Vertaishenkilö pk-seudulta yhteiseen laihdutusprojektiin

Hei!
Olen tehnyt muutoksia ja vähentänyt herkuttelua mutta ateriarytmitys ja annoskoot ovat esteenä tavoitteideni saamiseksi. Tavoitteeni on saada pois ylimääräistä painoa ja ennen kaikkea voida paremmin eli mm. vapauttaa aikaa ähkyltä, vatvomiselta mitä ja milloin syön, rahan säästöltä, itsevarmuuden kohottamista, jaksaa urheilla ja nukkua hyvin. Lähipiirissäni ollut syömishäiriötapauksia joten lähipiiri tuessaan varovaisia ja etsinkin siis tsempparia jonka kanssa voitaisiin yhdessä jakaa onnistumisia, ratkoa haasteita sekä myötäelää heikommalla hetkellä. Pääasiallisesti viestien/soitellen mutta mielellään kasvotusten jonkun kerran ainakin.

Keskustelua ja toveria toivoen! ☺️
19647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nyt ne paskut suomipojut ovat innostuneet karistamaan kesän juopottelujen ja syöpöttelyjen tuloksia! Hyvä, hyvä! Klapi, klapi!
Vaikka, kun ruoka kallistuu, niin eiköhän se näy kehon koossakin vuoden kuluessa.
Kun valitsee ravintonsa terveellisimmästä päästä ja ottaa päivittäisen pyrähdyksen "puhtaassa" pk-ilmastossa, Suomenlahden tuulissa, niin rasvat sulavat, niin että tirisee!
Ei siinä muuta tarvitse kuin sen oman kynnyksen yli loikkaaminen, niin sitten sitä jo hetken päästä keho vaatii - kehon omat endorfiinit ovat voimakkaampia kuin tiettyjen "jauhot";-).
Parin iikon päästä terveyden kohennuksesta tulee automaattista pakkoa! Kokemusta on!
Lykkyä tykö!

Äänestä
  • Kiitos ajatteluni laajentamisesta vaikken pysty samaistumaan varsinaisesti teräväsanaisesti kuvailemaasi lähtökohtaan ja uskon että sinussakin on paljon hyvää jota kommenttisi kirjoitussävy ei mielestäni ilmennä.

    Totta on että yhteiskunnassa jossa ylipainoisuus on suuri ongelma voisi piileä mahdollisuus terveyshyötyihin kohonneissa kustannuksissa elintason ylläpidossa.

    Mikäli kirjoituspäälle vielä innostut niin kuulisin mielläni lisää kokemuksistasi joihin lopussa viittaat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos ajatteluni laajentamisesta vaikken pysty samaistumaan varsinaisesti teräväsanaisesti kuvailemaasi lähtökohtaan ja uskon että sinussakin on paljon hyvää jota kommenttisi kirjoitussävy ei mielestäni ilmennä.

    Totta on että yhteiskunnassa jossa ylipainoisuus on suuri ongelma voisi piileä mahdollisuus terveyshyötyihin kohonneissa kustannuksissa elintason ylläpidossa.

    Mikäli kirjoituspäälle vielä innostut niin kuulisin mielläni lisää kokemuksistasi joihin lopussa viittaat!

    Sorry!
    Olen ihan oikeasti ilahtunut aloittamastasi ehdotuksesta lisätä liikuntaa ja syödä terveellisesti! Saada toisia mukaan.
    Lomien jälkeen moni on väsynyt ja huonommassa vireessä kuin loman alkaessa ja tämä pakollinen parin vuoden rajoitettu toiminta on käynyt monen hermoille.
    Jotkut ovat masentuneet ja toiset ilkeistyneet!:-(

    Googlaa "apua laihdutukseen" tai jotain vastaavaa.
    Saat monia mainioita ja luotettavia lähteitä löytää käytännön neuvoja päämäärääsi kohti.
    Kuten: terveyskylä, askel terveyteen, rasvaa polttavia ravintoaineita...
    Löytyy myös kaikenlaisia laskureita, missä ajassa on turvallista pudottaa ja kuinka paljon - iän, toiminnan, ja muun mukaan.
    Löytyy suositeltavi videoita monenlaisiin eripituisiin liikuntaohjelmiin.
    Joko ulkona tai kotona ilman kuntosaleja, jotka saattavat olla kaukana, vie aikaa päästä sinne, maksavat monelle turhan paljon kohta...

    Olenko nyt hyvittänyt teräväkielisen ilkeyteni?
    Poistun nyt näyttämöltä...

    Vaikkei vastaus kommenttiketjun perusteella ilmeisesti ollut suoraan aloitukseen niin kiitos kun nostit hyviä vinkkejä helkilölle jolle tietopuolella avuntarve sekä hyviä vaihtoehtoja käytännön haasteissa. Itse kuitenkin tässä ketjussa tosiaan etsin ennemminkin inhimillistä reflektointia ja tsemppiä itse toteutuksessa kun oma ajatuksen kulku etenkin pienemmällä energiansaannilla ja pinttyneitä tapoja haastaessa voi olla hieman kapeakatseista.

    Ehdottomasti kaikki teräväisyys hyvitetty omasta puolestani vaikken kaunaa muutenkaan olisi kantaakseni!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorry!
    Olen ihan oikeasti ilahtunut aloittamastasi ehdotuksesta lisätä liikuntaa ja syödä terveellisesti! Saada toisia mukaan.
    Lomien jälkeen moni on väsynyt ja huonommassa vireessä kuin loman alkaessa ja tämä pakollinen parin vuoden rajoitettu toiminta on käynyt monen hermoille.
    Jotkut ovat masentuneet ja toiset ilkeistyneet!:-(

    Kiitos myötätuntoisesta viestistä! Totta, elämään kuulunee haasteet jotka eri ihmiset kokee eri tavoin eri hetkinä. Tsemppiä syksyyn!

    Äänestä

Tämä on johtuen 9:tä poistetusta vastauksesta! 03:00-lähtien.
Siis 9:n poistettua vastausta!

Syy moiseen? Mikä ärsytti näitä vastaajia?
Aloittaja "haisee" heille sivistyneempää, lukeneempaa!
Saa foorumin taviksen tuntemaan itsensä "tyhmemmmäksi"!
Kolhii heidän heikkoa omanarvontuntoaan, egoaan.
Menee "yli ymmärryksen" - ei kuulu samaan kuppikuntaan!
Loukattu omanarvontunto katkeroitti, kateutti vastaajat niin törkeiksi, että YHDEKSÄN kommenttia on jo poistettu!

Mitä tästä opimme?
Jokainen hakekoon tukea ja neuvoa, yhteisymmärrystä kaltaistensa seurasta! Hermeliini ei sovi kissojen seuraan!
Aloittaja ei tule Suomi24-foorumista todennäköisesti sitä saamaan!

Todennäköisesti ei myöskään lähipiiristään, koska yritykset haluttuun painoon ja elämäntapaan on johtanut joitakin syömishäiriöihin, mikä on tavallista, kun alkaa manipuloimaan kehoaan liian voimakkain menetelmin.

Itse olen saanut parhaat tulokset vaihtelevalla päivittäisellä kcal/määrällä, eli toisinaan alle päivän tarve-kcal ja joskus yli sen, ettei keho totu tiettyyn kcal-määrään ja mene säästöliekille.

Kuntoilun lisääminen, sekä hölkästä HIITtiin, mikä saa rasvan sulamaan, että voimaharjoituksia painoin. Molempia tarvitaan.
HIITtiä tai TABATAA rasvan kulutukseen ja voimaliikuntaa lihasten vahvistukseen. Monet miehet harjoittavat myös Pilatesta kehon tasapainottamiseen ja muotolemiseen.

Eri painoiset, kahvalliset pesuainepullot voi täyttää myös hiekalla, niin että saa ne raskaammiksi kuin nesteellä. (Tämä köyhille;-))
Eri vahvuiset kumiletkut ovat mainioita apuvälineitä esim. uutisia katsoessa. Näin olen saanut eri vaikeusasteisia harjoituksia.
10min-45min saa kaikki nesteet kehossa liikkeelle.
Itse voi myös hieroa kehoaan aina selästä asti, jos aikaa riittää.

Jos omistaa parvekkeen, niin siellä on hyvä lukea samalla seisoen "stepperillä". Itse investoin vähän kallimpaan, missä oli kahvat käsiä varten ja sijoitin niiden väliin sopivan kokoisen tarjottimen, niin että sain siihen pienen kirjoituspöydän lukutarpeisiini. ;-)

Niin, tässä hiukan evästä terveyden kohennukseen,
mitä minulla nyt oli ymmärrystä jakaa kannustukseksi.

Onnea aloittajalle ja ennen kaikkea hyvää seuraa oikeassa kuppikunnassa!

Äänestä
  • Aloittaja siis hakee vertaistukea ja tsempparia elämäntapamuutokseen. Tässä kärkäs mielestään terävä tyyppi jakaa omia ohjeitaan. No jos tyyppi olis oikeasti fiksu, hän ymmärtäisi että tässä ei hänen kuolemattomia ohjeita kaivattu, vaan kivaa kaveria jakamaan asioita ja kokemuksia. Senkin tyyppi tyrmää, ei tule saamaan.
    Minusta pilasit aloittajan ketjun, ei tänne enää kukaan viitsi tulla jokun mukakas älykkäitä asian vierestä kommentteja lukemaan.

    Äänestä

  • Mistä näitä näsäviisaita oikein sikiää?

    Äänestä

Elämässäni+on+2+naista.+Jotka+saanet+painosa+pois++pysyvästi:Vuosi+kymenien+jojoilujen+ja+laihdutus+kurien+jälkeen.+Otivat+ohjenuraksi+SAIRAALLAN+RUOKA+AJAT+KELLON+MUKAAN.+100%+PITIVÄT+KELOAJOISTA+KINNI+JA+RUOKA+RYTMI+TULI+SITÄ.+Eväs+pakit+mukaan+,jos+muten+ei+onnistunut.+Ruuan+tekivät+myös+saman+mitä+saairaalaan+ruoka+listassa+on.+Löytyy+netistä+hakuun+sairaalan+ruoka+ajat,kuin+sairaalan+ruokaili+potilaille.+3+vuotta+meni+kun+nainen+laihtui+30+kg.+toisella+naisella+meni+5+vuotaa+laihtui+40+kg.+EIVÄT+LIHONET+TAKAISIN+KOSKA+SAMAA+KELOTETETUA+RUOKA+AIKAA+KÄYTÄVÄT.Kun+paino+pudonnut+pikku+hiljaa+heillä+löytynyt+ensin+hyöty+kävely.+Josta+tullut+tapa+kävely+päivtäin+askeleet+10+000.Yksin.On+vain+psykolokinen+sempari.Että+täyttävät+tuon+kävelymärän+päivittäin.+Kerrämällä+siis+koko+päivän+askeleita.+Sempiä.Taika+tempua+ei+lahdutus+ole.+Dietiejä+kukaan+ei+koko+elämää+jaksa.Lihotaan+takas.+SIIS+MUTA+ELÄMÄS+SYÖ+RUOKASI+KUTEN+SAIRALASSA+SYÖDÄÄN+KELLON+MUKAAN+JA+VÄLISSÄ+ET+SUHUSI+LAPAA+MITÄÄN!Terv.pääkaupunki+setu.Onnistut+et+näe+nälkää.

Äänestä

8 pvä, eikä yhtään halukasta kaveria vaihtamaan ajatuksia!
Mutta eipä ole muutkaan saaneet vertaistukea, kun ovat hakeneet!

Vain proteiinipulveri-laihduttajilla oli aktiivi ryhmä useampia viikkoja. Mutta sekin on mennyt pois muodista.

Täällä velloaa vain toisille rähjääjiä, mutta eihän niistä kritisoijistakaan ollut itsestään vertaistueksi aloittajalle! LOL

Tulivat vaan isottelemaan ja purkaamaan tyytymättömyyttään itseensä projisoiden sen toisiin! LOL
Ei elämäänsä ja itseensä tyytyväiset raivoa laihdutuspalstoilla.

Otapa lenkkitossut jalkaan ja mene sulattamaan läskejäsi.
TSUP ,TSUP!

Äänestä
  • Joo eivät tyytyväiset yleensä raivoa laihdutuspalstoilla, mutta kyllä tulevat auliisti kehumumaan omia mielettömän hyviä ohjeitaan ja menetelmiään, kuinka ovat niiiiiin hyvin ja tehokkaasti saaneet laihdutettua, kuka mitenkäkin paljon.
    Huoh. En nyt itse kerro, kaikki kuitenkin tietävät miten laihtuu. Eri asia on sitten, miten pystyy toteuttamaan laihtumisen ja varsinkin pysymään saavutetussa painossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo eivät tyytyväiset yleensä raivoa laihdutuspalstoilla, mutta kyllä tulevat auliisti kehumumaan omia mielettömän hyviä ohjeitaan ja menetelmiään, kuinka ovat niiiiiin hyvin ja tehokkaasti saaneet laihdutettua, kuka mitenkäkin paljon.
    Huoh. En nyt itse kerro, kaikki kuitenkin tietävät miten laihtuu. Eri asia on sitten, miten pystyy toteuttamaan laihtumisen ja varsinkin pysymään saavutetussa painossa.

    Älähän nyt masennu;-) Äläkä kimpastu, kun lataan vähän asiaa.

    Se haluttu ja saavutettu paino pysyy, kun elää terveesti!
    Ei ala syöpöttelemään, juopottelemaan ja makoilemaan,
    Vaan muistaa päivittäisen oikean laatuisen ravinnon saannin,
    liikunnan ja voimaharjoitusten välttämättömyyden.

    Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä tärkeämpää se on.
    Saleilla nostelee 90-vuotiaat rautaa, vaikka rulaattorilla sinne ajaisivat!
    Lääkäreiltä saa jopa reseptejä liikuntaan.

    Tapa, millä laihtui, tulee maltillisempana ylläpitämään painon.
    Minä uskon myös kehon muodon vaikuttavan, mitä dieettiä ja liikuntaa tulee harjoittaa tuloksien saamiseen.

    Mitä sen vertaisseuran saamiseen tulee, niin se olisi tietysti hauskempaa, turvallisempaa naisille iltaisin pimeiden aikojen tullessa.

    Ikävä kyllä olosuhteet voivat tehdä sen vaikeaksi.
    Ikä, työ, opiskelut, perhe, mahdolliset sairaudet, pandemiat, välimatkat... Alapa siinä sovittelemaan vertaistuen olosuhteita!

    Olen melko varma, että tämä huokailija pötköttää sipsipussi kainalossa ja katselee jotain filmiä. Söy sen 500kcal lyhyessä ajassa,
    minkä voisi sulattaa kaksinkertaisessa pyrähtelyssä.
    Vai onko se suklaapaperi, joka siellä rapisee?

    Juu, olen niiiiin iloinen, kun pääsen vähän eroon höhhöstä joka päivä!
    -100g vaa'lla merkitsee -300kcal vähemmän murua rinnan alle
    2 tuntia reippailua eri muodoissa=-600kcal ; -900kcal tulee täyteen.

    Mutta se ei enää tuota tuskaa ja ahdistusta, vaan on automaattista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähän nyt masennu;-) Äläkä kimpastu, kun lataan vähän asiaa.

    Se haluttu ja saavutettu paino pysyy, kun elää terveesti!
    Ei ala syöpöttelemään, juopottelemaan ja makoilemaan,
    Vaan muistaa päivittäisen oikean laatuisen ravinnon saannin,
    liikunnan ja voimaharjoitusten välttämättömyyden.

    Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä tärkeämpää se on.
    Saleilla nostelee 90-vuotiaat rautaa, vaikka rulaattorilla sinne ajaisivat!
    Lääkäreiltä saa jopa reseptejä liikuntaan.

    Tapa, millä laihtui, tulee maltillisempana ylläpitämään painon.
    Minä uskon myös kehon muodon vaikuttavan, mitä dieettiä ja liikuntaa tulee harjoittaa tuloksien saamiseen.

    Mitä sen vertaisseuran saamiseen tulee, niin se olisi tietysti hauskempaa, turvallisempaa naisille iltaisin pimeiden aikojen tullessa.

    Ikävä kyllä olosuhteet voivat tehdä sen vaikeaksi.
    Ikä, työ, opiskelut, perhe, mahdolliset sairaudet, pandemiat, välimatkat... Alapa siinä sovittelemaan vertaistuen olosuhteita!

    Olen melko varma, että tämä huokailija pötköttää sipsipussi kainalossa ja katselee jotain filmiä. Söy sen 500kcal lyhyessä ajassa,
    minkä voisi sulattaa kaksinkertaisessa pyrähtelyssä.
    Vai onko se suklaapaperi, joka siellä rapisee?

    No en oo kyl eläissäni syönyt sipsejä, nii miten sä voit olla varma et mulla olis sipsipussi kainalossa ja suklaapaperit rapisis. Ootko näsäviisas vai mielestäs vitsikäs?
    Muuten tiedot joita mainostit ihan ok, jotka jokainen painostaan huolehtiva tietää, joten kiitti vaan mielenkiinnosta.
    170/ 70 , no joo nykykäsityksen mukaan läski.

    Katsoin juuri, että BMI yli 25 menee lihavahkon puolelle!
    Itsekin paino on ollut yli 65kg ja se tulee helpommin vaihdevuosien jälkeen. Ikä vaikuttaa myös, joten tämä on aikaa vievää puuhaa.

    Suklaa ja pähkinät ovat minulle laastaria mielelle, kun sapettaa.
    Pähkinöitä yritän ottaa kahvin kanssa; se vie nälkää.

    Tämähän on sellainen lörpötyspaikka, varaventtiili, kun on yksinäinen ja yrittää saada perspektiiviä.
    Kun on löytänyt jotain kivaa, mistä halua pulputtaa toisten kanssa.
    Minulla ei ole ristin sielua, jolle voisin pirauttaa:
    Hei, olen pudottanuut -100g:-) Hei, olen lihonnut 1Kg :-(
    Eikä paljon muistakaan asioista.
    Mutta olen kerännyt harrasteita ja saanut otteen liikunnasta.
    Joten täällä roikkumisen tarve häviää taas ajoiksi.

    170/70 ei ole huolestuttavaa, mutta hienoa, että olet sen huomioinut ja ryhtynyt hankkimaan tietoa, miten voida paremmin!
    Se tietokin on niin ristiriitaista ja yksilöllisesti toimivaa.
    Hienoa syksyn jatkoa vain sinulle :-)

    170/ 70 normaali paino- indeksi.
    Niinhän se on nykyisin, että normaalipainoisetkin laihduttavat.

    Sorry, sorry, sorry! Laskin nyt uudelleen SINUN BMI:si!
    Olet teräskunnossa! Mitä sinä täällä pyörit tuhlaamassa elämääsi?
    Hyvänen aika, vähän lihasta täytyy olla luiden ja nahan välissä.
    Älä ihmeessä laihduttele, mutta jos voit hyvin, niin säilytä painosi!

    Itse pyrin pituus -111cm, jossa voin hyvin ja näytän parhaalta!
    Olen silloin energinen, notkea, elämäniloinen...
    Nyt lenkille sulattamaan rasvoja ja illalla yogaa muotoilemaan kehoa!

    Äänestä

Onko seudullasi kävelijoiden ryhmää, liity mukaan!
Ellei, niin aloita sellainen. Kaupan ja toimistosi ilmoitustaululle vain lappu jossa kerrot ajan ja paikan milloin aloitetaan.
Laita san kiertämään tuttavapiirissäsi ja kutsu kaikki kummien kaimatkin mukaan. Tarjoa heille mahdollisuutta ulkoilun ja rupattelun merkeissä. Ei tarvitse maalata taivaalle "minä haluan laihtua!"

Annoskoot on helppo pienentää. Ennen ateriointia juo lasillinen vettä
Kerro itsellesi ettet todellakaan tarvitse kuin yhden perunan tai pienen osan aiemmasta ruokamäärästä. Korvien väliä VOI treenata!

tuossa nyt pari ideaa aluksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei!
Olen tehnyt muutoksia ja vähentänyt herkuttelua mutta ateriarytmitys ja annoskoot ovat esteenä tavoitteideni saamiseksi. Tavoitteeni on saada pois ylimääräistä painoa ja ennen kaikkea voida paremmin eli mm. vapauttaa aikaa ähkyltä, vatvomiselta mitä ja milloin syön, rahan säästöltä, itsevarmuuden kohottamista, jaksaa urheilla ja nukkua hyvin. Lähipiirissäni ollut syömishäiriötapauksia joten lähipiiri tuessaan varovaisia ja etsinkin siis tsempparia jonka kanssa voitaisiin yhdessä jakaa onnistumisia, ratkoa haasteita sekä myötäelää heikommalla hetkellä. Pääasiallisesti viestien/soitellen mutta mielellään kasvotusten jonkun kerran ainakin.

Keskustelua ja toveria toivoen! ☺️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu