Kysymyksiä Markkasesta ja Chicago Bullsista

Lähtökohtia:
Lauri Markkanen on oikeasti hyvä koripalloilija, varsinkin korintekijänä
Chicago Bulls on korkeintaan keskinkertainen ammattilaisjoukkuae

Tilastoja seuraava ihminen havaitsi, että Bulls pärjää keskimäärin paremmin, jos Markkanen ei ole ottelussa mukana. Toinen yksittäishavainto on ollut, että kun Markkanen on tehnyt ottelun alussa lukuisia koreja, syötöt hänelle vähevät sen jälkeen.

Kuulemani epäilys on, että taatakseen itselleen paremmat neuvotteluasemat seuraavalle sopimuskaudelle, jotkut Bullsin keskinkertaiset pelaajat välttävät Markkasen tukemista, ettei heidän oma keskinkertaisuutensa näkyminen pienentäisi tulevaa palkkapussia. Lisävaikuttimena voisi sitten vielä olla etninen erilaisuus, jota vähän syrjitään.

Voisiko olla noin, vai mikä selittäisi tuon havainnon, että joukkue pärjää paremmin ilman hyvää Markkasta kuin Markkasen kanssa?

http://www.nba.com/bulls/stats
1587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No ei se ihan noin mene asia.
Bulls tankkaa tällä hetkellä ja pyrkii olemaan liigan viimeinen tulevia drafteja ajatellen.
Se miksi Markkasta ei ruokita tarpeeksi johtuu Grant, Holliday, Portis, Valentine huonoudesta ei heidän varjoon jäämisen pelosta.
Ainoa jolla edes jotakin käsitystä joukkuepelaamisesta ja koripallosta on Dunn ja LaVine, sekä Markkanen. Jopa Nwaba on parempi kuin tikkariosasto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eiKirj kirjoitti:

Lähtökohtia:
Lauri Markkanen on oikeasti hyvä koripalloilija, varsinkin korintekijänä
Chicago Bulls on korkeintaan keskinkertainen ammattilaisjoukkuae

Tilastoja seuraava ihminen havaitsi, että Bulls pärjää keskimäärin paremmin, jos Markkanen ei ole ottelussa mukana. Toinen yksittäishavainto on ollut, että kun Markkanen on tehnyt ottelun alussa lukuisia koreja, syötöt hänelle vähevät sen jälkeen.

Kuulemani epäilys on, että taatakseen itselleen paremmat neuvotteluasemat seuraavalle sopimuskaudelle, jotkut Bullsin keskinkertaiset pelaajat välttävät Markkasen tukemista, ettei heidän oma keskinkertaisuutensa näkyminen pienentäisi tulevaa palkkapussia. Lisävaikuttimena voisi sitten vielä olla etninen erilaisuus, jota vähän syrjitään.

Voisiko olla noin, vai mikä selittäisi tuon havainnon, että joukkue pärjää paremmin ilman hyvää Markkasta kuin Markkasen kanssa?

http://www.nba.com/bulls/stats

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu