Kauden ratkaisupelit/Jenkkifutista Pohjanmaalla

Olin viikonloppuna Pohjanmaalla, ja lauantaina kävin katsomassa molemmat ratkaisupelit. Tämä jäi käteen:

Wasa Royalsin piti viedä ykkönen mennen tullen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kotijoukkueen peli ei kauden aikana oikeastaan ollut kehittynyt tai parantunut vaan pikemmin päinvastoin. Ottelun tempo tuntui todella hitaalta samana päivänä katsomaani vaahteraliigamatsiin nähden. Nähtävästi Royals ei yksinkertaisesti ollut valmis liigaan. Tampereen pelinrakentaja oli tosin hyvä! Parempi kuin monen liigajoukkueen QB. Yleisöä Vaasassa riitti ja sirkushuveja, siitä kiitos heille. Pääkaupunkiseudulla meillä olisi opittavaa pohjalaisten tavasta järjestää ottelutapahtumia.

Seinäjoella yleisöä oli myös kovasti. Kuuluttajan mukaan 1200. Vastassa oli kaksi kovaa Crocodiles ja Trojans. Viime vuosista poiketen Crocodiles näyttää terästäytyneen ratkaisuotteluiden lähestyessä. Ottelun ratkaisi Seinäjoen puolustus ja erityisesti puolustuksen linja. Turku taisteli hyvin mukana, ja Trojansin uusi takakentän jenkki oli huippuhyvä, parempi kuin entinen! Ottelutapahtuma oli niin ikään järjestetty näyttävästi.

Mitä päivästä jäi käteen? Ainakin se, että ottelutapahtumat voi järjestää tasokkaasti, ja niin että ne houkuttelevat yleisöä. Meillä on pääkaupunkiseudulla paljon opittavaa tässä asiassa. Miten on ylipäätään mahdollista, että 60 tuhannen asukkaan Seinäjoki tai Vaasa vetävät matseihinsa tuplasti enemmän katsojia kuin kaikki pääkaupunkiseuran seurat yhteensä? Mielestäni on nyt peiliin katsomisen paikka. Vaahteran finaalissa uskon näkeväni Roostersin ja Crocodilesin. Ottelusta tullee todella vauhdikas ja mielenkiintoinen. Vastassa on kaksi tasapainoista joukkuetta, joilta molemmilta löytyy sekä juoksu, että heittouhkaa. Ykkösen finaalissa en usko tamperelaisten paukkujen riittävän spagettimaljaan.
24232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Melko nöyryyttävä esitys kyllä vaasalaisilta. Uhoa on kyllä riittänyt pitkin matkaa, mutta kun linjat eivät ole riittävän hyvät, ja jätkät ei saa palloja kiinni. Pitäisiköhän siellä alkaa keskittymään vaan ihan perusasioihin, että peli lähtisi kulkemaan. Divari on ehdottomasti oikeampi paikka heille kuin Vaahteraliiga.

Melkoista uhoa Sepolta aamun Hesarissa. Haastattelu on varmaankin tehty ennen eilistä ottelua.... Voi voi sanon minä.

Äänestä

Ei Seppo tiennyt että divarin voittoon pitää koijata pelaajia muista seuroista perjantai-illan pre-gameen ja seuraavan päivän peliin, jonka jälkeen 10 koppaa kaljaa ja sauna. Näin ne mestaruudet voitetaan, ei harjoittelmalla.

Äänestä

"Miten on ylipäätään mahdollista, että 60 tuhannen asukkaan Seinäjoki tai Vaasa vetävät matseihinsa tuplasti enemmän katsojia kuin kaikki pääkaupunkiseuran seurat yhteensä?"

No jos vaihtoehtoisina seurattavina lajeina siellä teillä on paini tai pesäpallo niin ei mikään ihme että porukka tulee mielummin dokaamaan joupiskalle ulos kun että menoisi pallihikeä haistelemaan jonnekin molskin reunalle. Meillä täällä stadissa on vähän enemmänkin urheilutarjontaa niin siinä selitys.

Äänestä
  • Käsittääkseni kyllä molemmissa paikoissa pelaa mm. liigajoukkue myös normifutiksessa. Mitähän sellaisia aidosti suosittuja kesälajeja pääkaupunkiseudulla on (joita Pohjanmaalla ei ole), jotka imevät katsojat jenkkifutikselta?

    Äänestä

  • Jos pääsarjatason urheiluseurat suhteutetaan asukaslukuun, jää helsinki kirkkaasti pronssille Seinäjoen ja Vaasan kanssa.
    Iso ero seuroilla on tekemisen tasossa, Helsingissä jokainen aktiivi keksii varmasti yhden tekosyyn miksi porukka ei tuu peleihin, Seppo taas käyttää aikansa miettiessään kuinka saadaan yleisöä.

    Äänestä

  • Stadinkundille, kandeis käydä vähä kehäIII:sta kauempana joskus. Sekä Vaasassa potkupalloa katsoneena, Seinäjoella pesäpalloa, molemmissa oli pelissä 3400 katsojaa. Jotta jatkakaa selittelyä.

    Äänestä

Just näin. Sepolle iso peukku unelmista ja haaveista.
Helppoahan se on Pohjanmaalla järjestää tapahtumia ku ei oo formuloita tai pääkaupungin muita lajeja. Vittu, tehkää jotain muuallakin ku pohjanmaalla

Äänestä
  • Sepolla on unelma, meilläkin on unelma. Pitäisköhän nyt järjestää mielen osoitus että saisi ykkösen finaalin vaasaan jossa pelaisi tampere ja h:linna koska siellä on eniten katsojia. ? On kovaa itkemistä isolta mustalta mieheltä. aika koville näköjään ottaa mutta seppohan sano haastattelussa että tästä lähtee valmistautuminen ensi kauden liigaan. varmaan Roope luvannut jo paikan valmiiksi.?

    Äänestä

Täällä monet naureskelevat, mutta Seppo on oikeilla jäljillä. Paljonko roosters ja butchers dynastiat ovat nostaneet suosiotaan.Niin, 300-400 katsojaa ennen ja jälkeen, ei muuta.
.
Urheilu edellä ei ole mitään mahdollisuutta saada jalkeille jääkiekon kanssa kilpailevaa brändiä, ei ole. Uskottava se on, vaikka kuinka haaveilee. On oltava toisenlaisia unelmia.
.
Vastavirtaan mennäkseen täytyy olla rohkea ja uskalias sekä ennenkaikkea työteliäs. Kyllä se valtavirta kääntyy, kun joku laittaa homman toimimaan. Ilman omia ajatuksia ajelehtiva lauma seuraa aina, kun on löytänyt vahvan johtajan, joka on saanut jotain hyvää ympärilleen.

Äänestä

Eroavuus Pohjanmaan ja Pääkaupunkiseudun tarjonnassa on valtava.
15-16.7 viikonloppuna oli pääkaupunkiseudulla muutakin kuin urheilua tarjolla joka vetää yleisöä. mm. Ilmailutapahtuma Malmilla ja Flow, lisäksi Helsinki City Marathon.
Päälle muut kymmenet muiden lajien pelit, treenit ja muut tapahtumat.
Kilpailu katsojista on aivan eri luokkaa kuin kaupungeissa joissa näitä muita intressi kohteita ei juurikaan ole.

Äänestä
  • Ethän sä oikeesti oo tosissas tolla perustelulla? Ethän? :D Tämä yks vkloppu ilmeisesti vaikuttaa sitten koko kesän peleihin.. Luetteleppa nyt ne muut lajit mitä pohjanmaalla ei ole??

    Äänestä

  • Juuri näin! Pohjanmaalla oli lisäksi samana viikonloppuna isoja tapahtumia Roxetten konsertista lähtien. Esim. Seinäjoella on todennäköisesti asukaslukuun suhteutettuna eniten keikkoja ja yleisötilaisuuksia Suomessa. Silti viime viikonlopun matsitkin vetivät molemmilla paikkakunnilla selvästi yli 1000 ihmisen yleisön. Velon ottelutilaisuudet ovat ankeita. Syömistä (halvinta jauhomakkaraa lukuunottamatta) eikä sirkushuveja ei ole. Fasiliteetit muistuttavat vankilaa. Ei ihme jos väkeä ei riitä.

    Äänestä

  • Malmin ilmailutapahtumakin on Pohjalaisten järjestämä....Huuto naurua!!! Selityksiä kyllä löytyy. Tekijöitä ilmeisesti vähemmän?

    Äänestä

Sano TEE, sano ÄR, sano UU, sano KOO, sano UU! Kuka voittaa? TRUKU!!! Aurajoen Roijalaiset on vaan niin kovassa iskussa ettei ole tosikaan.. Pohjanmaalla ei nostella muuta kuin maitotonkkaa kauden päätteeksi.

Äänestä
  • Aurajokimies voisi nukkua päänsä selväksi ja laittaa sitten analyysia siitä, että mikä lauantaina meni pieleen? Kaikki Turun ykköspelaajat olivat kentällä, joten sairastunut piikkiin tappiota ei voi laittaa.

    Äänestä

Sheltonille tuli kuulemma välirikko valmennukseen ja on lähtökuopissa. Mitäs siellä nyt puuhataan?

Äänestä
  • Jos tämä pitää tippakaan paikkansa, on Turussa todellisia haasteita loppukautta silmälläpitäen. Onko homma todella näin kuten edellinen kirjoittaja sanoi?!?

    Äänestä

  • Shelton tuli pokkaamaan kauden toista mestaruutta mutta hommat vähän kusee - vituttaahan se

    Äänestä

  • Hopsistakeikkaa kirjoitti:

    Shelton tuli pokkaamaan kauden toista mestaruutta mutta hommat vähän kusee - vituttaahan se

    Se on Ruustersin myyrä :)

    Äänestä

Kuinka Turku on asiat saanu tähän malliin, joukkueen piti puolivaloillakin kävellä mestaruuteen, nyt pojat voi jäädä runkosarjan neloseksi.
Mikä helvetti siinä on et Turku häviää kaikki tiukat pelit.

Äänestä
  • Turkkuselle pronssit kaulaan ja koko yläkenttä laulaa, tahdon nauraaa heijh!

    Äänestä

Kyllä Turun porukasta jääty kaikki Seinäjoen huutomyrskyssä. Sen näki viimesen 2 minuutin ajankäytöstä ja hermokontrollista.

Äänestä

Muut hölmötti ne uskomaan itseensä, nyt kun tärkeät pelit alkoivat niin kaikki lyövät niitä kuin vierasta sikaa. Butchers kun vielä nöyryyttää ne vikalla kierroksella, niin kausi on valmis.

Äänestä
  • Sehän sopii. Tulee sitten kolmas ja ratkaiseva otatus cro- tro? Seinäjoella tykätään tästä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenkkifutari kirjoitti:

Olin viikonloppuna Pohjanmaalla, ja lauantaina kävin katsomassa molemmat ratkaisupelit. Tämä jäi käteen:

Wasa Royalsin piti viedä ykkönen mennen tullen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kotijoukkueen peli ei kauden aikana oikeastaan ollut kehittynyt tai parantunut vaan pikemmin päinvastoin. Ottelun tempo tuntui todella hitaalta samana päivänä katsomaani vaahteraliigamatsiin nähden. Nähtävästi Royals ei yksinkertaisesti ollut valmis liigaan. Tampereen pelinrakentaja oli tosin hyvä! Parempi kuin monen liigajoukkueen QB. Yleisöä Vaasassa riitti ja sirkushuveja, siitä kiitos heille. Pääkaupunkiseudulla meillä olisi opittavaa pohjalaisten tavasta järjestää ottelutapahtumia.

Seinäjoella yleisöä oli myös kovasti. Kuuluttajan mukaan 1200. Vastassa oli kaksi kovaa Crocodiles ja Trojans. Viime vuosista poiketen Crocodiles näyttää terästäytyneen ratkaisuotteluiden lähestyessä. Ottelun ratkaisi Seinäjoen puolustus ja erityisesti puolustuksen linja. Turku taisteli hyvin mukana, ja Trojansin uusi takakentän jenkki oli huippuhyvä, parempi kuin entinen! Ottelutapahtuma oli niin ikään järjestetty näyttävästi.

Mitä päivästä jäi käteen? Ainakin se, että ottelutapahtumat voi järjestää tasokkaasti, ja niin että ne houkuttelevat yleisöä. Meillä on pääkaupunkiseudulla paljon opittavaa tässä asiassa. Miten on ylipäätään mahdollista, että 60 tuhannen asukkaan Seinäjoki tai Vaasa vetävät matseihinsa tuplasti enemmän katsojia kuin kaikki pääkaupunkiseuran seurat yhteensä? Mielestäni on nyt peiliin katsomisen paikka. Vaahteran finaalissa uskon näkeväni Roostersin ja Crocodilesin. Ottelusta tullee todella vauhdikas ja mielenkiintoinen. Vastassa on kaksi tasapainoista joukkuetta, joilta molemmilta löytyy sekä juoksu, että heittouhkaa. Ykkösen finaalissa en usko tamperelaisten paukkujen riittävän spagettimaljaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu