Lentopalloa katsellessa ihmetyttää tuo valmentajien peluutus. Pelaajia, lapsia sais vaihtaa, mutta osa istuu vain vaihtopenkillä, kun aikuinen ei ymmärrä, että pelaaminen on kaikkien oikeus.
Räikeimmin tämä älyttömyys näkyy jalkapallossa ja lentopallossa ja sitä on paljon.
Räikeimmin tämä älyttömyys näkyy jalkapallossa ja lentopallossa ja sitä on paljon.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama juttu jääkiekossa, salibandyssä...
Viedään eteenpäin vain muutamaa kaveria, eikä aina edes potentiaalisimpia.
Kaikki pelaamaan! Jos sitten ei synny ammattilaisia lajiin, niin ei voi mitään. Tärkeämpää on kuitenkin että syntyy runsaasti onnellisia ja itsevarmoja nuoria aikuisia.
Juuri näin. Kaikki kutsutaan synttäreille ja kahden ei anneta syödä kakkua, miltäs tuntuis noin niinkuin omalla kohdalla?
Tätä vertausta tarjottiin valmennuskurssilla peluuttamisesta.
Liitot alkakaapa toimimaan! Parhaan junnuvalmentajan tittelit niille, jotka ovat pelaajia varten puikoissa.
Huipulle pääseminen ratkeaa vasta tuossa aikuisuuden kynnyksellä, ei missään junnujen pelitapahtumissa. Reilu kohtelu valmentajan osalta saa myös lahjakkaat oppimaan muitakin arvoja kuin paremmuusjärjestykseen kasvamista.
Pikkujunnujen pistepörssit ym. vastaavat ovat niin ikään yhtä tyhjän kanssa. Kyllä lapsikin tietää, että on onnistunut, ei siinä tarvita kaiken tilastoimista. Hauskaa on, kun kaikki otetaan huomioon ja ryhmään kasvaa aito me- henki. Valmentaja ja vanhemmat pitäisikin valjastaa huomioimaan kaikkia pelaajia. Näin harrastajamäärät vain kasvaisivat, eikä lajeista lähdettäisi täysin lyötyinä, epäonnistujinq, joille ei pwliaikaa voinut antaa. Edesmennyt valmentalegenda sanoi osuvasti, että vähäistä on se rakkaus, jota riittää vain omalle lapselle.
Huipulle pääsemisen perustukset rakennetaan jo hyvin varhain. Liikunnallinen herkkyyskausi on noin 7-12 vuoden ikäisenä. Jos tänä aikana jää joku tärkeä asia harjoittelematta, sen oppiminen/kehittäminen vanhemmalla iällä vastii huomattavan paljon enemmän töitä kuin lapsena. Tässä on usein myös se syy, miksi monet suomalaisurheilijat siirtyessään nuorista aikuisten sarjoihin, eivät lyökkään läpi vaan huomataan, että joku peruskivi puuttuu ja on esteenä sille, että voisi menestyä esim. Aikuisten SM- tai MM-tasolla.
Monipuolinen liikunta on toki hyvä pohja, mutta useimmissa lajeissa, myös lentopallossa, ei ole tarpeen aloittaa juuri ko. lajia lapsena. Aivan hyvin voi päästä huipulle aloittamalla 15 vuotiaana uuden lajin tai totisemman lajiharjoittelun. Tästä on monta esimerkkiä ja useissa lajeissa parhaat huiput ovat harrastaneet muita lajeja kunnes ovat valinneet päälajin.
Jos katsot mestaruussarjan tai 1. sarjan pelaajia niin siellä on tuskin yhtäkään joka ois aloittanut lentopallon myöhemmin kuin D -ikäisenä. Sä voit kaivaa vaikka kuinka monta esimerkkiä lajinvaihtajista mutta et lentopallosta. Tai koripallosta. Tai sulkapallosta. Tai tenniksestä.
Nyt oli puhe peliajoista, eikä siitä mitä treeneissä tehdään. Ei kai treeneissä ketään istuteta, se olisi jo kaiken huippu.
Lajia vaivaa nepotismi. Näkyy kaikessa toiminnassa. Varsinkin kaikenlainen leireily, alue- ja ma-ju toiminta. Sukunimellä pääsee jatkoon, ei sillä vaikka olisit kuinka taitava ja hyvä.
Totaalisen kyllästynyt lentopalloon, jossa tasojoukkueet tehdään aivan liian nuorina ja penkillä istutus alkaa siitä hetkestä. Joukkue etenee ykkösjoukkueen tahtiin ja ne, jotka eniten tukea tarvitsisi jäävät ulkopuoliseksi. Ja ja ja.. aika syvältä koko laji.
Lajissa pitäis luopua kokonaan F,E,D ikäluokissa puhuminen mestaruudesta,pelattava vaan otteluohjelma turnauksina läpi,näin kaikkia vois peluuttaa tasapuolisesti ja se antaa ohjaajille/valmentajille paineettoman tilanteen