Raskaana olevat naiset & amerikkalainen jalkapallo

Hei rakkaat palstan jäsenet,

Tiedätte varmaan sen kutkuttavan tunteen kun lukee jonkun mielenkiintoiselta vaikuttavan romaanin tai elokuvan takakansitekstin (en tosin ole varma kuinka moni amerikkalaisen jalkapallon pelaajista osaa nykyään lukea - glory days aikoina lukema huiteli alle 60 prosentissa).

Mutta tiedätte varmaan moni myös sen pettymyksen tunteen kun kuitenkin tuon mielenkiintoiselta vaikuttaneen elokuvan katsottuaan tai kirjan luettuaan sisältö jää kovin ontoksi.

Itse olen tätä nykyään eläkkeelle jäänyt vapaa kirjailija. Olen ajatellut kirjoittaa romaanin aiheesta "Raskaana olevat naiset & amerikkalainen jalkapallo". En kuitenkaan keksi juuri yhtikäs mitään sisältöä kirjaan - vaikka aihe vaikuttaa (varmasti teistä kaikista) sangen mielenkiintoiselta. Pyytäisin siis teitä rakkaita palstan tovereita kertomaan muutamia novelleja otsikon kombinaatiosta. Näistä yhdessä voisimme sitten rakentaa pienen SAJL:n nimissä myytävän teoksen WSOY:n porvarilliseen kustantamoon. Joten kertoisitteko mitä teille tulee mieleen ensimmäisenä, kun yhdistätte mielikuvituksessanne jenkkifudiksen, raskaana olevat naiset ja ehkäpä joko velodromin tai seinäjoen hornan kattilat ?

Ps. Aika mielenkiintoinen sivusto saattaa inspiroida, kunhan kirjoitatte googleen "Horny Trip - Pregnant Porn Videos"


Kiitos jo etukäteen vastauksistanne,
En tiedä onko tässä yhteydessä joukkueellani merkitystä, mutta olen ajatellut siirtyä ensi kaudeksi Wolverinesista Roostersiin, sillä en pidä nykyisestä Wolverines valmentajani vaimosta, ketä hän koko viime kauden kuljetti mukanaan pelireissuillamme


Parahin,
Se nuorempi Inkkari (not even nearly one thousand pounds)
7294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielenkiintoinen ja varmastikin kovin antoisa aihe.
Meillä on täällä Kiuruvedellä pienehkö, mutta sitäkin aktiivisempi lukupiiri. Olemme suruksemme huomanneet suomalaisesta jenkkifudiksesta tehtyjen kirjojen määrän olevan jopa pienempi kuin vaahteraliigan joukkuemäärän. Viime vuoden kokoontumisissa kävimme läpi Vain muutaman dollarin tähden. Muita kirjoja ei taida ollakaan ja tämäkään ei edes käsitellyt Vaahteraliiga. Ilokseni huomasin Koukussa nimisessä tv-sarjassa olevan kohtauksia Velodromilta, jonne toivon mukaan joskus pääsen pelaamaan. Onhan kyseessä lajin pyhättö kykyjenetsijöineen ja amerikkalaisine pelaajineen. Joka vuosi olen Vaahteramaljassa käynyt lukupiirin kanssa.
Itselleni ei tule mitään mieleen aiheesta, mutta älä anna sen lannistaa.
Mielenkiinnolla seuraan projektisi etenemistä.

Terveisin Atte

Äänestä

Ihme tosiaan, että amerikkalaisen jalkapallon pelaajat eivät ole kirjoittaneet useampia elämänkertoja. Onhan lajiharrastajiemme upeassa joukossa varmasti useita hienoja ja mediaseksikkäitä tarinoita sisältäen sekä NFL / NFL Europe kokemuksia, uskoon tuloa, vaimon hakkaamista jne draamaa millä useat viihdetaiteilijat myyvät kirjojaan. Jos täällä on esimerkiksi Matti Lindholmin, Sami Alalammen tai muiden legendojen tuttuja niin josko hoputtaisitte kavereita julkaisemaan raastavia elämänkertatotuuksia jefukansalle. En siis viittaa että esimerkiksi kummallakaan näistä pelaajista löytyisi suurta draamaa tai epäonnistumisia yksityiselämässään - mutta varmasti Velodrom kätkee sisäänsä useammankin ihmiskohtalon josta olisi mukava kuulla lisää

Äänestä
  • Sä et selvästikkään tunne Alalammen Samia. Sehän kertoo kelle vaan sen gloorian ajoista Barcelonassa, jos olet niin tyhmä että otat katsekontaktin. Nykyään Samppa vaikuttaa kapakoissa kaljan äärellä. Silloin tällöin mullekkin soittelee ja kysyy olisko lainata rahaa. Mulla ei koskaan ole.

    Äänestä

Aihe on todella mielenkiintoinen. Ihan novellia en sentään kirjoita, mutta mieleeni muistuu kertomus siitä Roostersin linjamiehestä, joka 1980-luvulla paljastui naiseksi. Me luultiin sen kaljamahan olevan siskonmakkaraa ja koffia, mutta siellä olikin viimeiset 8 vuotta elänyt 27. raskausviikolle asti elänyt sikiö. Raskaus oli mennyt kesken ja sikiö oli koteloitunut tai muumioitunut tai mikä se tieteellinen termi sitten onkaan.

Pertsa (nimi muutettu) oli ihan ihmeissään kun meni maksaansa hoidattamaan, mutta ultrassa näkyikin vauvanpenis. Se oli sivumennen sanoen ainut penis, joka Pertsalla kropassaan oli, vaikka sen testosteronitasot olivatkin huippuluokkaa. Sen takia sen maksakin oli sökönä, mutta se on toinen tarina se.

Sikiö leikattiin pois, mutta ei Pertsan peli ikinä palannut sille tasolle, jolla se oli. Sehän kolkutteli maajoukkueen porttejakin, mutta operaation jälkeen se sai jonkun hermoromahduksen ja myöhemmin alkoi käyttää ihan mekkojakin. Ei siitä kyllä koskaan kovin nättiä naista tullut kun vuosien steroidien käyttö teki siitä vähän miehekkään.

Äänestä
  • en nyt kaipaa mitään nimiä, sillä et selkeästi itsekään halua että suuri yleisö tunnistaa tuota roostersin kaveria, mutta voitko antaa vihjeen (sillä luulen tietäväni kenestä on kyse): Onkohan kyseinen mies(tai nainen) vaikuttanut 2000-luvulla miesten maajoukkuueen valmennustiimissä?

    Äänestä

Hei
Olen aikaisemmin ainoastaan seurannut keskustelua täällä, mutta kirjailijan ulostulo on pakottanut minutkin melkein valmiin tradenomin avaamaan hieman ruostuneen sanaisen arkkunsa. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten kirjoittaminen sujuu. Aikaisemmin olen lukenut ahkerasti Juha Vuorista ja tietenkin lapsesta lähtien Aku Ankkaa ja omaan asuntooni muutettuani myös pöntöllä olen nauttinut ankkojen toilailuista. Onko tarkoituksena kirjoittaa kauhua vaiko jopa inhorealistista proosaa? Itse olen jo vuosikausia elätellyt toivoa jälkikasvusta, mutta rikosrekisterini on estänyt minua paneutumasta vakavasti siitostyöhön, paitsi läpällä ja kännissä.

Äänestä
  • En ota nyt kantaa kirjallisuuteen kun en korkeakulttuurista mitään ymmärrä, mutta haluan tarjota rohkaisevia sanoja siitostyön suhteen. Kyllä tänä päivänä kumppanin voi löytää muualtakin kuin lastentarhasta tai urheiluseuroista. Siis älä anna Lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä estää haaveitasi, vaan lähde rohkeasti kiertelemään puistoja ja kotipihoja. Kyllä sinullekin se oma sydänkäpynen löytyy kun vaan jaksat yrittää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lessThan1000lbs kirjoitti:

Hei rakkaat palstan jäsenet,

Tiedätte varmaan sen kutkuttavan tunteen kun lukee jonkun mielenkiintoiselta vaikuttavan romaanin tai elokuvan takakansitekstin (en tosin ole varma kuinka moni amerikkalaisen jalkapallon pelaajista osaa nykyään lukea - glory days aikoina lukema huiteli alle 60 prosentissa).

Mutta tiedätte varmaan moni myös sen pettymyksen tunteen kun kuitenkin tuon mielenkiintoiselta vaikuttaneen elokuvan katsottuaan tai kirjan luettuaan sisältö jää kovin ontoksi.

Itse olen tätä nykyään eläkkeelle jäänyt vapaa kirjailija. Olen ajatellut kirjoittaa romaanin aiheesta "Raskaana olevat naiset & amerikkalainen jalkapallo". En kuitenkaan keksi juuri yhtikäs mitään sisältöä kirjaan - vaikka aihe vaikuttaa (varmasti teistä kaikista) sangen mielenkiintoiselta. Pyytäisin siis teitä rakkaita palstan tovereita kertomaan muutamia novelleja otsikon kombinaatiosta. Näistä yhdessä voisimme sitten rakentaa pienen SAJL:n nimissä myytävän teoksen WSOY:n porvarilliseen kustantamoon. Joten kertoisitteko mitä teille tulee mieleen ensimmäisenä, kun yhdistätte mielikuvituksessanne jenkkifudiksen, raskaana olevat naiset ja ehkäpä joko velodromin tai seinäjoen hornan kattilat ?

Ps. Aika mielenkiintoinen sivusto saattaa inspiroida, kunhan kirjoitatte googleen "Horny Trip - Pregnant Porn Videos"


Kiitos jo etukäteen vastauksistanne,
En tiedä onko tässä yhteydessä joukkueellani merkitystä, mutta olen ajatellut siirtyä ensi kaudeksi Wolverinesista Roostersiin, sillä en pidä nykyisestä Wolverines valmentajani vaimosta, ketä hän koko viime kauden kuljetti mukanaan pelireissuillamme


Parahin,
Se nuorempi Inkkari (not even nearly one thousand pounds)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu