Rupeeko nyt kulukemaan ?
Soppiiko eppäillä ?
Soppiiko eppäillä ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Heikkisen valinta alunperinkin oli pöljä. Mitä annettavaa hiihtämällä on olympiakomitealle. Lehtimäki oli hyvä, mutta toimintatavat väärät.
Vapaavuori jää tehtäviin. Hän on ihan eri tavalla urheilumies kuin Heikkinen, joka oli paikalla vain poliittisin perustein.
Vajamäki on poliittisin perustein jäähyllä OKßa, luulee oikaisevansa Stubbin syrjäyttäjäksi
Entä mitä annettavaa Heikkisen kaverilla ex hiihtäjä Toni Roposella on Olympiapurjehtijoiden joukkueenjohtajana ? Hyvä veli verkosto ???
Niitä lajijohtajia taisi olla parisenkymmentä.
Kolme asialleen omistautuvaa riittää, oikeastaan ei tarvita ensimmäistäkään.
Iso luuta liikkeelle, tuki rahat urheilijoille sekä palkkatukea valmentajille.
Vajaamäki, sekoomus, mäelle heti, hypätköön Lahen Suurmäestä. Heti !
Heikkinen uhrattiin, keulakuva lammas siihen tarkoitukseen. Vapaavuori teurasti.
Paavolainenko kerto kaikki erinomaisesti Pariisisissa?
Saavatko kenkää huonon cooper tuloksen takia?
Kuinka kulki Stadionilla?
Mäneekö Vapaavuori yli 2300m?
Bykäävät uutta hallintohimmeliä.
Yhä vähemmän rahaa valuu urheilijan tasolle.
Ei auta johtajien vaihto, jos ei saada urheilijoita, joilla on mahdollisuus menestyä. Isolla rahalla voitaisiin ostaa Välimeren eteläpuolelta urheilijoita ja antaa niille Suomen kansalaisuus.
Kenelläkkään suomalaisella urheilijalla ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta tuoda Pariisista mitallia. Pelkkää haaveilua.
Antoiko tai junailiko Vapaavuori potkut heille ?
Kyllä silloin kenkä kohdistui väärään tahoon. Ministeri vastuuseen näistä töppäyksistä tai ainakin vapauttamaan Vapaavuori tehtävistään, koska on saattanut Suomen maineen lokaan.
Vapaavuori on viimeiseen asti urheilumies toisin kuin nuo potkut saaneet kovapalkkaiset johtajat, jotka eivät saaneet mitään aikaiseksi huippu-urheilun hyväksi
Vapaavuori voi siirtyä Tunnin Junan keulakuvaksi, ydinvoimalahankkeensahan hän jo muni.
Ei se johtajan vaihdolla mikskään muutu. Urheilija vastaa itse suorituksestaan, turha siinä on muita syytellä.
Nimenomaam päin vastoin.
Urheilija edellä, 200.000 eur/vuosi johtajia ei tarvita.
Onkohan urheilijoiden antamaan palautteeseen edes viitsitty tutustua ?
Vapaavuori oli elinkeinoministeri Kataisen hallituksessa ja äänesti 2014 Rossatomin ydinvoimalan (Hanhikivi) PUOLESTA.
kuinka kauan tämän katastrooffeja tuottavan henkilön sallitaan jatkaa johtotehtävissä
Rankkaa sinulle mutta hanhet kaakattaa, ankat porskuttaa.
Tuet voi jakaa kirjanpitoapulainen, liitothan ne ehdottaa, kun liittokohtainen on kohdistettu.
Koko komitea tyhjänpäiväinen makuuttamispaikka.
Olympiakomiteaan on syytä tehdä erikoistilintarkastus sekä hallinnon arviointi.
Kun tuota Olympiakomiteaa putsataan niin se ei puhdistu pintaraapaisulla. Jan Vapaavuori myös ulos, ei sovi taustansa vuoksi tuohon tehtävään.
Kuule vaalit tulossa
Lausukaapa yksikin Vapaavuoren onnistuminen.
Kyselin työporukan kahvipöydässä, ei tullut kellekään mitään mieleen. Sen sijaan asioiden sotkuja piisasi.
Eikö tällaiseen pitäisi puuttua Stubbin tai jonkun muun ei seteliselkärankaisen.
Vapaavuori on ollut henkeen ja vereen aito urheilumies, johtanut urheilua huipputuloksiin, mutta sitten on tullut näitä entisiä hiihtäjiä muistelemaan menneitä ja ilman mitään suorittamiseen liittyviä pyrkimyksiä.
Eli ei mitään, vain haittaa siihen, mihin on pyrkyryydellään päässyt.
Kalliiksi tulee joutoukot. 8000€ ukko sairaslomalla. Tulos nolla mitskua.
Susiluoto ja Väärävuori, molemmat tyhjäntoimittajat ulos.
Lajiliitot ovat käynnistäneet prosessin tämän toteuttamiseksi.
Ei onnistu enää Vapaavuoren kasvonpesu. Jopa entiset puoluetavaritsit ovat kääntäneet tänään kelkkansa häntä vastaan.
Puhdistus tulee käynnistää OKn ylimmästä johdosta.
Ministeri Santra Bergvististä ei ole siihen, että ottaisi vastuun oman hallinnonalansa järjestön toiminnasta.
Määräaikaisen työsopimuksen irtisanominen tulee tuottamaan vain turhia kuluja. Esimerkiksi kahden vuoden palkan.
Kun turhasta puhutaan, koko komitea on lakkautettava. Tilalle Olympitoppen tyylinen järjestö Norjan malliin.
Paavolainen valittiin hommaan ei-urheilullisten seikkojen vuoksi, näkeehän sen hänen olemuksesta.
Tuskinpa tulee Raitaseaösta olympiamitalistia johtajia vaihtamalla.
Perse eellä puuhun, sillä niitä vapaita vuoria syntyy.
Nyt näytti Vapaavuori tehneen viimeisen virheensä. Kortisto kutsuu.
Miksi eivät olleet mukana Topin cooperissa?
Vapaavuori olisi voinut pelastaa kunniansa, jos olisi marssinut Saaga Vannisen ja Suomenlipun perässä päättäjäisissä. Häpeällisen tuloksenkin jälkeen leuka pystyssä puhtaan urheilun puolesta.
Vaan eipä ollut kenestäkään tuohon.
Urheilija apurahat jakaa pahamaineinen Kari Niemi-Mikkola. Ylitarkastaja.
Tässäkään ei tarvita olympiakomiteaa.
Viimeisten lausuntojen mukaan Heikkistä ei erotettu, vaan siirretty pois tehtävistään ?
Meneepä erikoiseksi ?
Vapaavuorikin lopettaa vuoden lopussa.
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/d8030920-bc79-45c9-a79c-f12aadb2986f
Liitot ajavat Korjusta tilalle, heti.
Milanoa ajatellen organisaatio ja prosessit pitää olla valmiina jo ennen Ruka Nordic Openingia.
Eli pitää tehdä päätös, annetaanko enää OKlle sitä roolia, joka sille on muotoutunut 70-luvun suuren menestyksen jälkeen.
Sotakorvaukset nostivat Suomeen ylivoimaisen juoksijasukupolven.
Jos OK on ok, niin pj boxin ulkopuolelta. Joku jolla on todella näkemystä ja KOKEMUSTA. Paras on Kaarlo Maaninka !!!
Talviurheilun puolelta seuraava. Kesälajeissa ei menestystä enää odotettavissa juurikaan.
Moni asiaa tunteva on jo todennut, ettei koko herrakerhoa tarvita mihinkään.
Totaalinen alasajo ja säästyneet varat 60 % kansanurheiluun kuntien kautta esim latujen kunnostukseen, 40 % huippu-urheiluun.
Se herrakerho on viralliselta nimeltään Sekoomuksen Hillotolppa.
Olympiakultia ei Iivo Niskasta lukuunottamatta ole saanut yksikään suomalainen 2000-luvulla.
Mitä hyötyä Iivolle on ollut Olympiakomiteasta ?
Sotchin kullan jälkeen ei ole Iivolle enää urheilijatukea voitu maksaa, koska tulorajat ovat menneet yli.
Voi olla, että nykyoloissa pitää olla yksityinen, vakaavarainen sponsori ja kassakladi avoinna, kun menestystä tavoitellaan.
Tehdään niin ja näin, fokus silti kohti Trondhaimia ja etenkin Milano-Torino Olympiaa sekä pikkuhiljaa kesäkisojakin.
Pekingistä tuli 8 mitalia, huolimatta Vapaavuoren haittayrityksistä. Tosin noista puolet toi Niskaset, joille ei valtiontukia edes anneta. Samoin Lähteenmäelle.
Iivo, Kerttu ja Krista toivat 6 mitalisijaa kahdeksasta.
Yksi kulta ja pronssi tulivat kiakosta ja ne ovatkin vähäksi aikaa ainoat arvomitalit jääkiekosta. Uusia ei tule. Sekin rommasi.
Joukkuelajeilla on oma ehdokas hillotolpalle
Rampe vai Saarikangas ?
Mie en noist Smolenskiloit tiiä, Karjala myö otetaan ja sitte myö jäähää kottiin
Sitten Maaningan ei kestävyysjuoksusta ole olympiamitalia tullut. Silloinkin OKn herrat yritti kaikkensa, ettei Kaarlo olisi päässyt kisoihin.
Olisiko tosiaan niin, että OK pitää nyt viimenkin lopettaa.
Enemmänkin näyttää siltä, että vanha kaava saattaa jatkua.
Urheilijat vain välttämätön pahe komitealle.
no no, ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole kuin kansanradio antaa olla ymmärtämättä
Voi tätä Suon kansan alennustilaa.
Onneksi ei ole Paavo Nurmi ja Peräseinäjoen Susi Ville Ritola näkemässä.
No niin, nyt Korjuksen linja alkaa hahmottua.
Susi, jo syntyjään, saa lähtöpassit ja KIHU palautetaan oikealle paikalle.
Tarpeeton kulu, kaikki "urheilun johtajat", koko olympiakomitea, jäsenet, jne. Jos siellä ihmisiä joille siirretään euroja vuosittain.
Jos rahaa palaa satojatuhansia tai miljoonia "palkkoihin, keksittyyn" niin se on merkittävää ja suoraan pois urheilusta ja hyviltä asioilta.
Kannatan että ei ole yhtään palkattua henkilöä, jäsentä. Urheilun ympärille teennäisesti rakennettuja järjestelmiä ja palkattuja ihmsiä.
Toivottavasti Reijo Jylhä valitaan OKn johtoon.
Hänellä on kokemusta ja näkemystä, miten O-mitali on saavutettavissa, jopa kultainen sellainen.
Jylhä on ilmaissut mahdollista mielenkiintoa Heikkisen hommaan, mutta haluaa varmistaa, että hänen on mahdollista toteuttaa tason nosto.
ELI,
EIKÖHÄN OLE AIKA LOPETTAA MOKOMA HILLOTOLPPA KOKONAAN !
Sinisten hillotolppa loppui eduskuntavaaleihin, joissa Sanna Marin voitti, mutta cooper on vieläkin juoksematta julkisesti.
Timo Soini olisi oikea henkilö tähän hommaan. Tulisi vielä päivänpolitiikan ulkopuolelta, mutta kaikennähneenä.
Vieläkös SippiJuhan lahjoittama urheilupyörä on yhdessä kasassa ?
Vai romuttuiko matkalla hillotolpalle ?
Soini joutuu ottamaan vielä Purran paikan, kun juoksutytön silmät avautuu edessä olevan vaalitappion vuoksi. Omia ei voi kusta silmille, vain sekoomus voi.
Eipä ole olympian kestävyysjuoksumitaleita tullut sitten Kekkosen ajan. Huonoksi on kansakunta taantunut.
Niinpä, Viren, Vasala, Väätäinen, Vainio sekä Maaninka, siinä kansamme oikeat esikuvat.
Mitä julkisuuteen on tietoa tihkunut, niin uutta menoerää vaan kasataan, vaikka itse urheilijaa ei edelleenkään aseteta keskiöön.
Nelikko ajaa uutta organisaatiota, joka olisi erillään, vain huippuun keskittyen. Virkojen määrä kasvanee.
Saisivat lopettaa Susiluodon viran, ei urheiluasiantuntemusta.
KOMPROMISSI:
KIRA KORPPU
tai
Liza Vittozzi
?
Näin valinnan kynnyksellä kovin on hiljaista ollut. Uutisoitu vain kieltäytyneistä. Pahat on merkit.
Uusi pj on jo varma, valintatilaisuutta ei vain ole vielä pidetty.
Lajiliitot ovat yhä kaukana yksimielisyydestä. Niukkojen resurssien aikana jokainen vetää omaa palliaan.
No niin, hillotolppa meni ministeriöön, jäljelle jäi tuhnaus ja kaverille kans.
Ääni per liitto, huomenna tuo ratkeaa. Jousiammunta saattaa ratkaista. Ei urheilija.
Oliko tämä uusi puheenjohtaja jälleen yksi tällainen kivapuhuja?
Kilpistä viedään kuin litran kilpeä
Onko juoksun harrastaja? Tietää, ettei pidä ahnehtia.
Terveystalon liiketoimintajohtaja eli urheilun ja terveyden romahduttaja. Rahat toki vohkitaan sekoomuksien pohjattomiin taskuihin. Törsäystä varten.
Partaukko valittiin. An mun kaikki kestää.
No niin, nyt on löydetty avainsana, yt-neukat päälle lajojohtajille. No, niitähän on liikaa, ei siinä.
Oikeasti, mitä virkaa tuolla laitoksella enää on ?
Suvi Minkkinen menetti urheilijatuen -> podiuminpaikka tuli.
Johtopäätöksiä ?
Ei onnistu kaikilta. Valtaosa lopettaa, jos matto vetäistään alta.
Jokos ne ovat laittaneet sen susiluodon mäkeen ?
2025 alkaa kuulua päätöksiä.
Koko orkesteri myllätään.
Pariisista annetut lausunnot ovat tarkan syynin alla. Siksi Susi lausui sutta.
Vanha meno jatkuu ja syvenee, HERRAT NAURAA !
Veikkaan tulee ulkomaalanen huippu urh. pomo.
Toivottavasti ei ratti juoppo
Nyt läksi olympiakomitejan toimari
Paljonko tulee maksamaan eroraha ?
Vapaavuori vain pysyy skandaaliotsikoissa. Kohta Orpo joutuu eroamaan Vajaavuoren sekoiluiden vuoksi.
Hyvin poijjaat veditte
Vapaavuorelta on the clue kadonnut jo 1980-luvulla. Sen jälkeen hänen on jostain syystä annettu ajaa omia etujaan eri hankkeiden varjolla. Kannattaa kiertää kaukaa, jos Jannen nimi jossain vilahtaa. Tai jonkin hänen jengiläisensä.
Benin talli on tunnettu ja Wilhelmiina Rydmän ei siihen kuulunut. Keitäs nämä Vapaamontun perskärpäset ovat ?