Miksi sähköpyöräilijät kirjoittavat pyöräilypalstalle

Sähköpyöräilystä kirjoittamisen suosion kasvu tällä palstalla on herättänyt kysymyksiä siitä, miksi sähköpyöräilijät haluavat usein tulla samaistetuiksi perinteisiin pyöräilijöihin. Tämä käy ilmi siitä, että he jatkuvasti vastustavat ehdotuksia erityisestä sähköpyöräilypalstasta, ja kokevat syystä tai toisesta olevansa samalla viivalla oikeiden pyöräilijöiden kanssa.

Vastaus tähän kummalliseen ja itsepetosta huokuvaan ilmiöön piilee monimutkaisessa psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden verkossa.

Yksi keskeinen tekijä on voimattomuuden ja heikkouden kompensointi. Sähköpyörä tarjoaa mahdollisuuden kokea liikunnan iloa ja päästä pidemmälle ilman suurta fyysistä rasitusta. Tämä voi houkutella ihmisiä, jotka tuntevat itsensä heikoiksi tai joiden kunto ei mahdollista perinteistä pyöräilyä. Sähköavustus mahdollistaa osallistumisen pyöräilykulttuuriin ja sen tarjoamiin etuihin, kuten ulkoiluun ja yhteisöllisyyteen. Eli taustalla on tarve tulla hyväksytyksi,mikä on inhimillisesti tarkasteltuna hyvinkin ymmärrettävä.

Toinen, vähemmän suora, mutta suuri vaikutin on seksuaalisuuden kompensointi. Pyöräily on useimmissa duskursseissa tulkittavissa maskuliinisuuden ja voiman symbolina. Sähköpyörä voi tarjota välineen, jonka avulla voidaan kokea (simuloidusti) liki vastaavaa hallinnan tunnetta ja itseluottamusta ilman varsinaista kykyä, mikä voi olla seksuaalisen itsetunnon kannalta merkityksellistä.

Lopuksi, on tärkeää ymmärtää, miksi sähköpyöräily ei voi täysin korvata perinteistä pyöräilyä kuntoilumuotona:

Vaikka sähköpyöräily tarjoaa liikuntaa, se ei tarjoa samaa intensiteettiä ja fyysistä rasitusta kuin perinteinen pyöräily. Perinteinen pyöräily kehittää kestävyyttä, voimaa ja lihaskuntoa huomattavasti tehokkaammin. Sähköpyöräily voi olla erinomainen vaihtoehto niille, jotka tarvitsevat kevyempää liikuntaa tai kärsivät lihasheikkoudesta, mutta se ei välttämättä edesauta samoja kuntoilullisia tavoitteita kuin oikealla polkupyörällä on mahdollista saavuttaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että sähköpyöräilijöiden halu samaistua perinteisiin pyöräilijöihin voi johtua monista syistä, mukaan lukien voimattomuuden kompensointi, potentiaalinen seksuaalisuuden korvaaminen ja halu tulla hyväksytyksi pyöräilykulttuurin osana, vaikka sitten netistä löytyville keskustelupalstoille kirjoittamisen kautta.
76825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Olipa tuossa typerä aloitus.

Äänestä
  • Olipa tuossa typerä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olipa tuossa typerä kommentti.

    Aloituksen tekijällä on henkisen puolen ongelmia. Hän ei luultavasti voi sietää teenjuojia, jos on itse kahvin ystävä tai vihaa siideriä, jos itse pitää oluesta. Tyypillinen kainuulaisella sielulla varustettu maalainen, pelkää kaikkea itselleen vierasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aloituksen tekijällä on henkisen puolen ongelmia. Hän ei luultavasti voi sietää teenjuojia, jos on itse kahvin ystävä tai vihaa siideriä, jos itse pitää oluesta. Tyypillinen kainuulaisella sielulla varustettu maalainen, pelkää kaikkea itselleen vierasta.

    Mitähän tässä yritetään sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitähän tässä yritetään sanoa?

    Sitä että aloittajalle on osa johdoista irti, impulssi ei mene perille saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Sitä että aloittajalle on osa johdoista irti, impulssi ei mene perille saakka.

    Tuskin sillä on sähköpyörää, ei syytä huoleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuskin sillä on sähköpyörää, ei syytä huoleen.

    Ei siitä ollakaan huolissaan, päin vastoin, se saa apua jostain. Ehkä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei siitä ollakaan huolissaan, päin vastoin, se saa apua jostain. Ehkä.

    Eipähän se avustusta kaipaa, onsen verran terve pukki... Kykenee polkemaan, ja polkeekin vaikka millaisia "koneita", toisin kuin lihasheikot.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eipähän se avustusta kaipaa, onsen verran terve pukki... Kykenee polkemaan, ja polkeekin vaikka millaisia "koneita", toisin kuin lihasheikot.

    Vaseliinimiehellä jalat voi toimia hyvinkin, mutta pää ei toimi kuten muilla.

    Äänestä

  • Jep. Sähköavusteinen polkupyörä on sekin polkupyörä.

    Äänestä

Viestit voisi kirjoittaa mopo-palstalle. Mopohan on lyhenne moottoripolkupyörästä.

Äänestä
  • Sähköavusteinen polkupyörä on moottoriton ajoneuvo, eli kuuluu muut moottorittomat ajoneuvot luokkaan.

    Äänestä

Sähköavusteinen polkupyörä on polkupyörä sekin ja polkupyörällä pyöräillään. Pyöräily on palstan aihe.

Äänestä

MIhin pitäisi kirjoittaa, ellei sinulle sovi, että tänne kirjoitetaan?

Äänestä
  • Vaikka mopopalstalle. Kai sellainenkin löytyy. Luulisin, että sieltä löytyy virittelystäkin kiinnostuneita sielunkumppaneita.

    Äänestä

sähköpyöeä on moottoripyörä

Äänestä
  • Todista se!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Todista se!

    No on polkupyörässä moottori.
    Sähkömoottori.
    Sähkömoottoripolkupyörä.
    Mutta että maastoon jotkut ajamaan.
    Jos se ei ole leikkimistä,niin mikä sitten.
    Noloa.
    No kait sitä sitten saa leikkiä,mitä milloinkin.
    Menimpä tuonkin mäen ylös.
    Akku riitti.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No on polkupyörässä moottori.
    Sähkömoottori.
    Sähkömoottoripolkupyörä.
    Mutta että maastoon jotkut ajamaan.
    Jos se ei ole leikkimistä,niin mikä sitten.
    Noloa.
    No kait sitä sitten saa leikkiä,mitä milloinkin.
    Menimpä tuonkin mäen ylös.
    Akku riitti.

    Et taida olla täysin terve...?!

    Äänestä

  • Määrittely: "Sähköpyörä eli sähköavusteinen pyörä tarkoittaa niitä sähkömoottorilla varustettuja polkupyöriä, jotka rinnastetaan ajoneuvolaissa polkupyöriksi. Sähkömoottorin teho on korkeintaan 250 wattia. Sähköavusteisuus toimii vain poljettaessa ja alle 25 km/h nopeuksissa. Myös muunnossarjalla modifioidut tavalliset pyörät luetaan tähän kategoriaan."

    Siis polkupyörä! Mikä asiassa on epäselvää?

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole.

    "28 §
    Muut moottorittomat ajoneuvot

    Polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua polkimin tai käsikammin varustettua ja täysin tai pääosin lihasvoimalla käytettävää vähintään kaksipyöräistä ajoneuvoa. Polkupyörä voi myös olla varustettu sellaisilla yhteenlasketulta jatkuvalta nimellisteholtaan enintään 250 watin tehoisilla sähkömoottoreilla, jotka toimivat vain poljettaessa ja kytkeytyvät toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa ( sähköavusteinen polkupyörä ). Sähkömoottorit voivat kuitenkin toimia polkematta, jos nopeus on enintään kuusi kilometriä tunnissa.

    Mitä tässä laissa säädetään polkupyörästä, sovelletaan myös sellaiseen potkupyörään ja muuhun vastaavaan moottorittomaan ajoneuvoon, jolta koon tai käyttötarkoituksen vuoksi on tarpeellista edellyttää heijastin- ja valaisinvaatimusten sekä muiden polkupyörää koskevien keskeisten turvallisuusvaatimusten täyttymistä.

    Moottorittomaksi ajoneuvoksi katsotaan myös tieliikenteeseen tarkoitettu ja varustettu eläimen vetämä vaunu ja reki, jolta koon ja käyttötarkoituksen vuoksi on tarpeellista edellyttää heijastin- ja valaisinvaatimusten ja muiden ajoneuvoa koskevien keskeisten turvallisuusvaatimusten täyttymistä."

    https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/82#chp_2__sec_28__heading

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei todellakaan ole.

    Onko kalakukko lintu vai kala? Kas siinä pulma.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Et taida olla täysin terve...?!

    Hän on luultavasti paljon terveempi kuin lihasheikkouspyöräilijät pääsääntöisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hän on luultavasti paljon terveempi kuin lihasheikkouspyöräilijät pääsääntöisesti.

    Paitsi päästään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Määrittely: "Sähköpyörä eli sähköavusteinen pyörä tarkoittaa niitä sähkömoottorilla varustettuja polkupyöriä, jotka rinnastetaan ajoneuvolaissa polkupyöriksi. Sähkömoottorin teho on korkeintaan 250 wattia. Sähköavusteisuus toimii vain poljettaessa ja alle 25 km/h nopeuksissa. Myös muunnossarjalla modifioidut tavalliset pyörät luetaan tähän kategoriaan."

    Siis polkupyörä! Mikä asiassa on epäselvää?

    Nyt on jo kaksimoottorisia. Ei tarvii enää polkea! Rinnastuu polkupyörään!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Nyt on jo kaksimoottorisia. Ei tarvii enää polkea! Rinnastuu polkupyörään!

    Kannattaa katsoa polkupyörän määrittely:

    ” Polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua polkimin tai käsikammin varustettua ja täysin tai pääosin lihasvoimalla käytettävää vähintään kaksipyöräistä ajoneuvoa.

    Polkupyörä voi myös olla varustettu sellaisilla yhteenlasketulta jatkuvalta nimellisteholtaan enintään 250 watin tehoisilla sähkömoottoreilla, jotka toimivat vain poljettaessa ja kytkeytyvät toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa (sähköavusteinen polkupyörä). Sähkömoottorit voivat kuitenkin toimia polkematta, jos nopeus on enintään kuusi kilometriä tunnissa.”

    Eli mikäli sähkömoottori(t) en nimellisteholtaan enemmän kuin 250w tai jos toimivat (myös) polkematta, niin kyse ei ole polkupyörästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko kalakukko lintu vai kala? Kas siinä pulma.

    Sähköpyöriä on todellakin myös 500watin ja yli 1000watin moottoreilla. Ne ovat siis mopoihin ja kevytmoottoripyöriin verrattavia. Niillä ei siis saa ajaa pyöräteillä.

    Äänestä

Harvinaisen kömpelöä tekstiä kyökkipsykologian mittapuullakin mutta saitpahan taas turhaakin turhempaa palstan täytettä ja omahauskaa itsellesi.

Äänestä
  • Tottahan tuo on. Suuri joukko oikeista pyöräilijöistä ei halua vertautua sähköpyöräilijöihin Toisaalta sähköpyöräilijöillä on sairaalloinen tarve verrata itseään oikeisiin pyöräilijöihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tottahan tuo on. Suuri joukko oikeista pyöräilijöistä ei halua vertautua sähköpyöräilijöihin Toisaalta sähköpyöräilijöillä on sairaalloinen tarve verrata itseään oikeisiin pyöräilijöihin.

    Sähköpyöräilijät väittävät että sähköpyöräily on kuntoilua verrattuna tilanteeseen, jossa et liiku ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sähköpyöräilijät väittävät että sähköpyöräily on kuntoilua verrattuna tilanteeseen, jossa et liiku ollenkaan.

    Niin noh... Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sähköpyöräilijät väittävät että sähköpyöräily on kuntoilua verrattuna tilanteeseen, jossa et liiku ollenkaan.

    Minulla oli säköavusteinen pyörä. Tuli käytettyä täyttä avustusta useimmiten. Ei siinä kunto juuri noussut vaan tulipa tehtyä kauppamatkat yms. Eli pyörä oli kulkuväline vaan ei kuntoväline.

    Äänestä

Aivan hyvää analyysia. Yhdyn aloittajaan. Tänäänkin poljin polkupyörää joka etenee ainoastaan omin voimin polkien. Kesän ensimmäinen kunnon lentokeli. Ilma suosi, tuulet olivat kerrankin suosiollisia. Niinpä painelin 106- kilometriä keskituntinopeudella 26.90. Tämä on tietysti hyvä tulos lihavalle vanhalle äijälle. Olenhan tosin polkenut tuota omin voimin poljettavaa tuolla ulkona jo 3124- kilometriä kuluvan vuoden helmikuusta lähtien. On tietysti hyvä että avusteisetkin ovat jälleen liikenteessä. Koska kadenssini on tiukkaa ja runnovaa, ihmettelen aina kovin miksi avusteisella polkevat pyörittävät kampia ensin laiskanlaisesti, sitten pitävät taukoa ja tahkoavat taas. Järkevintä kaiketi olisi polkea tasaisella syötöllä.

Äänestä
  • "On tietysti hyvä että avusteisetkin ovat jälleen liikenteessä."

    Niin on, se on tosi hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    "On tietysti hyvä että avusteisetkin ovat jälleen liikenteessä."

    Niin on, se on tosi hyvä.

    On hyvä, että apua tarvitseville on liikkumismuoto.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    On hyvä, että apua tarvitseville on liikkumismuoto.

    Ja kaikille muillekin. Se ei ole Vaseliinimieheltä pois.

    Äänestä

Erittäin hyvä kirjoitus! tuossa kulminoituu koko asia.n ydin.

Äänestä

Itse pidän sähköpyöräilyä eräänlaisena dopingina. Olet ikäänkuin pyöräilijä ilman, että olet oikeasti pyöräilijä. Se antaa hienon tunteen ja tämä tunne on se määräävä asia.
Jos ajat vaikka kontiolla, sitä tunnetta et saa, koska se ei enää muistuta ikäänkuin pyöräilyä.
Eihän tämä asia keneltäkään pois ole, mutta sallinette vienon hymyn joskus.

Äänestä
  • Todella hyvin toit asian esille juuri noin se menee!

    Äänestä

  • Olipa tuossa lapsellinen tai lapsen tekemä väite.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Olipa tuossa lapsellinen tai lapsen tekemä väite.

    ottaako luonnon päälle kun jäit dopinkista kiinni..luiomupyörä on tosimiesten peli. vai pittääkö olla sähkö seisooki

    Äänestä

Oi, nämä sähköpyöräilijät! He ovat kuin... rummunpäräys... satunnainen Rane, Jore tai Santtu keskikaljakuppilan syövereistä! Juuri se tyyppi, jonka nimi on tuhansia, ja joka tunkee itsensä seuraasi kuin... no, kuin kärpänen hunajaan!

He tietävät kaiken – tai ainakin luulevat tietävänsä. He pitävät itseään kanssasi täysin tasa-arvoisina, vaikka todellisuus saattaa olla hieman toinen. Ja voi, ne loputtomat tarinat! Ne venyvät ja paukkuvat kuin vanhan kansan kumisaappaat, ja ne pitkästyttävät sinut kuoliaaksi. Ja mikä pahinta, niistä ei meinaa päästä eroon millään! Ei edes maailman mahtavimmilla metodeilla!

Äänestä
  • Vaseliinimies havaittu.

    Äänestä

kuule somettaminen on tärkiää sähköjanttereille.
Heillä ei mäne aikaa reenaamiseen.

Äänestä

Frisbeegolf sähköllä ai että

Äänestä

Kauanko sulla meni aikaa tuollaisen typeryyden rustaamiseen? Olipa tyhmääkin tyhmempi aloitus.

Äänestä
  • Kovasti ainakin näyttää kolahtavan lihasheikkouspyöräilijöiden itsetuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kovasti ainakin näyttää kolahtavan lihasheikkouspyöräilijöiden itsetuntoon.

    Huomiotahan Lihasheikkousmies aina hakeekin ja sitä sai typerällä aloituksellaan.

    Äänestä

Tuo yhteenveto ei minua pyöräilijää häiritse.

Äänestä

Polkemattomat "polkupyörät" tulee oli laki mitä tahansa. Niitä on jo nyt liikenteessä ja ne syrjäyttävät poljettavat välimallit ja niillä ajellaan kuten muillakin sähkövetolaitteilla.

Äänestä
  • Juuri näin, mopo on lähin rinnastuskohde.

    Äänestä

  • Eli ei siellä missä lain mukaan polkupyörillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Eli ei siellä missä lain mukaan polkupyörillä.

    Niillä ajetaan koko ajan siellä kevareilla ja kävelykaduilla

    Äänestä

  • "Sähköavusteinen tai moottorilla varustettu polkupyörä
    Sähköavusteisen polkupyörän suurin teho saa olla enintään 250 W, avustuksen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25 km/h, ja avustus saa toimia vain poljettaessa.

    Moottorilla varustetun polkupyörän (L1e-A) suurin teho saa olla enintään 1000 W. Moottori voi toimia ilman polkemista, mutta sen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25 km/h.

    Sähköavusteisiin polkupyöriin sovelletaan polkupyörän teknisiä vaatimuksia eikä niille tarvitse ottaa liikennevakuutusta. Sen sijaan liikennevakuutus (Ulkoinen linkki) on otettava moottorilla varustetuille polkupyörille, jotka eivät täytä sähköavusteisen polkupyörän ehtoja ja jotka painavat yli 25kg."

    Lähde:
    https://www.traficom.fi/fi/liikenne/autoilijat/vinkkeja-liikenteeseen/sahkoiset-liikkumisvalineet

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    "Sähköavusteinen tai moottorilla varustettu polkupyörä
    Sähköavusteisen polkupyörän suurin teho saa olla enintään 250 W, avustuksen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25 km/h, ja avustus saa toimia vain poljettaessa.

    Moottorilla varustetun polkupyörän (L1e-A) suurin teho saa olla enintään 1000 W. Moottori voi toimia ilman polkemista, mutta sen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25 km/h.

    Sähköavusteisiin polkupyöriin sovelletaan polkupyörän teknisiä vaatimuksia eikä niille tarvitse ottaa liikennevakuutusta. Sen sijaan liikennevakuutus (Ulkoinen linkki) on otettava moottorilla varustetuille polkupyörille, jotka eivät täytä sähköavusteisen polkupyörän ehtoja ja jotka painavat yli 25kg."

    Lähde:
    https://www.traficom.fi/fi/liikenne/autoilijat/vinkkeja-liikenteeseen/sahkoiset-liikkumisvalineet

    Santtu hyvä, laki muuttuu...

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kerro lisää tarkoittamastasi muutoksesta.

    Voimaan tulevat lakimuutokset löytyvät tämän linkin takaa
    https://finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2025/12#bills

    Muutama kunnon onnettomuus potkulautatyyliin, niin alkaa tapahtua...

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Muutama kunnon onnettomuus potkulautatyyliin, niin alkaa tapahtua...

    Meinaatko, että ei osaa kertoa ilman onnettomuuteen joutumista, vai mikä tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Meinaatko, että ei osaa kertoa ilman onnettomuuteen joutumista, vai mikä tarkoitat?

    Tuliko rautuja?

    Äänestä

  • "Puhdas sähkö voi saavuttaa 70 km, avustettu ajo voi saavuttaa 150 km, mikä tarjoaa riittävän tehon ratsastukseen ja vapaa-ajoon."

    Loistavaa. Tuolla kelpaa jo aloittelijan mennä ihan kunnon rinteeseen, mutaan ja metsikköön.

    Äänestä

Eikai kukaa aja enää tavan pyörillä

Äänestä
  • Tavallisella pyörällä ajavat kuitenkin monet.

    Äänestä

"Miksi sähköpyöräilijät kirjoittavat pyöräilypalstalle"

Siis miksi? Miksi pyöräilijät kirjoittavat pyöräilypalstalle ensinnäkään? Tarkoitatko, että olisivat kirjoittamatta?

Palsta tarkoittaa usein jotakin maanviljelyyn liittyvää, saavatko vain maan- tai pien- tahi palstaviljelijät kirjoittaa nyt?

Äänestä
  • Joo, palstan teema on pyöräily. Kummaa on, jos pyöräilystä kirjoittaminen aiheuttaa joillekin näppyjä esinahan alle.

    Äänestä

  • Lähempänä traktoriahan nuo sähköpyörät tosiaan ovat, joten ideaasi voisi jatkokehitellä.

    Äänestä

  • Oikea vartaus on jos rivitalokukkapenkkiviljelijä kertoo viljanviljelypalstalla millaisen haravan on aikonut hankkia

    Äänestä

Kuinka aloittajan saisi edes vähän tajuamaan?

Sähköpyöräily on kuten pyöräily, mutta mukavammin ja rennommin.

Äänestä
  • Ei saa tajuamaan. Kyseessä on periaatteellinen trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ei saa tajuamaan. Kyseessä on periaatteellinen trolli.

    OK

    Pyöräilypalstalla ei saa keskustella pyöräilystä, joka ei ole hänen hyväksymäänsä.

    Äänestä

Vuoristomaissa sähköpyörän kuntoilulaitteena ymmärtää, mutta miten moni täällä pyöräilee paikassa jossa oikean pyörän vaihteilla ei polkemista saisi kevennettyä?

Äänestä
  • Sitä ei tiedä minkälaisissa tunturimaastoissa kukin pyöräilee.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sitä ei tiedä minkälaisissa tunturimaastoissa kukin pyöräilee.

    Varmaan kauheen moni..... Mutta suomen tuntureiden kohdalla ei voi puhua korkeuseroista, tuossa oli kait puhe vuoristoista

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sitä ei tiedä minkälaisissa tunturimaastoissa kukin pyöräilee.

    Siellä voi onkia rautujakin

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Siellä voi onkia rautujakin

    Vaseliinimies havaittu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähköpyöräilystä kirjoittamisen suosion kasvu tällä palstalla on herättänyt kysymyksiä siitä, miksi sähköpyöräilijät haluavat usein tulla samaistetuiksi perinteisiin pyöräilijöihin. Tämä käy ilmi siitä, että he jatkuvasti vastustavat ehdotuksia erityisestä sähköpyöräilypalstasta, ja kokevat syystä tai toisesta olevansa samalla viivalla oikeiden pyöräilijöiden kanssa.

Vastaus tähän kummalliseen ja itsepetosta huokuvaan ilmiöön piilee monimutkaisessa psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden verkossa.

Yksi keskeinen tekijä on voimattomuuden ja heikkouden kompensointi. Sähköpyörä tarjoaa mahdollisuuden kokea liikunnan iloa ja päästä pidemmälle ilman suurta fyysistä rasitusta. Tämä voi houkutella ihmisiä, jotka tuntevat itsensä heikoiksi tai joiden kunto ei mahdollista perinteistä pyöräilyä. Sähköavustus mahdollistaa osallistumisen pyöräilykulttuuriin ja sen tarjoamiin etuihin, kuten ulkoiluun ja yhteisöllisyyteen. Eli taustalla on tarve tulla hyväksytyksi,mikä on inhimillisesti tarkasteltuna hyvinkin ymmärrettävä.

Toinen, vähemmän suora, mutta suuri vaikutin on seksuaalisuuden kompensointi. Pyöräily on useimmissa duskursseissa tulkittavissa maskuliinisuuden ja voiman symbolina. Sähköpyörä voi tarjota välineen, jonka avulla voidaan kokea (simuloidusti) liki vastaavaa hallinnan tunnetta ja itseluottamusta ilman varsinaista kykyä, mikä voi olla seksuaalisen itsetunnon kannalta merkityksellistä.

Lopuksi, on tärkeää ymmärtää, miksi sähköpyöräily ei voi täysin korvata perinteistä pyöräilyä kuntoilumuotona:

Vaikka sähköpyöräily tarjoaa liikuntaa, se ei tarjoa samaa intensiteettiä ja fyysistä rasitusta kuin perinteinen pyöräily. Perinteinen pyöräily kehittää kestävyyttä, voimaa ja lihaskuntoa huomattavasti tehokkaammin. Sähköpyöräily voi olla erinomainen vaihtoehto niille, jotka tarvitsevat kevyempää liikuntaa tai kärsivät lihasheikkoudesta, mutta se ei välttämättä edesauta samoja kuntoilullisia tavoitteita kuin oikealla polkupyörällä on mahdollista saavuttaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että sähköpyöräilijöiden halu samaistua perinteisiin pyöräilijöihin voi johtua monista syistä, mukaan lukien voimattomuuden kompensointi, potentiaalinen seksuaalisuuden korvaaminen ja halu tulla hyväksytyksi pyöräilykulttuurin osana, vaikka sitten netistä löytyville keskustelupalstoille kirjoittamisen kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu