takaisin syömällä herkkuja."

    Eli et ole lihonut vaikka olet lihonut? 🤔

    Mitä arvelet lääkäreiden olevan mieltä sinun terveydestäsi, jos uskaltaisit mennä lääkäriin? Se ettet joudu käyttämään tukivälineitä ei kerro sinun terveydentilasta juurikaan. Vitsi kertoo, että vian ei tarvitse olla iso jos se on päässä. Muuta maksa ja muut elimet kyllä kärsii ruokavaliosta toisilla herkemmin. Muistan kuinka olet kertonut mm kuinka helposti loukkaat itseäsi kaatuillessasi niin voi kertoa osteoporoosista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla.Laihduttamisessa pitää ajatella realistisesti.
    Kaikkia herkkuja ei kannata kieltää kokonaan.Ne kannattaa lopettaa vasta sitten JOS niitä syö LIIKAA 🤔

    Mitä odotat tulevaisuudeltasi kun olet nyt jo yli 60 v ja eläkeläinen? Mitä suunnittelet tekeväsi kun saat ne 3 kiloa pudotettua?

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mitä odotat tulevaisuudeltasi kun olet nyt jo yli 60 v ja eläkeläinen? Mitä suunnittelet tekeväsi kun saat ne 3 kiloa pudotettua?

    Tavoite on elää ilman sairauksia 100 vuotiaaksi,enkä ole vielä eläkkeellä.Eläkkeelle pääsen vasta ensi syksynä kun täytän 65 vuotta.Sitä pitää anoa puolta vuotta aikaisemmin eli jo tammikuussa.Sekin voi olla mahdollista että teen töitä vielä eläkkelläkin jos se vain kannattaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla.Laihduttamisessa pitää ajatella realistisesti.
    Kaikkia herkkuja ei kannata kieltää kokonaan.Ne kannattaa lopettaa vasta sitten JOS niitä syö LIIKAA 🤔

    Painonhallinta on sinnittelyä. Kävin äsken kaupassa. En ostanut sitä 50 gr sokeritonta suklaalevyä, koska päivällä söin edellisestä puolikkaan. Puolet 50 gr on se vakio. Siis 25 gr. Oli sellainen olo kaupassa, että olisin ostanut vaikka mitä ja herkutellut, mutta itsekieltäytymistä täytyy harjoittaa.
    Haudutin yrttiteetä kotona ja otin purukumin. Illalla ennen nukkumaanmenoa lupaan itselleni ruisnäkkärin margariinilla ja maitokahvia.
    Oli Luojan lykky, että onnistin vähentämään kahvinjuonnin puoleen, kun tuli refluksi-oireita.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tavoite on elää ilman sairauksia 100 vuotiaaksi,enkä ole vielä eläkkeellä.Eläkkeelle pääsen vasta ensi syksynä kun täytän 65 vuotta.Sitä pitää anoa puolta vuotta aikaisemmin eli jo tammikuussa.Sekin voi olla mahdollista että teen töitä vielä eläkkelläkin jos se vain kannattaa.

    Montako itsenäisesti elävää satavuotiasta tiedät? Kaikki ovat sokeita ja kuuroja ja muiden avun varassa, hoitokodeissa. Vai luuletko että keho ei vanhene kun pyöräilee sata lasissa kaiken valvellaoloajan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tavoite on elää ilman sairauksia 100 vuotiaaksi,enkä ole vielä eläkkeellä.Eläkkeelle pääsen vasta ensi syksynä kun täytän 65 vuotta.Sitä pitää anoa puolta vuotta aikaisemmin eli jo tammikuussa.Sekin voi olla mahdollista että teen töitä vielä eläkkelläkin jos se vain kannattaa.

    Arveletko että ehkä 90 v erektiot on kuin 30 v? 😃 Ja että 100 v alat harrastamaan lihaskunto harjoittelua? 😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan oikealla tavalla olen laihtunut koska terveys on erittäin hyvä ja en ole lihonut nopeasti takaisin.😁

    Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla.Laihduttamisessa pitää ajatella realistisesti.
    Kaikkia herkkuja ei kannata kieltää kokonaan.Ne kannattaa lopettaa vasta sitten JOS niitä syö LIIKAA 🤔

    "Minun ikäiset ukot istuu monesti pyörätuolissa tai kävelee rullaattorilla."

    Jos istuu pyörätuolissa jne niin se on jonkun vamman syy, eikä liity laihdutukseen tai elintapoihin. Teet omituisia oletuksia ihmisistä. Sinua itseä ja syömishäiriötäsi ei paranna se mitä muut tekee, istuuko pyörätuolissa ja mitä muut syö. Itse olen päätellyt ihan teksteistäsi että siinä voi olla perää että runsas sokerin syöminen aiheuttaa haittaa aivoille.

    Ihminen voi olla päällisin puolin kunnossa mutta kun kuuntelee vähän aikaa hengentuotteita niin huomaa että se vika olikin siellä korvien välissä. Dementikkoainesta olet.

    Äänestä

Kyttää vain ruokaohjelmaa ja varo, jos ei seiso.

Äänestä

Eihän laihduttaminen vie aikaa. Energiaa palaa kaiken aikaa vaikka ei yrittäisikään.
Syöminen vie aikaa.

Äänestä

"Laihduttamiselle pitää olla aikaa "

Onhan sinulla ollut vuosia aikaa laihduttaa kolmea kiloa.

1Äänestä

Tämän veikon takia tulin laihdutus kertomuksiin.
Hauska vekkuli, joka tekee parhaansa ja provosoi toisia.
Poikamies parhaassa iässä, naiset!

Äänestä
  • Sääli vain että eturauhanen on huonossa kunnossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä tilanne nyt
Olen syönyt reilut 3000 kaloria päivässä noin kuukauden ajan ja en ole ehtinyt YHTÄÄN harrastamaan liikuntaa.
Vyötärön ympärysmitta isontunut vain 1 cm ja pihtimitat kasvanut 3 mm.

Nyt olisi aikaa liikunnallekkin kun olen saanut tehtyä kaikki tärkeät työt.En ole ehtinyt harrastamaan liikuntaa kunnolla ainakaan vuoteen,joitakin lyhyitä pätkiä on ollut joiden aikana olen onnistunut laihtumaan pari kiloa jotka olen sitten lihonut takaisin syömällä herkkuja.

Laihduttamiselle pitää olla aikaa Ainakaan minä en laihdu ilman liikuntaa.
Sitä laihtuu niin että tekee kaikki liikunta suoritukset JA syö TARKASTI ruokaohjelman mukaan.😮

Laihdutan hitaasti JA suurilla kaloreilla KOSKA se on ainoa oikea tapa laihduttaa 🤔.Nopeat laihdutuksen tuhoaa terveyden monella tavalla.😮‍💨
Esim kilpirauhasen vajaatoiminta,impotenssi,mulkku lakkaa seisomassa jos syö liian vähän,naisilla loppuu kuukautiset yms.😒
Jos syö laihdutuksen aikana paljon ja liikkuu paljon,vaikutukset on aivan päinvastaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu