Kuntosalikortti ja vhh kolesterolilääkkeiden sijaan

Kuntosalia ja vähähiilihydraattista välimerellistä ruokavaliota pitäisi tarjota sydäntautien ehkäisyksi. Malhotra esitti Lancetissa julkaistun laajan tutkimuksen, jossa vähähiilihydraattinen välimerellinen ruokavalio on tehokkain hoitokeino sydäninfarktin jälkeen. Jopa tehokkaampi kuin pallolaajennus. Nyt myös suomalainen lääketieteen professori ehdottaa kuntosalia kolesterolilääkkeiden sijaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11888506
12265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Laajempi vaikutus.
Verenpaineisena ja kolestrolisena, 174cm 90kg ja 60v vanhuksena en ryhtynyt karppaamaan mutta aloitettuani salilla 5krt/vko luovuin päivittäistä makeista hötteröistä ja ryhdyin hahmottamaan muun syömiseni koostumusta.
Paineisiin minulla oli Cardace 10mg ja kolestroliin Simvastatin 80mg tai 60mg.
Paineet olivat tuolla lääkityksellä 180/ 80. Kolestroli oli 7:ssa mutta huuhteluaine HDL 2:n tienoilla.
Puolen vuoden aikana sain asteettain luopua painelääkityksestä kokonaan ja kolestroli oli tippunut alle 5:n joten se puolitettiin.
Sittemmin tuo puolikas vielä puolitetettiin ja sitäkin otan harvakseltaan.
Paineet olivat optimin tuntumassa 120/70.
Paino ei laskenut mutta vyötärö oheni 6 - 7cm.
Sokeriongelmaa minulla ei ole koskaan ollut.
Leposyke laski 80 > 60.

Nyt 17 vuotta myöhemmin lääkitsemättömät paineet ovat ka. -120/-70.
Statiinia otan 20mg varmuuden vuoksi. Viikoittain kananmunia 10kpl, maitoa 10 litraa ja levitteenä käytän voita. En rasvaa muuta tarkoituksella mutta en välttelekään.
Painon perkele on tippunut 83 kiloon koska etenkin reidet, pakarat ja selkä ovat näivettyneet. Toinen polvi ja lonkan 2:n asteen nivelrikko rajoittavat äheltämistä.

Tuo ensimmäinen puoli vuotta oli riittävä kannuste.
Kun tulee vuosittain pari useamman viikon kosteaa huilijaksoa niin tungen naamaani Cardacea 5mg/pv koska tiedän paineiden nousevan.

Ilman kuntoilua ei vanhus jaksaisi juopotellakaan! Eukko täytti 72v eikä se ole vähään aikaan ollut käyttökelpoinen ja toimitakykykin on heikohko.

En väitä, että tehoaa kaikilla mutta itse koen tehneeni hyvän ratkaisun.

Äänestä

Sokerit poiskoskee myös viljatuotteita ja juurimukuloita sillä "Jo vuonna 1998 JAMA:ssa julkaistu tutkimus kertoi, että paastoverensokeri oli itsenäinen kuoleman riskitekijä, LDL Ei."

Äänestä

Malhotra on asiantuntija ravintokysymyksissä.

Äänestä
  • Tohtori Aseem Malhotra vieraileva näyttöön (vahvaan kokemukseen) perustuvan lääketieteen professori, Bahianan lääketieteen ja kansanterveyden korkeakoulu, Salvador, Brasilia.

    Hän on sokeria käsittelevän "Action on Sugar" toiminnan perustajajäsen ja on johtanut työtä korostaakseen sokerin liikakulutuksen aiheuttamia haittoja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, erityisesti sen roolia tyypin 2 diabeteksessa ja liikalihavuudessa. Hän on myös ollut merkittävä haastaja koskien valtavirran neuvoja tyydyttyneen rasvan ja kolesterolin roolista sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tohtori Aseem Malhotra vieraileva näyttöön (vahvaan kokemukseen) perustuvan lääketieteen professori, Bahianan lääketieteen ja kansanterveyden korkeakoulu, Salvador, Brasilia.

    Hän on sokeria käsittelevän "Action on Sugar" toiminnan perustajajäsen ja on johtanut työtä korostaakseen sokerin liikakulutuksen aiheuttamia haittoja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, erityisesti sen roolia tyypin 2 diabeteksessa ja liikalihavuudessa. Hän on myös ollut merkittävä haastaja koskien valtavirran neuvoja tyydyttyneen rasvan ja kolesterolin roolista sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä.

    Malholtran paperi tyydyttyneen rasvan vaikuttamattomuudesta sydäntauteihin julkaistiin BMJ Sports Medicinessä ja tyrmättiin täysin. Jos Malholtra viittaa runsasrasvaisella Välimeren dieettillä Premed-tutkimukseen niin siinä korvattiin osa hiilihydraatista pähkinöillä tai oliiviöljyllä, ei voilla tai laardilla. Kun Välimeren dieettiä määrittää erittäin runsas viljan käyttö niin mitään karppausdieetti ei voi nimittää Välimeren dieetiksi.

    Äänestä

Kuntosalikortti ei auta asiaa. Monilla on kortti jota ei käytä. Pitäisi treenata. Treenata voi kotonakin. Ei vaadi korttia.

Äänestä
  • Voi toki treenata kotonakin. On sekin parempi kuin ei mitään, mutta jalkoja ja selkää on vaikea treenata kotona tehokkaasti. Jalkojen ja selän isoihin lihaksiin olisi hyvä saada lihasmassaa, koska sillä on monia terveyshyötyjä.

    Äänestä

  • Miten moni kotitreenaaja, tai muukaan, seuraa treenin aikaista sykettään?
    Miten moni tietää todellisen maksimisykkeensä jonka suhteen määräytyy treenin aerobinen teho?
    Miten moni pystyy kotona todella tekemään monipuolista, tehokasta voimaharjoittelua?
    Turha hehkuttaa hyötyliikunnalla! Tehokkuus? Toistuvuus ja säännöllisyys?
    Riittävyys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi toki treenata kotonakin. On sekin parempi kuin ei mitään, mutta jalkoja ja selkää on vaikea treenata kotona tehokkaasti. Jalkojen ja selän isoihin lihaksiin olisi hyvä saada lihasmassaa, koska sillä on monia terveyshyötyjä.

    Ostin pienen, poljettavan "kuntopyörän" Se auttaa jalkojen kunnon ylläpitämisessä. Kuulemma sykekin nousee. Olen 71-vuotias. Vasen jalka ei suvaitse juoksemista, joten otin tuon kuntopyörän. Arvelin, että maassa istuen, selkää tukien pystyn kuntoilemaan sillä. Tietysti myös kävelen. Ystäväni kertoi, että hän istuu tuolilla ja polkee. En ole vielä kasannut pyörää. Se maksoi noin 60 E

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikö olisi parempi ihan perus istuttava wattbike?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ostin pienen, poljettavan "kuntopyörän" Se auttaa jalkojen kunnon ylläpitämisessä. Kuulemma sykekin nousee. Olen 71-vuotias. Vasen jalka ei suvaitse juoksemista, joten otin tuon kuntopyörän. Arvelin, että maassa istuen, selkää tukien pystyn kuntoilemaan sillä. Tietysti myös kävelen. Ystäväni kertoi, että hän istuu tuolilla ja polkee. En ole vielä kasannut pyörää. Se maksoi noin 60 E

    Fillari, stepperi, crossari ja kasattava, matala soudin ovat järkeviä vehkeitä kotikuntoilijalle.

    Äänestä

Jos sinne nuppiin sais jostain järkeä niin siitä voisi seurata paljonkin terveyshyötyjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuntosalia ja vähähiilihydraattista välimerellistä ruokavaliota pitäisi tarjota sydäntautien ehkäisyksi. Malhotra esitti Lancetissa julkaistun laajan tutkimuksen, jossa vähähiilihydraattinen välimerellinen ruokavalio on tehokkain hoitokeino sydäninfarktin jälkeen. Jopa tehokkaampi kuin pallolaajennus. Nyt myös suomalainen lääketieteen professori ehdottaa kuntosalia kolesterolilääkkeiden sijaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11888506

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu