Uimataito ei estä hukkumista, hätääntymistä, paniikkia

Uimataito aikuisella ei estä hukkumista jos jostain syystä hätääntyy ja paniikki. Se voi tulla monesta asiasta. Jopa väsymyksestä

Lapsien paikka ei ole koska rannalla ja veden läheisyydessä.

Vaan täysin vanhemman vieressä kokoajan.

Yleisillä rannoilla pitäisi olla kielto että alaikäinen lapsi esim alle 15 vuotias ei saa liikkua rannalla, vedessä yksin ilman vanhemman uimataitoisen aikuisen vieressä oloa.

Suurin osa nuorista lapsista ei ymmärrä riskiä ollenkaan että voi hukkua, tietoisuus tulee myöhemmin.
Tälläisiä lapsia on hukkunut suurin osa. Siksi luette hukkuneista lapsista uimaloissa ja rannoilla.

Jos aikuinen on sellainen joka kykene itse omassa päässä tiedostamaan niin heidän nuoret lapset on jatkuvassa väärä ssa. Siksi kieltomerkki kaikille rannoille, uimahalleihin.
2355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uimataitoinenkin voi väsyä. Liian pitkään lämpimässä vedessä ja väsymys tulee lopulta yllättäen. Taukoja lapsille ja aikuisille riittävästi ja paljon juomista.

Äänestä

Ihminen ei ole kala. Eikä lintu. Etenkin nuorilta on tuntunut viime viikkoina unohtuneen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uimataito aikuisella ei estä hukkumista jos jostain syystä hätääntyy ja paniikki. Se voi tulla monesta asiasta. Jopa väsymyksestä

Lapsien paikka ei ole koska rannalla ja veden läheisyydessä.

Vaan täysin vanhemman vieressä kokoajan.

Yleisillä rannoilla pitäisi olla kielto että alaikäinen lapsi esim alle 15 vuotias ei saa liikkua rannalla, vedessä yksin ilman vanhemman uimataitoisen aikuisen vieressä oloa.

Suurin osa nuorista lapsista ei ymmärrä riskiä ollenkaan että voi hukkua, tietoisuus tulee myöhemmin.
Tälläisiä lapsia on hukkunut suurin osa. Siksi luette hukkuneista lapsista uimaloissa ja rannoilla.

Jos aikuinen on sellainen joka kykene itse omassa päässä tiedostamaan niin heidän nuoret lapset on jatkuvassa väärä ssa. Siksi kieltomerkki kaikille rannoille, uimahalleihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu