VHH ei tarkoita rasvan lisäystä

Kun lukee näitä keskusteluja monet tutuvat käsittävän että vähähiilihydraattinen ruokavalio tarkoittaisi että pakko lisätä rasvan saantia. Tämä voi olla joku tietty dieetti mutta yleisesti VHH ei tarkoita rasvan lisäystä.

Itse laihdutin 35kg puolessa vuodessa vähentämällä hiilareita reilusti. Jätin kaikki sokeripitoiset pois ja vähensin reilusti hilaripommeja kuten vaaleaa leipää, riisiä, pastaa, perunaa jne. Rasvaa en lisännyt millään tavalla, korvasin vain hiilarit enemmän proteiinilla. Proteiini ei lihota läheskään yhtä pahasti kuin hiilarit joten se selittää kuinka 35kg lähti puolessa vuodessa. Proteiini pitää myös nälän poiss hyvin, jos vertaa proteiini ja hiilariannoksia, saa hiilariannos olla huomattavasti suurempi että nälkä pysyisi poissa yhtä kauan kuin proteiinilla. Toinen positiivinen seuraus oli väsymisen loppuminen aterioiden jälkeen, hiilarien verensokeripiikit ei enää aiheuttaneet väsymystä.

Suosittele kyllä hiilarein vähentämistä mutta rasvaa on turha lisätä, korvaa vain hiilarit proteiinilla.
462750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ihan hyvä avaus, vhh-ruokavalio ei vaadi voisulan juontia.

Tämä rasvalla läträäminen liittyy atkinsin diettiin, siinähän on tarkoitus siirtää elimistö polttamaan vartaloon varastoitunut rasva olemalla pari viikkoa kokonaan ilman hiilihydraatteja. Tuossa dieetissä rasvalla on keskeinen osa, sillä se on ainesosa joka kiihdyttää elimistön rasvanpolttoa.

Pelkästään nopeiden hiilihydraattien lopettaminen ja niiden korvaaminen hitailla hiilihydraateilla saa painon laskuun, eli ei se laihduttaminen ole mitään rakettitiedettä.

Äänestä
  • Ihminen kyllä siirtyy ketoosiin vaikka sitä rasvaa ei lisäisikään eikä se rasvan käyttö lisää rasvan polttoa. Ketoosi vie näläntunteen ja jos ravinnosta ei saa energiaa riittävästi niin laihtuu.

    Nämä puustiset ja heikkilät ovat tehneet todellisen karhunpalveluksen karppaukselle kaiken maailman insuliini- ja kaloriteoriahöpötyksillään.

    Äänestä

  • hpv26 kirjoitti:

    Ihminen kyllä siirtyy ketoosiin vaikka sitä rasvaa ei lisäisikään eikä se rasvan käyttö lisää rasvan polttoa. Ketoosi vie näläntunteen ja jos ravinnosta ei saa energiaa riittävästi niin laihtuu.

    Nämä puustiset ja heikkilät ovat tehneet todellisen karhunpalveluksen karppaukselle kaiken maailman insuliini- ja kaloriteoriahöpötyksillään.

    Sinä purnaat ammatiksesi asiasta jossa jostakin syystä epäonnistuit. Veikkaan että kilo epäterveellistä makkaraa päivässä ei ole hyvä keino yrittää ketoosia.

    Atkinsin dieetti on tajuttoman tehokas painonpudotusruokavalio, siinä pitää vain onnistua polttamaan elimistön hiilarivarastot pois ennenkuin ketoosi käynnistyy.

    Äänestä

  • sir_atkins kirjoitti:

    Ketoosi ei laihduta vaan energiavaje.

    Äänestä

  • hpv26 kirjoitti:

    Ketoosi ei laihduta vaan energiavaje.

    Miksi trollailet kun et tunne asiaa?

    Elimistö menee säästöliekille mikäli polttoaine loppuu, eikä sen jälkeen painokaan putoa.

    Ketoosissa elimistö ryhtyy muuntamaan varastoitunutta rasvaa polttoaineeksi kun hiilarit on palaneet.

    Äänestä

  • sir_atkins kirjoitti:

    Miksi trollailet kun et tunne asiaa?

    Elimistö menee säästöliekille mikäli polttoaine loppuu, eikä sen jälkeen painokaan putoa.

    Ketoosissa elimistö ryhtyy muuntamaan varastoitunutta rasvaa polttoaineeksi kun hiilarit on palaneet.

    Ihminen+laihtuu+vain+jos+saa+vähemmän+energiaa+kuin+kuluttaa.+Ketoosi+ei+mitenkään+muuta+tilannetta+ja+eikä+estä+säästöliekkiä.+Säästöliekki+on+noin+20%+tiputus+energiankulutukseen.Lihavalla+on+aina+sitä+polttoainetta+riittävästi.+Elimistö+vaan+reagoi+voimakkaaseen+energian+saannin+tippumiseen+vähentämällä+energiankulutusta.+Jopa+pysyvästi.Ketoosi+vaikuttaa+nälän+tunteeseen+ja+ketoaineilla+voidaan+korvata+noin+50+g+päivittäisestä+glukoosin+tarpeesta.+Mitään+ihmeellistä+rasvan+häviämistä+se+ei+aiheuta.+Asiaa+on+tutkittu+syöttämällä+ihmisille+erilaisia+ruoka-aineita+valvotuissa+oloissa+ja+on+havaittu,+että+vain+energialla+on+merkitystä.Kannattaisi+varmaan+lukea+ketoosista+jostain+luotettavasta+lähteestä.+Karppausgurut+vaan+myyvät+kirjojaan+paikkaansa+pitämättömillä+väitteillä.

    Äänestä

  • hpv27 kirjoitti:

    Minä olen itse laihduttanut vhh-ruokavaliolla, ja tiedän ainakin parikymmentä muutakin ihmistä jotka ovat sillä laihduttaneet.

    Se on tehokas, ja sillä saa rasvan palamaan kehosta. Mitä lihasmassaan tulee, niin niinkauan kun kehossa on rasvaa varastoutuneena, ketoosi ei polta lihasta. Lihakseen varastoitunutta rasvaa kylläkin.

    Äänestä

Kuulostaa erittäin epäterveelliseltä tuo 35kg:n pudotus 6kk:ssa. Sehän tekee liki 6 kg kuukaudessa.

Äänestä
  • Jos on reilusti ylipainoa niin ei tuo 6kg kuukaudessa paljon ole. Itsellä meni 139kg->104kg (normaalipainoni ehkä 90kg paikkeilla). Oikeastaan olisin voinut helposti yltää jopa 40-45kg vähennykseen puolessa vuodessa, joulu-aikaan tuli syötyä tosi paljon lihottavaa ruokaa ja tammikuukin meni joulun takia pilalle. Muutenkin koko laihdutuksen ajan oli vähintään yksi herkuttelupäivä viikossa.

    Olo on terveellisempi kuin vuosikausiin joten en ymmärrä miten tuo 6kg kuukaudessa olisi haitallista. Urheilusuorituksissakin suorityskykyni on parantunut selvästi.

    Äänestä

  • 346457574 kirjoitti:

    Jos on reilusti ylipainoa niin ei tuo 6kg kuukaudessa paljon ole. Itsellä meni 139kg->104kg (normaalipainoni ehkä 90kg paikkeilla). Oikeastaan olisin voinut helposti yltää jopa 40-45kg vähennykseen puolessa vuodessa, joulu-aikaan tuli syötyä tosi paljon lihottavaa ruokaa ja tammikuukin meni joulun takia pilalle. Muutenkin koko laihdutuksen ajan oli vähintään yksi herkuttelupäivä viikossa.

    Olo on terveellisempi kuin vuosikausiin joten en ymmärrä miten tuo 6kg kuukaudessa olisi haitallista. Urheilusuorituksissakin suorityskykyni on parantunut selvästi.

    Nopea+laihtuminen+lisää+lihaskatoa.+Laatikaisella+on+asiasta+mielenkiintoinen+artikkeli+suurin+pudottaja+-ohjelmasta:http://www.pronutritionist.net/2016/05/suurin-pudottaja-ohjelman-tieteelliset-opetukset/Lihasta+lähti+mutta+ei+hirveästi+mutta+ikävänä+piirteenä+se,+että+perusaineenvaihdunta+hidastui+20%+eikä+palautunut+edes+6+vuodessa.

    Kateelliset täällä vain mollaavat "lihaskadolla" ja muilla arvosteluilla aina kun joku onnistuu laihtumaan, todellisuudessa tuolla 6kg/kk vauhdilla ei mitään negatiivisia seurauksia.

    Äänestä

  • 346457574 kirjoitti:

    Kateelliset täällä vain mollaavat "lihaskadolla" ja muilla arvosteluilla aina kun joku onnistuu laihtumaan, todellisuudessa tuolla 6kg/kk vauhdilla ei mitään negatiivisia seurauksia.

    On sillä sellainen negatiivinen seuraus, että se pudotettu paino ei tule pysymään.

    Kun ei opi syömään, palaa ennemmin tai myöhemmin samaan syömiseen kuin silloin, kun lihoi.

    VHH voi olla ihan jees kuuri, olen sitä itsekin käyttänyt, mutta ei se loppuelämän ratkaisu ole. Loppuelämän ratkaisu on se, että opettelee syömään normaalia ruokaa, sellaisia määriä, että paino ei nouse.

    Äänestä

VHH tarkoittaa vähähiilihydraattinen.

Äänestä

VHH on elämäntapa et voi lihoa takaisin lähteneitä kiloja jos et syö jatkossakaan liikaa hiilareita, jotka muuttuvat lihotushormooni insuliiniksi. Näin yksinkertaista se on. Jokaisen, jolla on veriarvoissa parannettavaa kannattaa tutustua esim. Heikkilän, Eenfeldtin ja Tolosen kirjoihin, nettisivuihin. Itse sain muutamassa kuukaudessa kymmenisen kiloa pois ja mitään syytä minulla ei ole alkaa enää uudeleen syömään vaikkapa pastaa, riisiä, perunoita, valkoista leipää ja margariineja. Ja miten sumopainijt lihottavat itsensä, vinkkaan sen verran että rasvaa he eivät juurikaan lihotukseensa käytä.

Äänestä
  • "hiilareita, jotka muuttuvat lihotushormooni insuliiniksi. Näin yksinkertaista se on. "

    Tuo asia ei nyt ole ihan noin yksinkertaista, asia on todettu moneen kertaan. Tuo on uskomus johon yllättävän moni haksahtaa.

    "Itse sain muutamassa kuukaudessa kymmenisen kiloa pois"

    Hiilihydraatit vetää kroppaan nestettä tehokkasti. Olet todennäköisesti saanut pois 4 kiloa rasvaa ja 6 kiloa nestettä.

    Äänestä

  • Mitä väliä sillä on jos olisi osa turvotusta/nestettä, tosin olen juonut vettä huomattavasti enemmän kuin aiemmin, usein ruokajuomana nyt lomalla viiniäkin. Pääasia että vaatteissa sen huomaa myös. Sellaisille henkilöille joilla on veriarvoissa ongelmia suosittelen tutustumista vaikkapa kostdoktorn.se sivuihin. Ruotsissa virallisestikin sokeritautisille VHH on ihan ok vaihtoehto pitää sokerit tasaisina. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, pääasia että tietää tästä.

    Äänestä

Kannattaa muistaa että Atkins itse kuoli lähes 120kiloisena läskimooseksena ja kärsi sydänvaivoista ja oli saanut ainakin yhden sydänkohtauksen.

Äänestä

Kannattaa+muistaa,+että+Atkins+kuoli+liukastumiseen+eikä+ollut+lihava+kuollessaan.+Tämän+voi+tarkistaa+ihan+netistä.+Itse+en+usko,+että+teollisesti+operoidut+kasvirasvat,+kuten+keinotekoiset+margariinit++saatikka+rasvaton+maito,+sokeri+ja+ravinnoton+valkoinen+jauho+ovat+terveellisiä+vaan+sen+sijaan+laittavat+kehon+sekaisin+ja+lihomiskierre+on+valmis.+Vhh:lla+tai+sinnepäin+olevalla+ruokavaliolla+sokerit+pysyy+tasapainossa+eikä+ahmisista+synny.+Itse+syön+aamuisin+ruisleipää+vaikka+muuten+olen+viljat+jättänyt+pois,+joskus+myös+menee+vaikka+leivonnaisesta+puolet+kahvilassa.++Lähinnä+tarkkailen,+että+kerralla+ei+tule+syötyä+liikaa+hiilareita+ja+että+makeaa+ei+syödä+tyhjään+vatsaan.+En+pelkää+ruuanlaitossa+esimerkiksi+voita,+kermaa,+kananmunia.+Jos+makeaa+tekee+mieli+niin+kahvin+kanssa+kermavaahtoa,+marjoja+ja+päälle+reilusti+100%+kaakaota+niin+varmasti+ei+vähään+aikaa+tee+mieli+makeaa+:)+Ennen++urheilua+usein+syön+hedelmän,+esimerkiksi+tunnin+hölkkä+ei+tunnu+missään+vaikka+olen+keski-ikäinen+nainen.+Syön+myös+luontaistuotteita,+kuten+kalaöljyä.+Tulokset+ovat+olleet+todella+positiivisia+sekä+ulkoisesti+että+veriarvoissa.+Koska+viinikin+kohtuudella+on+sallittua+jopa+suositeltavaa+niin+tämähän+on+varsinainen+kulinaristin+ruokavalio.+Toivottavasti+tästä+oli+jollekulle+painonsa+kanssa+kamppailevalle+apua.

Äänestä
  • Hyvä kommentti, juuri tuostahan hiilihydraattien seuraamisessa on kyse.

    Äänestä

  • sir_atkins kirjoitti:

    Hyvä kommentti, juuri tuostahan hiilihydraattien seuraamisessa on kyse.

    Minkälaiselle tasolle ne hiilihydraatit pitäisi pudottaa? Kuinka monta grammaa päivässä?

    Äänestä

  • Mitensenyton kirjoitti:

    Minkälaiselle tasolle ne hiilihydraatit pitäisi pudottaa? Kuinka monta grammaa päivässä?

    Kulutuksen mukaan, painonpudotusvaiheen jälkeen pitää vain oppia kuuntelemaan omaa kehoaan.

    Äänestä

  • sir_atkins kirjoitti:

    Kulutuksen mukaan, painonpudotusvaiheen jälkeen pitää vain oppia kuuntelemaan omaa kehoaan.

    Itse olen nyt vetänyt pariasataa grammaa päivässä, painonpudotuksen jälkeen, mielestäni tuntuu aika mukavalle.

    Nimittäin.... jostakin se energia on otettava, proteiinia ei kannata syödä rajattomasti, eikä rasvaakaan, jos hiilihydraatit pudotetaan minimiin niin mikä jää vaihtoehdoksi? Alkoholi?

    Minä olen pitänyt hiilarit minimissä vain niin pitkään että olen saavuttanut ihannepainon.

    Eka atkinsin dieetin jälkeen olin ihannepainossa vuosikymmenen, söin ihan perussafkaa. Idea oli katsoa etten vedä hiilareita niin paljon että paino lähtee nousuun.

    Sattuneesta syystä mulle tuli elämääni pieniä mutkia jotka johtivat säännöllisen epäsäännölliseen elämään. Kiire, stressi, epäsäännölliset ruoka-ajat ja vähä uni johtivat painonnousuun, ja nyt olen taas opetellut syömään vähän valveutuneemmin.

    Ei se hiilareiden nauttiminen kohtuudella ole mitenkään yliluonnollisen vaikeaa.

    Äänestä

Pitää muistaa, että energiaa saa ainoastaan rasvasta ja sokerista (alkoholi on puhdasta energiaa)
Rasvaa kehotetaan välttämään, joten ihmiset yleensä täyttää energiatarpeen viljatuotteista ja perunasta. Nämä taasen sisältävät runsaasti sokeria. Sokeri ei suinkaan paranna terveyttä.
Sokeri laskee veren sokeritaso joka taasen nostattaa insuliinituotantoa. Tämän seurauksena sokeri laskee liian alas, jonka jokainen tuntee joko näläntunteena tai suorastaa pahoinvointina Tilanne paranee nauttimalla esimerkiksi sokeroitua mehua, veren sokerin noustua normaaliin lukemiin. Tässähän se ongelma on. Kierre jatkuu, joka johtaa ylipainoon ja heikentyneeseen terveyteen.

Äänestä
  • Siinä missä vhh-ruokavalion noudattajat ovat oikeassa nopeiden hiilareiden turmiollisuudesta, niin terveellisen ruokavalion suosijoiden kritiikki vhh-ruokavalioon uskovien leväperäisestä rasvan syönnistä on täsmälleen yhtä perusteltua.

    Kuinka moni vhh-ruokavalion "noudattajista" tuntee kuinka lasketaan päivittäisen rasvan tarve? Lisäksi voitaisiin kysyä kuinka moni heistä osaa laskea piilorasvojen osuuden nautittavasta ateriasta?

    On kiistaton tosiasia että elimistö tarvitsee rasvaa, mutta jotta rasvan nauttimisessa olisi tolkkua, pitäisi ymmärtää kuinka paljon rasvaa tarvitaan ja opittaisiin laskemaan saantiin myös piilorasvat.

    Äänestä

Oloni on valtavan hyvä alettuani syömään uutta satoa vihanneksista.
"2-3 lsikallista erilaisia öljyjä. Kasvipitoisia proteiineja enimmäkseen.
Sitä saa kuituja ja entzyymejä, vitamiineja ja mineraaleja.
Hedelmät ovat jääneet vähemmän sokerisiin laatuihin.
On omenalajeja, jotka ovat vain yököttävää sokerivettä kuoren sisällä.

Äänestä
  • Onko vaikutus todellinen vai lume??

    Milläpä korvaatte hiilihytraattien ravinto vaikutuksen jos vähennätte? Proteiineillako? Heitin tarve on 2 grammia painokiloa kohti. Olympia komitean papereissa sanotaan notta hiilarit ja rasva on polttoaineita, mutta sitten he unohtavat rasvan.

    Taidatte korvata kuidulla.

    Äänestä

  • eimuuta kirjoitti:

    Onko vaikutus todellinen vai lume??

    Mieti. Ylhäällä kirjoitin asiasta. Rasvaisia tuotteita, joista saa riitävästi energiaa. ilman liiallista sokerimäärää.

    Äänestä

  • eimuuta kirjoitti:

    Onko vaikutus todellinen vai lume??

    Milläpä korvaatte hiilihytraattien ravinto vaikutuksen jos vähennätte? Proteiineillako? Heitin tarve on 2 grammia painokiloa kohti. Olympia komitean papereissa sanotaan notta hiilarit ja rasva on polttoaineita, mutta sitten he unohtavat rasvan.

    Taidatte korvata kuidulla.

    Laihduttajan+ei+kannata+korvata+hiilihydraatteja+millään.+Tällöin+syntyy+energiavaje+ja+laihtuu.Oikeastaan+missään+lajissa+ei+rasvasta+ole+hyötyä+mutta+suurimmassa+osassa+hiilihydraatista+on+joten+sitä+suositellaan.+Raskaissa+lajeissa+kuten+kilpapyöräily+hiilihydraatista+voi+tulla+jopa+80%+energiasta.

    Kilpapyöräilijä kuluttaa Ranskan ympäriajon aikana enemmän energiaa kuin sinä koko elämäsi aikana.

    Äänestä

  • LeTourDeFrance kirjoitti:

    Kilpapyöräilijä kuluttaa Ranskan ympäriajon aikana enemmän energiaa kuin sinä koko elämäsi aikana.

    Ei nyt sentään. Kilpapyöräilijän energiankulutus on kylläkin yli 1000 kcal tunnissa (ja tuossa kilpailussa varmaankin jotain 1500 kcal/h) ja kun se kestää noin 100 tuntia niin energiaa palaa kyllä jotain 150 000 kcal. Kun miehen keskimääräinen energiankulutus on noin 2500 kcal päivässä niin tuo kilpailu vastaa vain 60 päivän energian kulutusta.

    Kaikki sun todistelusi perustuvat virheellisiin ajatusmalleihin , joko tahallisiin tai tahattomiin sellaisiin.

    Tässäkin lasket pyöräilijän energiankulutukseen vain sen energian joka kuluu pyörän selässä kisan aikana, mutta unohdat että kilpapyöräilijä tarvitsee valtavan määrän energiaa myös lepotauolla. Keskimääräisen miehen energiankulutukseksi lasket kuitenkin koko vuorokaudessa kulutetun energiamäärän.

    Sun esittämäsi väitteet eivät ole millään tasolla objektiivisia vaan vääristelet asioita rankalla kädellä.

    Äänestä

  • Sinkkonen.K kirjoitti:

    No ei sentään, on hpv kartalla, mutta pientä epätarkkuutta esiintyy toki.
    Helppo heitellä että toinen on väärässä, kun itse ei sano asiasta oikeastaan mitään.

    Eli pane todistellen, siis aukottomasti ja ei yleistäen, eli ottaen huomioon kaikki mahdolliset tapaukset. Siitä vaan, jään mielenkiinnolla odottamaan.

    Äänestä

  • Sinkkonen.K kirjoitti:

    Kaikki sun todistelusi perustuvat virheellisiin ajatusmalleihin , joko tahallisiin tai tahattomiin sellaisiin.

    Tässäkin lasket pyöräilijän energiankulutukseen vain sen energian joka kuluu pyörän selässä kisan aikana, mutta unohdat että kilpapyöräilijä tarvitsee valtavan määrän energiaa myös lepotauolla. Keskimääräisen miehen energiankulutukseksi lasket kuitenkin koko vuorokaudessa kulutetun energiamäärän.

    Sun esittämäsi väitteet eivät ole millään tasolla objektiivisia vaan vääristelet asioita rankalla kädellä.

    Siis kun sen kilpailun aikana kuluu noin 60 päivän peruskulutus ja tuohon päälle vielä perusenergiankulutus muu niin ei siltikään puhuta koko elämän aikaisesta energiankulutuksesta vaan muutamien kuukausien siitä.

    Äänestä

VHH tarkoittaa hiilihydraattien vähentämistä.
Mikä asiassa on vaikeaa????

Äänestä

>Kilpapyöräilijän energiankulutus on kylläkin yli 1000 kcal tunnissa (ja tuossa kilpailussa varmaankin jotain 1500 kcal/h) j<

Kuinka kroppa voipi varastoida noita hiilari määriä notta on käytettävissä kilpailun ajan?? Olen lukenut notta kroppa varastoi vain puolelle maratoonille.

Äänestä
  • Tour de Francella on mitattu yli 8 000 kcal päiväkulutuksia, ja noita kisapäiviä on yli 20. 150 000 kcal on aika perusteltu lukema.

    Äänestä

  • Tuo+ei+ole+yhden+päivän+juttu+vaan+kestää+jotain+3+viikkoa.+Kilpailijat+vetävät+niin+pyöräillessä+kuin+tauoillakin+koko+ajan+hiilihydraattia+ja+aamulla+lähdetään+tietysti+aina+liikkeelle+täysillä+hiilihydraattivarastoilla,+joita+täydennetään+koko+ajan.+Yleensä+arvioidaan,+että+60+g+suorituksen+aikaista+glukoosia+tunnissa+menee+suoraan+liikuntasuoritukseen.tuo+150+000+kcal+onrasvakudoksena+noin+22+kiloa+eikä+pyöräilijoilla+ele+moista+määrää+rasvaa+kehossaan.+Ruokaa+siis+menee+melkoisesti+ja+siitä+iso+osa+otetaan+huonoista+hiilihydraateista+(glukoosigeeli,+puhdistettu+riisi jne.).Kun+glykogeenivarastot+loppuvat+eikä+glukoosia+tule+ravinnosta+niin+meno+loppuu+kuin+seinään.+Lisäglukoosilla+vauhti+hiljenee+reilusti.+Luonnollisesti+huippukunnossa+oleva+polttaa+maratonillakin+paljon+rasvaa+(ehkä+30%+?)+ja+kaikki+tosissaan+vetävät+glukoosia+suorituksen+aikana.

    Äänestä

  • Michael Phelpsin on mitattu käyttäneen rankimpien treenipäivien aikana yli 12 000 kcal, ei siis ihme että kaveri oli parhaimmillaan ihan eri planeetalta kuin muut. Kone oli vähän tikimmässä kunnossa kuin kilpaveljillä..

    Äänestä

  • hpv27 kirjoitti:

    Tuo+ei+ole+yhden+päivän+juttu+vaan+kestää+jotain+3+viikkoa.+Kilpailijat+vetävät+niin+pyöräillessä+kuin+tauoillakin+koko+ajan+hiilihydraattia+ja+aamulla+lähdetään+tietysti+aina+liikkeelle+täysillä+hiilihydraattivarastoilla,+joita+täydennetään+koko+ajan.+Yleensä+arvioidaan,+että+60+g+suorituksen+aikaista+glukoosia+tunnissa+menee+suoraan+liikuntasuoritukseen.tuo+150+000+kcal+onrasvakudoksena+noin+22+kiloa+eikä+pyöräilijoilla+ele+moista+määrää+rasvaa+kehossaan.+Ruokaa+siis+menee+melkoisesti+ja+siitä+iso+osa+otetaan+huonoista+hiilihydraateista+(glukoosigeeli,+puhdistettu+riisi jne.).Kun+glykogeenivarastot+loppuvat+eikä+glukoosia+tule+ravinnosta+niin+meno+loppuu+kuin+seinään.+Lisäglukoosilla+vauhti+hiljenee+reilusti.+Luonnollisesti+huippukunnossa+oleva+polttaa+maratonillakin+paljon+rasvaa+(ehkä+30%+?)+ja+kaikki+tosissaan+vetävät+glukoosia+suorituksen+aikana.

    Hyvät ja huonot hiilarit tai hitaat ja nopeat hiilarit, riippuu miltä kantilta katsotaan.

    Nopeat hiilarit voi olla hyviä hiilareita jos tarvitaan nopeasti energiaa koneeseen, mutta vastaavasti sama määrä nopeita hiilareita voi viedä sohvaperunan hautaan.

    Äänestä

  • Sinkkonen.K kirjoitti:

    Hyvät ja huonot hiilarit tai hitaat ja nopeat hiilarit, riippuu miltä kantilta katsotaan.

    Nopeat hiilarit voi olla hyviä hiilareita jos tarvitaan nopeasti energiaa koneeseen, mutta vastaavasti sama määrä nopeita hiilareita voi viedä sohvaperunan hautaan.

    Joo, näinhän se on. Suorituksen aikana täysjyväviljan syönti on mahdotonta ja on hyvin hankala syödä 4000 kcal edestä täysjyväviljaa. Lisäksi kuidun suhteen on oleellista saada tietyt grammamäärät eikä niinkään osuutta energiasta.

    Puhdistetussa riisissä on 1.7 g kuitua per 100 g ja tärkkelystä 79 g per 100 g. 4000 kcal hiilihydraattia olisi sitten 1266 g riisiä ja tuossa olisi sitten noin 22 g kuitua eli aika lailla riittävästi kun kuitua tulee muutenkin.

    Noinhan asia on.

    Tuli mieleeni tuosta Heikkilän Pellinki-dieetistä, että sehän ei ole laadittu pelkästään silmälläpitäen hiilareita, rasvaa, proteiinia ja kuituja, vaan siinä on yhtenä lähtökohtana allergiat ja niiden hoitaminen ruokavaliolla.

    Käsittääkseni viljatuotteiden välttelemisellä pyritään karsimaan lautaselta pois ruoat jotka sisältävät suomalaisittain tyypillisimpiä allergisoivia raaka-aineita.

    Aika+harva+on+allerginen+viljatuotteille,+keliakiastakin+kärsii+vain+2%+väestöstä.+Täysjyvävilja+voi+sitten+ärsyttää+herkästä+vatsasta+kärsiviä.Kuitua+Heikkilän+dieetissä+on+todella+vähän+ja+kun+hän+kieltää+muut+kasviöljyt+kuin+oliiviöljyn+niin+ei+siinä+ole+myöskään+alfalinoleenihappoa+tarpeeksi.

    Heikkilä on täysin toista mieltä vilja-allergioista.

    Äänestä

Aika+harva+on+allerginen+viljatuotteille,+keliakiastakin+kärsii+vain+2%+väestöstä.+Täysjyvävilja+voi+sitten+ärsyttää+herkästä+vatsasta+kärsiviä:+----------------------------------------------Noin+kolmekymmentä+prosenttia+kärsiin+jopa+tietämättään++ns:ta+ei-keliaakkiset+gluteeni+herkyydestaMonet+allergikot+on+kanssasi+samaa+mieltä,+eivätkä+uskalla+kokeilla+VHH:n+ruokavaliota+vaan+syövät+mieluummin+lääkkeitä.+Tämä+koskee+monia+muitakin+sairauksia.+Tässä+hiljan+luin+englantilaisesta+lehdestä,+että+tottelemattomat+diabeetikot+ovat+säästäneet+miljoonia++yhteiskunnan+rahoja.+Jotkut+asiaa+ymmärtämättömät+väittää+ettei+VHH:n+ruokavalio+auta+mihinkään,+mitä+lie+puolustavat.+Mitä+tulee++allergioihin,+niin+tiedän+useita+henkilöitä,+jotka+ovat+ns.+tottelemattomia+ja+ovat+kokeilleet+viljatonta+ruokavaliota,+ovat+huomanneet+allergiaoireiden+poistuneen.+Siis+mieluummin+lääkkeitä?

Äänestä
  • Virallisista ravintoainesuosituksista on tullut eräänlainen uskonto jota ei saa kyseenalaistaa, siitä huolimatta että noita suosituksiakaan ei pidetä kiveenhakattuina vaan niitä muutellaan vähä kerrallaan.

    Evira on suositusten takana, ja Eviran takana taitaa olla MTK. Ruokapolitiikan johtoajatuksena on se, että kansalaisen tulisi haukata jokaisesta pellosta vähäsen. Jopa siinäkin tilanteessa ettei elimistö kestä kaikkien peltojen antimia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

346457574 kirjoitti:

Kun lukee näitä keskusteluja monet tutuvat käsittävän että vähähiilihydraattinen ruokavalio tarkoittaisi että pakko lisätä rasvan saantia. Tämä voi olla joku tietty dieetti mutta yleisesti VHH ei tarkoita rasvan lisäystä.

Itse laihdutin 35kg puolessa vuodessa vähentämällä hiilareita reilusti. Jätin kaikki sokeripitoiset pois ja vähensin reilusti hilaripommeja kuten vaaleaa leipää, riisiä, pastaa, perunaa jne. Rasvaa en lisännyt millään tavalla, korvasin vain hiilarit enemmän proteiinilla. Proteiini ei lihota läheskään yhtä pahasti kuin hiilarit joten se selittää kuinka 35kg lähti puolessa vuodessa. Proteiini pitää myös nälän poiss hyvin, jos vertaa proteiini ja hiilariannoksia, saa hiilariannos olla huomattavasti suurempi että nälkä pysyisi poissa yhtä kauan kuin proteiinilla. Toinen positiivinen seuraus oli väsymisen loppuminen aterioiden jälkeen, hiilarien verensokeripiikit ei enää aiheuttaneet väsymystä.

Suosittele kyllä hiilarein vähentämistä mutta rasvaa on turha lisätä, korvaa vain hiilarit proteiinilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu