Paasto laihdutusapuna, onko tämä liian rajua?

Olen nyt kokeilemassa laihdutuksen apuna vuoropäivin paastoamista. Esimerkki:

Viime sunnuntain olin ns. puolipaastolla eli ruoka-aikoina söin yhden hedelmän. Aamulla banaanin, lounaalla omenan, päivällisellä banaanin, ja iltapalana omenan. Lisäksi vain runsaasti vettä.

Maanantaina söin normaalisti eli aamulla pala ruisleipää tomaatilla ja leikkeleellä, lounaaksi annos lohipyöryköitä salaattia raejuustoa, kahvipullaksi 2 Digestive-keksiä, päivälliseksi turkkilaista jogurttia ja 4 luumua (tuoreita, ei lisättyä sokeria), iltapalaksi keitetty kananmuna.

Tänään on taas paastopäivä.

Ajattelin jatkaa tällä systeemillä tämän viikon loppuun, siirtyä ensi viikolla tuohon maanantain kaltaiseen ruokavalioon, ja sen jälkeen taas yksi viikko vuoropäivin paastoamalla jne.

Sen tiedän, että paino tällä kyllä tippuu, mutta rasitanko elimistöä liikaa? Ajattelin, että nuo palautusviikot auttaisivat jaksamaan, mutta syntyyhän tuolla maanantain ruokavaliollakin aika reilu energiavaje.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kyselenpä vain kirjoitti:

Olen nyt kokeilemassa laihdutuksen apuna vuoropäivin paastoamista. Esimerkki:

Viime sunnuntain olin ns. puolipaastolla eli ruoka-aikoina söin yhden hedelmän. Aamulla banaanin, lounaalla omenan, päivällisellä banaanin, ja iltapalana omenan. Lisäksi vain runsaasti vettä.

Maanantaina söin normaalisti eli aamulla pala ruisleipää tomaatilla ja leikkeleellä, lounaaksi annos lohipyöryköitä salaattia raejuustoa, kahvipullaksi 2 Digestive-keksiä, päivälliseksi turkkilaista jogurttia ja 4 luumua (tuoreita, ei lisättyä sokeria), iltapalaksi keitetty kananmuna.

Tänään on taas paastopäivä.

Ajattelin jatkaa tällä systeemillä tämän viikon loppuun, siirtyä ensi viikolla tuohon maanantain kaltaiseen ruokavalioon, ja sen jälkeen taas yksi viikko vuoropäivin paastoamalla jne.

Sen tiedän, että paino tällä kyllä tippuu, mutta rasitanko elimistöä liikaa? Ajattelin, että nuo palautusviikot auttaisivat jaksamaan, mutta syntyyhän tuolla maanantain ruokavaliollakin aika reilu energiavaje.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu