Liikaa dnf-juoksijoita polkujuoksutapahtumissa

Varsinkin Nuts satasella. Piti olla eeppinen titaanien taisto, mutta yksi somesankari toisensa jälkeen keskeytti. Se on hienoa että on jaksanut könytä joskus jalkaisin 50km, mutta kyllä nämä 100km matkat on ihan eri ukkeleille. Niitä ei ole tarkoitettu tavisläskeille.
28674
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Lierihatut menivät maaliin kuten nollasta ultraan.

Äänestä

Miksi somejuoksijat lähtee tapahtumiin reenaamatta?

Äänestä

Salli tehnytndmf videon. Ukko ei ole saanut vittuilua kokemuksestaan vielä. Polkujuoksuskemessämom vahva tsemppaamisenmkulttuuri joka ajaa dnf suorituksiin. Eetuakin vaan kannustetaan yllytyshulluuteenmeikä ymmärretä toppuuttelijoita.

Äänestä
  • Eetu teki liika kovia maraton suorituksia.
    Kpk hermostu ja kannusti ukkoa poluille keskeyttää

    Äänestä

Ikävästi vaaroilla tuli dnf tuloksia, kun moni oli jo nähnyt maalin, eikä hotsittanut siksi.

Äänestä

Dns ukkoja kiitos lisää

Äänestä

Ketäpä tuo nyt haittaa, yritätkö juoksuttaa hengiltä

Äänestä
  • Titaanien taistossa on henki, maine ja kunnia kyseessä. Ei se mikään sunnuntaipatikka ole.

    Äänestä

  • Yritän. 100km henkihieverissä rentoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Titaanien taistossa on henki, maine ja kunnia kyseessä. Ei se mikään sunnuntaipatikka ole.

    Mainee kasvaa dns/dnf patikoista

    Äänestä

Millä DNF määrällä pääsee tilastokärkeen ?

Äänestä

Paljonko on liikaa. Jokainen dnf sykähdyttää.

Äänestä

Polkukävelijät ei jaksaneet kävellä helteessä. Heh.

Äänestä

Mitä mänevät ilmoittautumaan joka tapahtumaan?

Äänestä

Jännä seurata taas ensi kesänä Lapin helteessä ukkeleidennitkua.

Äänestä
  • Ja parkua ja selityksiä.

    Äänestä

TGC 81km finisher. Tee perässä.

Äänestä

Ei kiinnosta järjestäjää koska dnf ukot ja akat maksaa tyyriit liput samalla lailla kuin maaliin asti päässeet.

Äänestä
  • Paras järjestäjälle on dns.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Paras järjestäjälle on dns.

    Kerran voipi siirtää seuraavaan vuoteen osallistumisen. Miksi ottaa dns, jos voipi siirtää tavoa vuodella?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kerran voipi siirtää seuraavaan vuoteen osallistumisen. Miksi ottaa dns, jos voipi siirtää tavoa vuodella?

    kaikista ei saa. eikä auta kerran siirto, jos ei kuitenkaan mene mukaan.

    Äänestä

  • totta turisee.
    Ukkojen ego saa poluille.

    1Äänestä

  • jos juoksee yli 10 km poluilla, tulee erektiovaikeuksia.

    1Äänestä

  • Ukot ahnehtii poluilla sankaritarinoita. Sitten kävellään Nuts 100km jonossa kun ei jaksa juosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    jos juoksee yli 10 km poluilla, tulee erektiovaikeuksia.

    Tuleekohan letun kisakalenterilla testosteronivajetta?

    1Äänestä

  • Ai ettien että. Painoliivi, nilkkapainot, ja matolla alamäkeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varsinkin Nuts satasella. Piti olla eeppinen titaanien taisto, mutta yksi somesankari toisensa jälkeen keskeytti. Se on hienoa että on jaksanut könytä joskus jalkaisin 50km, mutta kyllä nämä 100km matkat on ihan eri ukkeleille. Niitä ei ole tarkoitettu tavisläskeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu