Kitudieetiltä pois. Kohtalotovereita?

Moikka,

Ikäni erilaisia kitudieettejä kokeilleena tuntui muutama kuukausi sitten, että se tie on koluttu jo loppuun. Tajusin vihdoin, etten pysty enää vähentämään ruokamäärää, ilman että muu elämä ja terveys kärsii. Olin aloittanut keväällä kuntoilun salilla ja jumpassa toiveena saada ne kuuluisat viimeiset kilot pois, joita olen koko aikuisikäni sitkeästi yrittänyt karistaa. Viimeisenä hieman pitkätksi venähtäneellä pussikeittodieetillä, jolla lähtikin melkein 8 kg. Siitä siirryin dieetille, joka tarkoitti tapauksessani n 1200 kal/vrk. Paino ei muttunut, eikä tuloksia tuntunut tulevan muutenkaan kuntoilun suhteen.

Puolisen vuotta tuskailtuani otin itselleni pt:n salilta, joka kauhisteli vähäistä energiamäärääni ja lisäsi ruokaa reippaasti, niin että nyt syön n 2200 kal/vrk painottaen kunnon protskuja ja rasvaa, jota olin vuosikaudet vältellyt, kuin ruttoa. Harjoittelen salilla keskimäärin 2 krt/vko ja lisäksi pari aerobista (combat) tai pumppia viikossa.

3 kk mennyt, eikä vielä ole tapahtunut painossa eikä mitoissakaan MITÄÄN. Takapuoli on omien mittojeni mukaan vain levinnyt parilla sentillä. ......

Ruoan määrän lisääminen oli henkisesti tällaiselle ikuiselle kituuttajalle erittäin vaikeaa, ja nyt, kun tuloksia ei siitäkään huolimatta näy, niin voin kertoa, että usko on todella koetuksella!

Olen 48 v nainen, 160 cm, en ole käynyt puntarissa aikoihin (enkä mene!) ja veikkaisin painokseni n 68 kg, joka oli aloituspainoni n 3 kk sitten. Vartalomuodoltani olen tiimalasi, joten alavartalon sitkeät rasvakertymät ihanasti riesana.

Olen muuten terve, yksi syöpä sairastettu useita vuosia sitten, ja ikäiseni naisen hormonitoiminta. Elimistön aineenvaihdunta todennäköisesti sekaisin vuosien kiturääkkien takia.

Ymmärrän, että ihmiset on yksilöitä, mutta kauanko tässä nyt oikeasti pitää odottaa, että alkaisi jotain tuloksia tulla? Pt yrittää kovasti vakuutella, että kyllä se siitä vielä, mutta takaraivossa kolkuttaa epäilys.

Löytyisikö täältä kohtalotovereita?
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jjjeppss. Tätähän tässä juuri kaivattiinkin... Kiitos vastauksesta (joka ei liittynyt aiheeseen mitenkään)

Äänestä

Itse sain avun Pomroyn kirjasta, joka nyt on ikävä kyllä loppuunmyyty. Kirjan nimi on Nopea aineenvaihdunta. Kirjan opeilla aineenvaihdunta nopeutuu ja paino putosi itsestään. Kitudieetithän ovat juurikin sen aineenvaihdunnan "tappaneet". Kaloreita ei lasketa, mutta syödään kyllä ruokia tiettyjä määriä, tityllä tapaa rytmitettynä. Nälkä ei onneksi ole koskaan, koska syödään 3-4 tunnin välein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pellervo123 kirjoitti:

Moikka,

Ikäni erilaisia kitudieettejä kokeilleena tuntui muutama kuukausi sitten, että se tie on koluttu jo loppuun. Tajusin vihdoin, etten pysty enää vähentämään ruokamäärää, ilman että muu elämä ja terveys kärsii. Olin aloittanut keväällä kuntoilun salilla ja jumpassa toiveena saada ne kuuluisat viimeiset kilot pois, joita olen koko aikuisikäni sitkeästi yrittänyt karistaa. Viimeisenä hieman pitkätksi venähtäneellä pussikeittodieetillä, jolla lähtikin melkein 8 kg. Siitä siirryin dieetille, joka tarkoitti tapauksessani n 1200 kal/vrk. Paino ei muttunut, eikä tuloksia tuntunut tulevan muutenkaan kuntoilun suhteen.

Puolisen vuotta tuskailtuani otin itselleni pt:n salilta, joka kauhisteli vähäistä energiamäärääni ja lisäsi ruokaa reippaasti, niin että nyt syön n 2200 kal/vrk painottaen kunnon protskuja ja rasvaa, jota olin vuosikaudet vältellyt, kuin ruttoa. Harjoittelen salilla keskimäärin 2 krt/vko ja lisäksi pari aerobista (combat) tai pumppia viikossa.

3 kk mennyt, eikä vielä ole tapahtunut painossa eikä mitoissakaan MITÄÄN. Takapuoli on omien mittojeni mukaan vain levinnyt parilla sentillä. ......

Ruoan määrän lisääminen oli henkisesti tällaiselle ikuiselle kituuttajalle erittäin vaikeaa, ja nyt, kun tuloksia ei siitäkään huolimatta näy, niin voin kertoa, että usko on todella koetuksella!

Olen 48 v nainen, 160 cm, en ole käynyt puntarissa aikoihin (enkä mene!) ja veikkaisin painokseni n 68 kg, joka oli aloituspainoni n 3 kk sitten. Vartalomuodoltani olen tiimalasi, joten alavartalon sitkeät rasvakertymät ihanasti riesana.

Olen muuten terve, yksi syöpä sairastettu useita vuosia sitten, ja ikäiseni naisen hormonitoiminta. Elimistön aineenvaihdunta todennäköisesti sekaisin vuosien kiturääkkien takia.

Ymmärrän, että ihmiset on yksilöitä, mutta kauanko tässä nyt oikeasti pitää odottaa, että alkaisi jotain tuloksia tulla? Pt yrittää kovasti vakuutella, että kyllä se siitä vielä, mutta takaraivossa kolkuttaa epäilys.

Löytyisikö täältä kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu