Olen keskivartalolihava, mutta vatsalihakset näkyvät

Eikö se ole aika epätavallista?
18250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei vaan aika yleistä. Silloin rasva on juuri siellää missä ei pitäisi. Elikkä sisäelinten ympärillä. Usein alkoholi ja sokeri aiheuttaa tuon ulkomuodon. Myöskin liian vähäinen oikeanlaisen rasvan saanti edesauttaa.

Äänestä
  • No, maailma tuntuu menevän siihen suuntaan, että ei täällä kannata kovin vanhaksi roikkua.

    Äänestä

On! Kaksi tekijää. Massiiviset vatsalihakset. Aivan totta. Poikkileikkaukseltaan erilaisia kuten vaikkapa habassakin.
Tippaiitat eivät tajua tätä.
Toinen tekijä on tuo ylempänä mainittu. Vatsaontelossa reippaasti rasvaa.
Eri elämänvaiheiden aikana se on vaihdellut minulla 146,5>67,8. Lukemat lienevät vatsaontelon ihran poikkileikkaus neliösentteinä. 100 ja mieluummin alle lienee jonkin sortin tavoite.

Äänestä

Kuulin poikani kommentin vaimolleni. Vissiin tuolla iskällä on aika vahva vatsa kun läskistä huolimatta lihakset näkyvät!

Äänestä
  • Nyt naurattaa, mutta kohta ei.
    Sisuskalut kovilla kun rasvaa joka paikka täynnä. 2 tyypin diabetes seuraava askel, sitten verenpainelääkitys.
    Äkkiä ruokaremontti. Niin saat pyykkilaudan ja vyötärön alle 90cm.
    Osastolla näkee teitä tynnyrimahoja, ja aina sama virsi. "yhyyy, mutta kun.."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt naurattaa, mutta kohta ei.

    2 tyyppiin sairastuvat ne jotka eivät liiku millään tavalla ja ovat lihavia.

    Valitettavasti+minun+on+tuotettava+pettymys.Paastosokeri+kohdallaan.+Viimeeksi+4,7.Verenpaine+on+parin+kymmenen+vuoden+takainen+ilmiö.+Nykyään+kuta+kuinkin+optimissa.Sisäkalut?+Viimeinen+analyysi+tehty+25.10.+2019+ja+vatsaontelon+rasva+reilusti+alle+tavoitetason+joka+on+100.+Omani+oli+tuolloin+67,8!+Tilanne+ei+ole+ainakaan+huonontunut.Tuohon+pojan+tokaisuun+on+aikaa+hieman+yli+30+vuotta.Tynnyrimahaa+ei+ole+enkä+katso+tarvitsevani+pyykkilautaakaan+koska+lähempänä+80v+ikää+en++pullistele+hiekkarannoilla.+Rasvani+oli+16%+ja+lihasta+46,9%.Asiantuntevia+ohjeita+odottaen+vm+-43.

    Mistähän tuo olisi pitänyt tietää että ollut 30 vuotta sitten. Noilla vastauksilla ja alku kysymyksellä saa kuvan että eletään ja puhutaan tästä hetkestä.
    Vähän sama kuin valittaisin lyhyttä pituuttani ja painoani. Ja sitten kertoisin parin päivän päästä että tämä ongelma hävisi kun tulin murrosikään ja tästäkin olisi aikaa 30 vuotta.
    V... tu mitä ajantuhlausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2 tyyppiin sairastuvat ne jotka eivät liiku millään tavalla ja ovat lihavia.

    Höpö höpö. 2 tyypin diabetes on täysin ruokailusta johtuva sairaus. Ei auta liikunta jos on keskivartalolihava ja ruokailut pielessä. Toki liikunta auttaa.
    Kaikki ymmärtää että jos syöt 1 kpl donitsin niin pitää juosta 1tunti että se on kulutettu. Sitten kuvitellaan kun käydään pari kolme kertaa viikossa salilla tai lenkillä että voidaan syödä mitä vain. Kun muka kulutetaan ja pitää palautua. V.. u mitä itsepetosta.

    Äänestä

Myös geenit vaikuttavat. Miten rasva kertyy kroppaan...

Äänestä
  • Varmasti totta! Laardikerrosten yhteys diabetekseen ei myöskään ole yksiselitteinen.
    Ykkös tyypin db on oma lukunsa. Elintapahankinta omansa mutta sekin vaatii sopivan geneettisen pohjan. Likimainkaan kaikki eivät onnistu hankkimaan 2-tyypin db:a vaikka miten yrittäisivät. Muita oheisilmiötä on helpompi hankkia möhömahan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti totta! Laardikerrosten yhteys diabetekseen ei myöskään ole yksiselitteinen.

    On ihan yksiselitteinen. Tämän todistaa tuleva kansantauti.
    Kohta miljoona suomalaista jo kärsii korkeasta verensokerista. Ei vaan uskota ajoissa että se keskivartalolihavuus aiheuttaa 2 tyypin diabeteksen. Sitten jälkikäteen itketään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti totta! Laardikerrosten yhteys diabetekseen ei myöskään ole yksiselitteinen.
    Ykkös tyypin db on oma lukunsa. Elintapahankinta omansa mutta sekin vaatii sopivan geneettisen pohjan. Likimainkaan kaikki eivät onnistu hankkimaan 2-tyypin db:a vaikka miten yrittäisivät. Muita oheisilmiötä on helpompi hankkia möhömahan kanssa.

    https://www.is.fi/laihdutus/art-2000006624528.html
    Todella hyvä artikkeli. Siinä myös kerrotaan hyvin tästä Vm43 pelkäämästä lihasmassasta. Kerrankin faktaa eikä mitää mutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.is.fi/laihdutus/art-2000006624528.html
    Todella hyvä artikkeli. Siinä myös kerrotaan hyvin tästä Vm43 pelkäämästä lihasmassasta. Kerrankin faktaa eikä mitää mutua.

    Vm43 ei pelkää lihasmassaa vaan harmittelee sen väistämätöntä vähenemistä.
    Olen jossakin yhteydessä todennut, että aloitettuani terveyssyistä varovaiset salitreenit niin ruokailutapani ja painoni pysyivät ennallaan mutta vyötärö oheni 6kk:ssa 6 - 7 cm.

    Pakollisten makuukuuausien jälkeen viskeraali oli 146,5.
    7:n vuotta myöhemmin 67,8.
    Vatsaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Pitkää lankkua (päkiöillä). Rockia, varpaat rekkiin suorin jaloin, leukoja kulmariipunnassa.
    Teen kolmesta kohdasta raadeltua vatsaani lähinnä selän lihastasapainon vuoksi.
    Voimataso laskee ja lihaksia katoaa mutta rasvat eivät nouse.

    Höpö höpö. Taas valehtelet.
    Juuri toisessa ketjussa raivosit miksi sitä lihasmassaa ihannoidaan ja miten pitää olla notkea ja räjähtävä ja faffa.
    Nyt muuttuikin ääni kellossa ja takki kääntyi kuin soinilla, kun tuli faktaa pöytään.

    Olet tyypillinen "joko / tahi" tyyppi. Tuossa olotilassa ei tarvitse yrittääkään ymmärtää asiaa.
    Jos jossakin aivolohkossasi hieman kipinöisi niin saattaisit tajuta, että yksipuolinen pyrkimys lihasmassan hankintaan, ja varsinkin siinä onnistuminen johtaa koordinaation heikkenemiseen, hidastumiseen ja jäykistymiseen.
    Esimerkeistä ei ole puutetta!

    Suorituskyvyn parantamiseen tähtäävät harjoitteet lisäävät lihasta riippuen toteutustavasta mutta oikein toteuttuina parantavat liikkuvuus, koordinaatio ja irtiottokyvyn ominaisuuksia.

    Telinevimistelija miehissä on tyypillisiä esimerkkejä onnistuneista tuloksista.
    Tavis joka jähyämällä hankkii senkin verran lihasta, on poikkeuksetta hidas ja kankea!

    Helppoa se on sanoa jähyämiseksi jotain mitä ei nuppi kestä tehdä. Ryskäämisellä (esim. Crosshit) saa painot paljon helpommin nostettua ylös. Mutta kokeilepa tehdä liike mahdollisimman vaikeaksi kohdelihaksella työstäen vaikka jonkun valmennuksessa, niin saatat yllättyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet tyypillinen "joko / tahi" tyyppi. Tuossa olotilassa ei tarvitse yrittääkään ymmärtää asiaa.
    Jos jossakin aivolohkossasi hieman kipinöisi niin saattaisit tajuta, että yksipuolinen pyrkimys lihasmassan hankintaan, ja varsinkin siinä onnistuminen johtaa koordinaation heikkenemiseen, hidastumiseen ja jäykistymiseen.
    Esimerkeistä ei ole puutetta!

    Suorituskyvyn parantamiseen tähtäävät harjoitteet lisäävät lihasta riippuen toteutustavasta mutta oikein toteuttuina parantavat liikkuvuus, koordinaatio ja irtiottokyvyn ominaisuuksia.

    Telinevimistelija miehissä on tyypillisiä esimerkkejä onnistuneista tuloksista.
    Tavis joka jähyämällä hankkii senkin verran lihasta, on poikkeuksetta hidas ja kankea!

    Huomaan että suutuit kun jäit valheesta kiinni. Noh, takin kääntö on helppo tapa ryömiä pakoon vaikeasta tilanteesta.
    Sinulle nuo lihasmassa asiat ovat juuri niin yksioikoisia kuin hormoonin käyttäjältä voi odottaa. Sinullehan se olikin korvaushoitoa. Horkkaajilla tulee lihasta vaikka tekisivätkin suorituskyvyn parantamiseen tähtääviä harjoitteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eikö se ole aika epätavallista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu