ja hapankaalia.
Yhdysvaltalainen Ruth Benjamin paljasti haastattelussa pitkän ikänsä salaisuuksia.
Ruth kertoi syövänsä päivittäin perunaa ja rakastavansa pekonia ja hapankaalia.
Myös 116-vuotiaana menehtynyt Susannah Mushatt Jones söi päivittäin pekonia.
Jos maailman iäkkäimpiä naisia on uskominen, terveelliset elämäntavat eivät ole pitkän iän salaisuus.
101-vuotias yhdysvaltalainen Eunice Modlin on vannonut suklaan nimeen, 117-vuotias italialainen Emma Morano puolestaan luottanut kananmuniin ja kekseihin ja 110-vuotias britti Grace Jones viskiin.
Huikea vinkkilista sai viime viikolla jatkoa, kun 109-vuotias yhdysvaltalainen Ruth Benjamin paljasti lempiruokansa. Hän kertoi syövänsä joka päivä pekonia ja rakastavansa pekonia ja hapankaalia.
Ruth ei ole ensimmäinen pitkäikäinen pekonifani. Myös viime toukokuussa 116-vuotiaana menehtynyt Susannah Mushatt Jones kertoi syövänsä pekonia päivittäin.
Ruth ei ole päässyt kunnioitettavaan ikäänsä pelkästään pekonin voimalla. Videolla hän kertoo, ettei ole koskaan polttanut tupakkaa eikä juonut alkoholia. Tärkeintä Ruthin mukaan on kuitenkin se, että hän on ollut elämässään onnellinen.
Onnellisuus lienee hyvä vinkki meille, jotka tavoittelemme pitkää ikää kituuttamalla lentoemäntädieeteillä ja katsoen peilikuvaamme inhoten. Pitää tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi. Jollekin onnen tuo pekoni, toiselle jokin muu.
Yhdysvaltalainen Ruth Benjamin paljasti haastattelussa pitkän ikänsä salaisuuksia.
Ruth kertoi syövänsä päivittäin perunaa ja rakastavansa pekonia ja hapankaalia.
Myös 116-vuotiaana menehtynyt Susannah Mushatt Jones söi päivittäin pekonia.
Jos maailman iäkkäimpiä naisia on uskominen, terveelliset elämäntavat eivät ole pitkän iän salaisuus.
101-vuotias yhdysvaltalainen Eunice Modlin on vannonut suklaan nimeen, 117-vuotias italialainen Emma Morano puolestaan luottanut kananmuniin ja kekseihin ja 110-vuotias britti Grace Jones viskiin.
Huikea vinkkilista sai viime viikolla jatkoa, kun 109-vuotias yhdysvaltalainen Ruth Benjamin paljasti lempiruokansa. Hän kertoi syövänsä joka päivä pekonia ja rakastavansa pekonia ja hapankaalia.
Ruth ei ole ensimmäinen pitkäikäinen pekonifani. Myös viime toukokuussa 116-vuotiaana menehtynyt Susannah Mushatt Jones kertoi syövänsä pekonia päivittäin.
Ruth ei ole päässyt kunnioitettavaan ikäänsä pelkästään pekonin voimalla. Videolla hän kertoo, ettei ole koskaan polttanut tupakkaa eikä juonut alkoholia. Tärkeintä Ruthin mukaan on kuitenkin se, että hän on ollut elämässään onnellinen.
Onnellisuus lienee hyvä vinkki meille, jotka tavoittelemme pitkää ikää kituuttamalla lentoemäntädieeteillä ja katsoen peilikuvaamme inhoten. Pitää tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi. Jollekin onnen tuo pekoni, toiselle jokin muu.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ainakin hapankaalissa on paljon terveydellisiä vaikutteita.
Amerikkaliset ei syö ruisleippää.
http://4.bp.blogspot.com/-Fsb54Ys4r9I/VaX_In5r-CI/AAAAAAAACxE/K_bxs-dgIAw/s1600/pekoni.jpg
Japanilaiset syövät runsaasti riisiä=hiilaria ja ovat normaalipainoisia ja terveitä.
Mutta eivät ruisleipää.
Ruisleipä on vieläpä terveellisempää kuin riisi.
Ruisleipä sisältää proteiineja (lektiinejä), jotka kulkeutuvat suoliston läpi sulamattomina aaaaaaaavaurioittaen herkkää suolinukkaa. aiheuttaen erilaisia sairauksia. Riisi ei sisällä lektiinejä.mutta ei sen paremmin ravinteita kuin ruisleipäkään.
Junttien satutunti taas menossa.
Kuinka selität sen, että eniten täysjyväviljaa syövien terveys on parempi kuin muiden ihmisten?
Riisissäkin on lektiinejä niin kuin kaikissa kasvikunnan tuotteissa.
Jos lektiineillä olisi merkitystä niin täysjyväviljasta olisi enemmän haittaa kuin puhdistetusta viljasta. Näin ei kuitenkaan ole vaan asia on juuri päinvastoin. Lektiinejä on poikkeuksellisen paljon palkokasveissa ja pähkinöissä. Jälleen kerran niitä syövät ovat terveempiä kuin muut.
Sinä olet idiootti nimimerkki hpv16 osaa keskustella, vaikka onkin kanssani eri mieltä. Sellaisille henkilöitä kunnioitan. Idiootit ovat asia erikseen.
Lektiinit:
Viljat sisältävät useita proteiineja, joista osaa kutsutaan lektiineiksi (joita ei pidä sekoittaa hormoniin nimeltä leptiini). Lektiinit kiinnittyvät tiettyihin molekyyleihin ja ovat siten “tunnistajan” roolissa biologisissa järjestelmässä. Katsotaan esimerkiksi vehnänalkion agglutiinia (WGA), joka on yksi ilkeimmistä lektiineistä, mutta myös yksi parhaiten tunnetuista. Muistakaa, että WGA:ta (tai vastaavia molekyylejä) on kaikissa viljoissa, mutta minun ja muiden tutkijoiden näkemyksen mukaan gluteenia sisältävät vehnä, ruis ja ohra ovat todennäköisesti terveyden kannalta pahimpia. Maissi ja riisi voivat olla ongelmallisia, mutta ne ovat turvallisempia silloin tällöin käytettyinä (palaamme tähän myöhemmin), toisin kuin gluteenipitoiset viljat. WGA ja samankaltaiset lektiinit ovat ongelmallisia monista syistä:
1. Lektiinit eivät pilkkoudu normaalissa ruoansulatusprosessissa. Tästä seuraa, että suolistoon joutuu suurikokoisia käsittelemättömiä proteiineja. Mikäli muistat, suurin osa proteiineista pilkotaan ruoansulatusprosessin aikana, mutta joidenkin viljaproteiinien rakenne tekee niistä erittäin hankalia sulattaa (nörteille: nämä proteiinit sisältävät paljon aminohappoproliinia). Viljat sisältävät myös proteaasi-inhibiittoreita (myös maitotuotteet ja jotkin muut ruoat sisältävät näitä), jotka edelleen vaikeuttavat vaarallisten lektiinien sulamista. Proteiinien puutteellinen pilkkoutuminen johtaa vakaviin ongelmiin, kuten pian opit.
2. Lektiinit sitoutuvat ruoansulatuskanavan reseptoreihin ja kulkeutuvat koskemattomina elimistöön. Muistatko, kuinka aminohapot ja sokerit kulkeutuivat suolistosta elimistöön ruoansulatuksen aikana? Tietyt lektiinit “huijaavat” kuljetusmolekyylejä päästäkseen elimistöömme koskemattomina.
3. Elimistö erehtyy helposti pitämään näitä suurikokoisia, koskemattomia proteiinimolekyylejä elimistölle vieraina tunkeilijoina samaan tapaan kuin bakteereita, viruksia ja loisia. Vaikka sitä ei ole mukava ajatella, suolisto ei ole paras paikka hengailla. Suolisto on merkittävä bakteerien ja virusten aiheuttamien tulehduksien lähde, ja immuunijärjestelmä on koko ajan valmiudessa tuhoamaan patogeeneja. WGA ei kulkeudu elimistöön vain koskemattomana, se myös vahingoittaa suoliston seinämää sallien näin muiden proteiinien pääsyn järjestelmään. Mikä tekee tästä ongelmallista? Immuunijärjestelmämme hyökkää näitä vieraita proteiineja vastaan ja valmistaa vasta-aineita tuhotakseen ne. Nämä vasta-aineet ovat erityisen tarkkoja vieraiden proteiinien muodoista. Valitettavasti nämä proteiinit muistuttavat usein elimistömme omia proteiineja.
Lahde: http://monkeyfood.net/2010/10/28/miksi-vilja-ei-sovi-ihmiselle/
Suurin osa lektiineistä tuhoutuu ruuanvalmistuksessa. Edelleenkin täysjyväviljassa on enemmän lektiinejä kuin puhdistetussa viljassa mutta siitä huolimatta eniten täysjyvää syövät ovat terveempiä ja kuolevat vanhempina kuin muut. Myös runsaasti lektiinejä sisältävät palkokasvit ovat terveellisiä samalla tavalla.
Eli miksi palkokasvit ja täysjyvävilja ovat terveellisiä vaikka niissä on paljon lektiinejä?
Juntteja ei kunnioita kukaan entiset kaveritkin vaihtavat tien toiselle puolelle kun juntit tulee vastaan
Täällä enemmän paleon ongelmista:
http://terveyssatama.blogspot.fi/2011/10/paleo.html
Ja lektiineistä:
http://www.hyvavatsa.fi/recipe-detail/vatsan-hyvinvointi/241
YKSITYISYYTTÄ KOSKEVAT PERIAATTEET / KÄYTTÖEHDOT / COPYRIGHT © PFIZER.FI
HYVÄVATSA.FI ON VI-SIBLININ MARKKINOINTISIVUSTO, JOSSA ON TUOTETIEDON LISÄKSI SISÄLTÖÄ VATSAVAIVOISTA SEKÄ NIIDEN LÄÄKKEETTÖMISTÄ HOIDOISTA.
VI-SIBLIN ON LÄÄKE TOISTUVAN UMMETUKSEN HOITOON SEKÄ PÄIVITTÄISEN KUIDUNSAANNIN LISÄÄMISEEN. APTEEKISTA ILMAN RESEPTIÄ. YLI 12-VUOTIAILLE. SOPII KÄYTETTÄVÄKSI MYÖS RASKAUDEN JA IMETYKSEN AIKANA, VAIKUTTAVA AINE ISPAGHULANSIEMENKUORI. TUTUSTU HUOLELLISESTI PAKKAUSSELOSTEESEEN ENNEN KÄYTTÖÄ. MARKKINOIJA PFIZER.
Valitettavasti olet oikeassa. Osa entisistä ystävistä ei kuunnellut minua.
Ketään en varsinaisesti ole yrittänyt käännyttää vaan olen pyrkinyt neuvomaan tutustumaan vaihtoehtoisiin hoito ohjeisiin. Siis ruokavalioon
Nyt osa näistä tuttavistani makaa sairaalassa. Osa on kuollut.
Viime aikoina on paljon julkkiksia menehtynyt tai muuten sairastuneet. syy on aina sama. Viljatuotteet ja margariinit ei ole ihmisten ruoka, mutta ihmisten on vaikea muuttaa tottumuksia muillakaan elämän aloilla.
On muutama tuttava, jotka ovat aloittanee seuraamaan vähähiilihydraattista ruokavaliota ja voivat edelleen hyvin.
Usein syynä kieltäytyä VHH ruokavaliosta on avopuoliso, joka ei usko siihe.
Tämä koskee myös sinua. Sinä et usko terveeseen ruokaan. joten olet päätynyt herjaajaksi, joka taasen on mielen köyhyyttä. Vaihtamalla asiallisesti mielipiteitä päästäisiin paljon parempaan tulokseen, mutta se usko omiin mielipiteisiin on tiukassa. Kehottaisin lukemaan kirjan Uskotko. (Tuominen-Heikkilä)
No mista lukuisa ongelmat saavat alkunsa, joita nykyisin ihmiset kärsii?
No tietysti suola ja punainen liha ovat syyllisiä. vai mitä? Yhtenä syynä mielestäsi on se, että ihmiset ei noudat suosituksia. Tämäkin on todettu. Valtaosa ihmisistä ostaa kaupasta leipää, rasvatonta maitoa, margariinia, perunaa, ja hieman kasviksia sekä ehkä jotain lihatuotteita.
Sitten Osa mielipide kirjoittajista olettaa herjaamisesta olevan apua. voi ressukat. Kysymys on vain erilaisesta ruokavaliosta, joka kuumentaa tunteita. Onko se normaalia? Voiko edes tähän saada vastauksen.
Olen monta kertaa todennut, että tutkimuksia netistä löytyy artikkeleita jokaisen mielipiteen tukemiseksi. Ainoastaa ihmiset, jotka noudattavat viljatonta ruokavaliota tietävät mistä eri sairaudet johtuvat.
Alle+10%+ihmisistä+noudattaa+suosituksia+hyvin.+Keskimäärin+ihmiset+noudattavat+virallisia+ruokavaliosuosituksia+noin+50%:sesti.+Erityisesti+täytyy+huomauttaa,+että+yksikään+lihava+ei+ole+noudattanut+suosituksia.
Ehkä tässä olet osittain oikeassa, Syövät liian paljon makeita, suklaata ja yleensä sokeripitoisia ruoka-aineita kuten perunaa, ja viljatuotteita ehkä liikaa.
Ongelma on se, että ihminen tarvitsee energiaa. Rasvaa pitäisi virallisten suositusten mukaan välttää. Joten energia (kalorit) pitää ottaa hiilihydraateista, jotka sisältää paljon paljon sokeria. Ihmisen systeemi ei ole rakennettu sokerin pohjalle. Ihminen ei edes ymmärrä kuinka paljon sokeria tulee päivän mittaa syötyä sokeria. Arvio on lienen jossai 22- 28 teelusikallista päivässä.
Länsimainen kulttuuri neuvoineen on valloittanut monet luonnon kansat, joiden keskuudessa on lihominen alkanut välittömästi muun muassa Kiinassa
Täysjyvässä+on+alle+1%+sokeria+ja+ihmisen+systeemi+on+rakennettu+glukoosin+varaan+niin+pitkälti+että+jopa+sisäelimet+käytetään+glukoosin+tuotantoon+jos+sitä+ei+saada+muualta.
Ihmiset+syövät+keskimäärin+80+g+sokeria+päivässä+eli+juurikin+noin+25+tl+mutta+lähteenä+ovat+virvoitusjuomat,+makeiset,+jugurtit+jne.+eikä+peruna+tai+leipä+joissa+ei+sokeria+juurikaan+ole+(tärkkelystä+niissä+on+kylläkin).
No+alkuperäiskansojen+ravinnosta+tulee+jopa+80%+hiilihydraatista.+Länsimaistuminen+lisää+ruokavalioon+sokeria,+lihaa+ja+rasvaa+ja+hiilihydraatin+määrä+laskee.
Ruisleivässä+on+imeytyviä+hiilihydraatteja+lähes+80%
Perunassa+jokseenkin+saman+verran+ehkä+hieman+enemmän.
Yksin+nämä+tuotteet+nostavat+päivittäisen+sokeri+annoksen+aika+korkealle.
Tähän+lisätään+hedelmät,+mehut+ja+mahdolliset+muut+leivonnaiset,+joita+otetaan+"kohtuullisesti"+iltapäiväkahvin+kanssa.+
Monet+tykkää+ottaa+oluset+silloin+tällöin+(miitu+myös)
Jos+aikoo+laihduttaa,+niin+kroppa+yrittää+ensin+polttaa+alkoholin+eli+rasvan+poltto+estyy.+(tämä+sulle+tiedoksi)
Vaikka+kuinka+yrität+selitellä,+niin+tosiasialle+et+voi+mitään.
On+parempi+irrottautua+vanhasta+uskomuksesta.
Eniten täysjyvää syövät ovat terveempiä kuin muut ja eniten sokeria syövät taas sairaampia kuin muut. hiilihydraateilla on siis eroa.
Kroppa ei erota, mistä sokerista on kyse?
Voisiko arvon juntti kertoa missä suositellaan syömään leivonnaisia päivittäin tai juomaan mehua ja olutta? Ei ainakaan thl suosittele noin.
Voisiko arvoisa munaton mies kertoa, missä näin olen väittänyt.
Tähän se taas mentiin. kun kerron totuuksia, niin aletaan nimittelemään, eli tapa on tämäkin myötää minun olevan oikeassa.
Ei näytä edelleenkään mahtuvan päähän se, että melkein kaikkiin kaupasta ostetut ruoka-aineet sisältävät sokeria, aina pekonista- pakastevihanneksiin. Tätä on miljoona kertaa yrittänyt selittää, mutta kun ei ymmärretä niin ei ymmärretä. Ainoa puolustus on solvaaminen. Tyhmyys on huipussaan.
Ps VHH ruokavaliota noudattavat voi ottaa leivonnaisia, kunhan ne on tehty mantelijauhoista.