Mysimba kokemuksia 2022

Hei! Olen 29v. 164/110kg. Aloitin mysimban käytön kolme viikkoa sitten eli nyt annostus 2 aamulla ja yksi illalla. Alkupäivinä oli huimausta ja päänsärkyä sen jälkeen vähän pahoinvointia. Olen saanut nukuttua hyvin. Suun kuivumista on. Nyt minulta jäi kuukautiset pois/viikon myöhässä . Käytössäni on hormonaalinenehkäisy. Onko muilla vastaavaa kokemusta? Minulla on lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja odotan, että tästä on apua. Nyt painoa tippunut 2,5kg. Millaisia kokemuksia teillä on?
2723457
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Aion aloittaa ensi viikolla. Kerron myöhemmin miten vaikuttaa.

Äänestä
  • Aloitettu 3 päivää sitten. Voin myös päivitellä vaikutuksia viikkojen edetessä.

    Äänestä

  • Hei! Olen kokeillut mysimba ja minulla se tomi hyvin. Pian tuotteen käytön aloittamisen ja vähärasvaisenpaan ruokaan siirtymisen jälkeen paino alkoi pudota, ja kannusti jatkamaan sinnikkäästi tavoitteissa pysymistä ja laihduttamista. Kuukauden kuluttua olinkin jo 6kg hoikempi ja nyt aion vielä jatkaa tuotteen käyttöä että saisin kesällä esiintyä bikineissä uudessa kropassa:) Suosittelen kokeilemaan - https://hespac.com/mysimba.htm

    Äänestä

  • Moikka, aloitin käytön syyskuun 16 päivä ja tähän mennessä painoa tippunut16-20 heittelee, mutta mulla nää kaikki sivuoireet, tää on yhtä helvettiä, nyt aijjon lopettaa ei pysty jatkaan tästä mun olotilasta kärsii perhe ja läheiset, en tiä mitä tapahtuu jis lopetan yht äkkiä onko kellään kokemusta, mun lääkäri tulee töihin vasta tammikuussa, enkä enää niin pitkälle pysty olemaan näiden oireiden kanssa, harmittaa kun tää olis ollu varmasti mulla tehokas, oireet vaan tuntuu pahenevan ja voimistuvan

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Moikka, aloitin käytön syyskuun 16 päivä ja tähän mennessä painoa tippunut16-20 heittelee, mutta mulla nää kaikki sivuoireet, tää on yhtä helvettiä, nyt aijjon lopettaa ei pysty jatkaan tästä mun olotilasta kärsii perhe ja läheiset, en tiä mitä tapahtuu jis lopetan yht äkkiä onko kellään kokemusta, mun lääkäri tulee töihin vasta tammikuussa, enkä enää niin pitkälle pysty olemaan näiden oireiden kanssa, harmittaa kun tää olis ollu varmasti mulla tehokas, oireet vaan tuntuu pahenevan ja voimistuvan

    Hei! Minä olen käyttänyt n. 2 kk. Alkuun ei ollut mitään sivuoireita, mutta nyt on kaikennäköistä, vapinaa, hikoilua, maku ja haju häiriöitä, hengästymistä ja ahdistusta. Paino tippunut vaan 3 kg eikä mieliteot olo jääneet pois, vaikka ei makuaisti ihan toimi. Meinaan lopettaa, olen jo alkanut vähentämään samoin kun aloituksessa. Ensi viikolla lääkäriaika, niin tiedän paremmin miten jatkot. Kike

    Äänestä

Hei! Aloitin Mysimban n.2kk sitten. Painoa pudonnut n.9kg. Vei liiallisen makeanhimon ja hillinnyt jonkin verran muutakin ruokahalua. Olen kyllä lisännyt sykettä nostavaa liikuntaakin. Eli toistaiseksi kaikki hyvin!

Äänestä

Minäkin pitkällisen pohdinnan jälkeen uskalsin aloittaa, kun on niin järkyty nuo haittavaikutus listat! Mutta pakko saada tämä ahminta ja napostelu kuriin! Mielenkiinnolla seuraan meidän kaikkien kamppailua, josko nyt tulisi se voitto❣️ Tsemppiä kaikille❤️

1Äänestä

Hei. Miten teillä nyt sujunut kun vähän aikaa mennyt. Mäkin kovasti yritän tätä saada vaikka käyttö jännittikin. En tiiä saanko kun ei oo kymmeniä kiloja ylipainoa mutta paljon kuitenkin lyhyelle ihmiselle. BMI on sillä tasolla kuitenkin että pitäis saada.

Äänestä
  • Nyt 10pv kulunut eikä mitään haittavaikutuksia, ainakaan vielä! Radikaalisti vähentynyt mieliteot ja tuntuu kuin nälkäkin olisi kadonnut jonnekin.Vaakassa päätin käydä vain 1kerta kk, mutta housut jo löystyneet vyötäröltä ja olo ihanan pirteä. Ei sellainen ähky! Harmittaa kun makuutin pakettia 2kk kaapissa kun pelkäsin sivuvaikutuksia. Nyt ainakin sujuu ensikertaa dieetti paremmin kuin hyvin, tsemppiä kaikille😊❣️

    1Äänestä

  • Olen käyttänyt nyt Mysimbaa 5 kk ja paino on tippunut 10 kg. Olo on aivan toinen kuin lähtötilanteessa. Toki enemmänkin olisi varmasti pystynyt tiputtamaan painoa, jos olisin ollut aktiivisempi. Nyt on aikanakin todistettu, että paino kuitenkin tippuu lääkkeellä hyvin vaikka ei itse tietoisesti laihduttaisikaan.
    Jännitin aluksi tosi paljon sivuoireita. Onneksi selvisin suht vähällä päänsäryllä ja pienellä pahoinvoinnilla. Tammikuussa pääni ja silmät alkoi kutisemaan. Sain kutinaan lääkitystä ja nämä oireet katosivat…ja palasivat takaisin kun kutinalääkkeiden käyttö loppui. Nyt toinen silmäni on taas lähes ummessa. Kävin juuri lääkärissä ja päätös oli, että Mysimba täytyy lopettaa. Jännittää kovasti tämä käytön lopettaminenkin ja mahdolliset oireet. Hyvä kokemus muutoin, mutta tuo iho-oireilu ei ollut kivaa. Ei sitä kaikille tule. Taitaa olla hyvin yksilöllistä kuka reagoi mitenkin.

    Äänestä

  • Olen tuo 22.1. kommentoinut. Nyt paino pudonnut n.13kg, eli n.4kg parissa kuukaudessa. Hyvä tahti mielestäni. Mysimba ei enää oikein tehoa suklaanhimooni, joten siinä joudun todella kamppailemaan päivittäin. Harmi, mutta nälkä onneksi lähtee edelleen pienehköillä annoksilla. Liikun kohtalaisesti joka päivä, nyt vähemmän ulkona kun on niin liukasta. Tsemppiä kaikille!

    Äänestä

Mulle tuli pahathaittavaikutukset ja aloin lihoa mysimballa. Ei sopinut tuo lääke mulle.

Äänestä
  • Luoja!! Voiko niinkin käydä?

    Äänestä

Olen pitkään käyttänyt. Kun sain liki 30 pois alkoi vähän tulla takaisin. Silloin syön taas mysimbaa kunnes paino tuntuu ok:lt

Äänestä

Minulle tuli niin pahat sivuvaikutukset, puolitoista viikkoa käytin, sitten lääkäri määräsi lopettamaan.
Jäi melkein täysi paketti käyttämättä, harmittaa kovasti.

Äänestä
  • Myytkö paketin?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Myytkö paketin?

    Mulla olisi puolikas paketti 56kpl.

    Äänestä

Itse aloitin maanantaina mysimban käytön ja hirvittää jo nyt sivuvaikutukset joita oli jo heti ensimmäisenä päivänä.
Hirveä päänsärky koko päivän mutta nukuin paremmin kuin hyvin, eilen pyörrytti koko aamupäivän ja iltapäivällä menetin hetkellisesti tajunnan. Lääkärin kanssa tänään keskustellut kuitenkin että käyttöä jatketaan ellei uudestaan tule tajunnan menetystä. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo tulleessaan tämän ”dieetin” kanssa kun yleensä aina paino tullut takaisin jos olen onnistunut pudottamaan kiloja .

Äänestä

Käytin aiemmin saxendaa, lähti vuodessa 10kg. Sitten loppui painon laskeminen vaikka jatkoin käyttöä vielä puoli vuotta. Sitten uusi lääke mysimba, ohjeen mukainen aloitus... tällä hetkellä täysi annostus eli 4 tabl päivässä. Ei mitään vaikutusta ruokahaluun ja paino ei ole pudonnut yhtään... mielenkiintoista... mikähän minussa lie vikana :?

Äänestä
  • Kilpirauhasen toiminnan häiriö

    Äänestä

Alussa vaikutti ihan hyvältä lääkkeeltä, ruokahalu pieneni huomattavasti, sitten alkoi kova kutina kun annoskoko 2 aamulla 2 illalla , ihan hitonmoinen kutina enkä tajunnut heti lopettaa mysimbaa, onnex kuitenki tuli googlattua ja nyt lopetin kutinan vuoksi kun ohjeessa niin kerrotaan että on lopetettava heti.

Äänestä
  • Lopetitko ihan niinku kerrasta, kun miettiny että lopetan koska kaikki nää sivuvaikutukset mulla paitsi ei ole viälä ainakaan tullu epiletsistä kohtausta, mutta muuten olo on ihan kauhee on lievä sana, paino pudonnut syyskuun puolesta välistä tähän 16-20 kg se heittelee näköjään, johtunee varmaanki kuinka olen juonut enkä paljoo juo ees vettä ku ei pysty, ja kakalla käyn 3-4 päivää väliä ihan tuskaa sekin, ruoka ei maita kuvottaa kaikki, tiädän että juoda pitää mutta ei pysty tulee okse, tää on yhtä helvettiä

    Äänestä

Mullla jäi myös kuukautiset pois mysimban käytön aikana

1Äänestä
  • Miten valita oikea lääke laihduttamiseen? Millä perusteilla lääkäri tekee sen valinnan. Ja onko laihdutuslääkkeiden käyttämisen suhteen olemassa ikärajaa?

    Käytännössähän monilla ikääntyneillä verenpainetauti helpottaisi kun he laihtuisivat. Heillä kun herkästi paino lähtee nousemaan. Pääsisivät eroon runsaista lääkityksistään mm.sydän ei rasittuisi kun se joutuu pumppaamaan verta ylipainoisen kehon joka soppeen. Kävelyä tulisi harrastettua enemmän kun olisi kevyempi jne.
    Sako esim.yli 70 vuotiaat näitä lääkkeitä ja jos eivät niin miksi ihmeessä?

    Äänestä

Ei näissä ikärajaa ole. Kokonaisuus ratkaisee

Äänestä

Itselläni oli alkuun hyvin samankaltaisia kokemuksia Mysimbasta. Ensimmäisillä viikoilla huimasi ja päätä särki, ja lisäksi tuli kuivaa suuta sekä pientä pahoinvointia. Minulla myös kuukautiset menivät sekaisin, vaikka käytän hormonikierukkaa, joten en ihmettele ollenkaan jos muillakin käy niin. Onneksi suurin osa oireista tasoittui muutaman viikon jälkeen, eikä enää häirinnyt arkea.

Paino ei lähtenyt tippumaan heti isossa määrin, mutta ajan kanssa tuloksia alkoi näkyä. Minulla oli alkuun aika paljon epäilyksiä, mutta lopulta olo helpottui, kun huomasin että pystyn paremmin kontrolloimaan syömistäni. Itse luin paljon muiden kokemuksia ja tästä löytyy myös koottua tietoa Mysimbasta ja sen käytöstä https://medilux.fi/mysimba/ mikä auttoi ymmärtämään paremmin mitä voi odottaa.

Äänestä

Lisää kokemuksia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei! Olen 29v. 164/110kg. Aloitin mysimban käytön kolme viikkoa sitten eli nyt annostus 2 aamulla ja yksi illalla. Alkupäivinä oli huimausta ja päänsärkyä sen jälkeen vähän pahoinvointia. Olen saanut nukuttua hyvin. Suun kuivumista on. Nyt minulta jäi kuukautiset pois/viikon myöhässä . Käytössäni on hormonaalinenehkäisy. Onko muilla vastaavaa kokemusta? Minulla on lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja odotan, että tästä on apua. Nyt painoa tippunut 2,5kg. Millaisia kokemuksia teillä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu