Miten totuttelen uimaan nenä "auki" ?

Terve !
Olen 15 vuotias poika etelä-Suomesta ja olen kiinnostunut triathlonista, mutta en osaa uida järin hyvin. En uskalla uidessani painaa päätä veden alle, sillä pelkään nenäni täyttyvän vedellä. Olen kokeillut "nenäklipsiä" joka estäisi veden tulemisen nenään, mutta en havainnut sitä toimivaksi ratkaisuksi.
Onko kenellääkään samanlaista ongelmaa?
Onko kenelläkään vinkkejä / ratkaisua ongelmaani?
Kiitos jo kaikille etukäteen
3612796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ongelmasi saattaa johtua veden nenään joutumisen lisäksi tai sijasta myös vahvasta tasapainoaistista. Kaatuessa (eteenpäin) tai liukastuessa tavanomaiset refleksit ovat mm. käsien ojentaminen, pään nostaminen horisontin havaitsemiseksi ja selän ja jalkojen koukistaminen. Osalla uidessa hengittämään pyrkiminen laukaisee kaatumisrefleksin, kun keho ei havaitse kiinteää alustaa. Tämä on myös sidoksissa tuntoaistimukseen, että kasvojen edessä on jotain (pään vetäminen "taakse" jotta päästäisiin irti esteestä hengittämään vapaasti) sekä vartalon asennon havaitsemisen eli lihasaistin (kinesteettinen aisti) heikkenemiseen. Tämä yleensä näkyy voimakkaimmin uimarin kiemurteluna eli ns. "samban tanssimisena" vedessä.

Harjoittele uimaan "hengittämättä" jolloin pystyt paremmin vakiinnuttamaan uintitekniikkaa. Tässä tapauksessa "hengittämättä" uiminen tarkoittaa käytännössä sitä, että hengität ulospäin nenän kautta. Ilman virtaus nenästä estää veden virtausta nenään, minkä lisäksi ihmisen "tukehtumisen tunne" ei suinkaan johdu hapen vähyydestä, vaan veren happamoitumisesta. (Happi sokeri = hiilidioksidia, hiilidioksidi vesi = hiilihappo.) Uloshengittäminen vähentää hiilidioksidin määrää kehossa ja siten viivästyttää tukehtumisen / "hapen puutteen" tunnetta.

Aluksi hengitystekniikkaa voi harjoitella laudan tai jonkun muun pienen kellukkeen avulla. Pienen siksi, että kelluketta kannattaa pitää suorin käsin ja vapaasti kelluvana enemmän henkisenä kuin fyysisenä tukena. Jokainen uloshengitys veden alle.

Mikäli edellinen harjoitus tuntuu vaikealta, harjoittelun voi aloittaa seisomalla pohjassa ja ottamalla tukea jostakin kiinteästä (laiturista, altaan laidasta, riittävän isosta poijusta, jne.) Tässä harjoituksessa mene veden alle, hengitä voimakkaasti ulospäin, ja kun olet puhaltanut ilmaa veden pinnan alle niin paljon kuin pystyt, pyri hetken aikaa pysymään paikallaan, minkä jälkeen nouse hitaasti pinnalle. Jos mahdollista, pysähdy hetkeksi pinnan alle siten, että päälakesi on juuri pinnalla, sitten silmät (pysähdy), ylähuuli (pysähdy) ja lopulta pintaudu siten, että leukasi pää on edelleen vedessä. Tämän harjoituksen tavoitteena on myös totuttaa tuntoaistia vedessä olemiseen. Tämä harjoitus voi olla helpompi tehdä siten, että kallistat päätä vähän eteenpäin, jolloin vaikka alaleukasi olisi kokonaan vedessä, nielu on jo ylhäällä vedestä ja sinne ei joudu vettä. Puhtaissa vesissä ei haittaa, vaikka tällöin suuhusi menee vettä. (Allasvettä ei kannata juoda, mutta sen suuhun joutuminen ei haittaa.) Kun pystyt pitämään kasvoja vedessä, tätä samaa voi harjoitella uimalla kroolia suu auki. (Kun kasvot ovat alaspäin, ilmatasku suussa estää veden menon suuhun.)

Vartalon asentoa voi parantaa tekemällä keskivartalon (ns. syvien vatsalihasten) harjoitteita. Hakusanoilla "swimmer core" pitäisi löytyä jonkin verran videoita YouTubesta. Kellumisasentoa voi harjoitella tuntoaistin perusteella, eli sinun pitäisi tuntea vedenpinta hartioista mahdollisimman alas selkään, takamuksessa ja pohkeissa. Märkäpuvun kanssa avovedessä tietysti tuntoaisti ei ihan samalla tapaa toimi. Ryhtiä voi harjoitella myöskin kuivilla, siten että et vedä vatsaa sisään, vaan pyrit jännittämään lantion lihaksia navan alta ja ehkä vähän kääntämään lantiota / vetämään "häntäluuta koipien väliin". Eli ryhdissä ei tavoitella vatsan vetämistä sisään, vaan selän saamista pinnalle. Alaselkään jää kuitenkin notko veden alle, koko selän nostaminen pinnalle johtaa pyllistelyyn.

Uintiasentoon vaikuttaa lisäksi vedon suunta. Tämän hallitseminen on aluksi vähän hankalaa: Useimmat luontaisesti aloittavat vedon voimakkaasti ja loppu menee sitten vähän rennommin. Koska vesi antaa periksi, tälläinen vetoliike johtaa ns. "otteen" karkaamiseen. Vedät/työnnät itseäsi eteenpäin, mutta samalla vettä taaksepäin. Tämä liittyy uintiasentoon siten, että erityisesti ihmiset, joilla on voimakas kaatumisrefleksi, yrittävät vedon alkuvaiheessa työntää vettä alas, jolloin voimakkain veto ei vie uimaria eteenpäin ollenkaan. Tästä saatu hyöty pinnalla pysymiseen on olematon, koska ihminen ei kellu ilmassa vaan vajoaa takaisin veteen. Alkuvedon tulisikin mennä melko pitkälti tyhjiin, kunnes sormesi osoittavat pohjaan tai ehkä jopa hartian alle saakka. Voimankäyttöä voi aikaistaa kokemuksen karttuessa. Kiihtyvää vetoa voi harjoitella kuivilla pallon kanssa seuraavasti: Nosta kevyt pallo suoralle kädelle ja anna sen tipahtaa eteesi. Seuraa pallon liikettä kädellä siten, että kosketat palloa, mutta et erityisesti työnnä sitä alaspäin. Kun tämä onnistuu, sama siten että painat palloa - mutta tavoitteena pitää koko ajan kontakti palloon. Vedessä sama juttu, paitsi nyt työnnetäänkin vettä kiihtyvällä vedolla.

Äänestä
  • (Viestin sisältö on liian pitkä, sanoo sivu, joten jatketaan tässä.)

    Jos triathlonmatkan uintiosuudet ovat avovesissä, niin kunhan perusuintitekniikka on jonkin verran hanskassa, kannattaa myös tähystämistä harjoitella. Altaassa on helppoa kun voi seurata viivaa pohjassa ja suuntaa pitää vaihtaa (mielellään vähän ennen) kun kolahtaa, mutta varsinkin sameassa vedessä suunnistaminen pitää tehdä nostamalla päätä ja tähystämällä poijua. Pää ylhäällä uidessa (ns. Tarzantyyli) pyri pitämään pää paikallaan, jolloin vartalo ei kiemurtele niin paljoa.

    Äänestä

  • juho.ratava kirjoitti:

    (Viestin sisältö on liian pitkä, sanoo sivu, joten jatketaan tässä.)

    Jos triathlonmatkan uintiosuudet ovat avovesissä, niin kunhan perusuintitekniikka on jonkin verran hanskassa, kannattaa myös tähystämistä harjoitella. Altaassa on helppoa kun voi seurata viivaa pohjassa ja suuntaa pitää vaihtaa (mielellään vähän ennen) kun kolahtaa, mutta varsinkin sameassa vedessä suunnistaminen pitää tehdä nostamalla päätä ja tähystämällä poijua. Pää ylhäällä uidessa (ns. Tarzantyyli) pyri pitämään pää paikallaan, jolloin vartalo ei kiemurtele niin paljoa.

    kun sukellat niin älä vedä nenän kautta ilmaa...ei sulla ole kiduksia

    1Äänestä

  • ihmisen "tukehtumisen tunne" ei suinkaan johdu hapen vähyydestä, vaan veren happamoitumisesta. (Happi sokeri = hiilidioksidia, hiilidioksidi vesi = hiilihappo.) Uloshengittäminen vähentää hiilidioksidin määrää kehossa ja siten viivästyttää tukehtumisen / "hapen puutteen" tunnetta.

    Älä puhu paskaa! Olet kyllä oikeassa siinä, että tuo tukehtumisen tunne johtuu hiilidioksidin määrästä kehossa, mutta tuo neuvosi on turmiollinen. Sinä et voi mystisesti puhaltaa pelkkää hiilidioksidia ulos vaan mukana poistuu muukin ilma. Tämän seurauksena ilmamäärä keuhkoissa pienenee ja pienempi määrä väkevöityy entistä nopeammin. Pidättääkseen hengitystä mahdollisimman kauan, ilmaa ei saa päästää ulos.

    Äänestä

  • ÄO>135 kirjoitti:

    ihmisen "tukehtumisen tunne" ei suinkaan johdu hapen vähyydestä, vaan veren happamoitumisesta. (Happi sokeri = hiilidioksidia, hiilidioksidi vesi = hiilihappo.) Uloshengittäminen vähentää hiilidioksidin määrää kehossa ja siten viivästyttää tukehtumisen / "hapen puutteen" tunnetta.

    Älä puhu paskaa! Olet kyllä oikeassa siinä, että tuo tukehtumisen tunne johtuu hiilidioksidin määrästä kehossa, mutta tuo neuvosi on turmiollinen. Sinä et voi mystisesti puhaltaa pelkkää hiilidioksidia ulos vaan mukana poistuu muukin ilma. Tämän seurauksena ilmamäärä keuhkoissa pienenee ja pienempi määrä väkevöityy entistä nopeammin. Pidättääkseen hengitystä mahdollisimman kauan, ilmaa ei saa päästää ulos.

    Koska ketjun aiheena on hengitys uidessa pinnalla, minkäänlaiseen maksimisuoritukseen apnean / hengen pidättämisen suhteen ei liene tarvetta. Pinnalla uidessa tottumattomalle tuo tukehtumisen tunne on juurikin yksi niitä syitä, jotka johtavat heikkoon uintiasentoon, kun yritetään vaistomaisesti taistella päätä pinnan päälle (mikä on turhaa, koska vapaauinnin hengitys tapahtuu sivusta, pää osittain veden alla). Tästä syystä tunteesta eroon pääsy on aloittelevalle uimarille (ja miksei triatlonistillekin) erittäin tärkeää, jolloin on mahdollista hengittää hallitusti veden pinnalta, sekä uinnin taloudellisuus saattaa kasvaa huomattavasti johtuen paremmasta asennosta vedessä.

    Vapaasukeltajien jutut ovat sitten kokonaan erikseen.

    Äänestä

  • juho.ratava kirjoitti:

    Koska ketjun aiheena on hengitys uidessa pinnalla, minkäänlaiseen maksimisuoritukseen apnean / hengen pidättämisen suhteen ei liene tarvetta. Pinnalla uidessa tottumattomalle tuo tukehtumisen tunne on juurikin yksi niitä syitä, jotka johtavat heikkoon uintiasentoon, kun yritetään vaistomaisesti taistella päätä pinnan päälle (mikä on turhaa, koska vapaauinnin hengitys tapahtuu sivusta, pää osittain veden alla). Tästä syystä tunteesta eroon pääsy on aloittelevalle uimarille (ja miksei triatlonistillekin) erittäin tärkeää, jolloin on mahdollista hengittää hallitusti veden pinnalta, sekä uinnin taloudellisuus saattaa kasvaa huomattavasti johtuen paremmasta asennosta vedessä.

    Vapaasukeltajien jutut ovat sitten kokonaan erikseen.

    Itse pidän aina suun kiinni uidessa koska en halua likaista vettä suuhuni. Täytyy yrittää välttää hengästymistä ja allot hankalia tai paremminkin toisten uimareiden tekemät epämääräiset pärskeet. Välillä menee hiukan vettä nenään, sitten on vaan pakko nielaista ellei ehdi puhaltaa ulos.

    En myöskään osaa sukeltaa ilman että puristan sormilla nenästä. Vettä menee väksin nenään vaikka kuinka pidättäisi hengitystä.

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Itse pidän aina suun kiinni uidessa koska en halua likaista vettä suuhuni. Täytyy yrittää välttää hengästymistä ja allot hankalia tai paremminkin toisten uimareiden tekemät epämääräiset pärskeet. Välillä menee hiukan vettä nenään, sitten on vaan pakko nielaista ellei ehdi puhaltaa ulos.

    En myöskään osaa sukeltaa ilman että puristan sormilla nenästä. Vettä menee väksin nenään vaikka kuinka pidättäisi hengitystä.

    kannattaa pitää pää alaspäin eikä tuojotella taivasta veden alla uidessa...

    Äänestä

Kannattaisi uida esim. Uimahallissa vapaauintia ihan rauhallista tahtia. Sitten aina ota keuhkot täyteen happea ja puhalla kaikki pois (puhalla kokoajan ulos) ja koita rentoutua. Kokeilu auttaa! :) Hauskoja Triathlon- hetkiä! ;-)

Äänestä
  • Kokeile ensin pelkkää hengitystekniikkaa esim. liukumisharjoituksessa tai vain painamalla kasvot veteen. Vedä siis ensin vähän ilmaa keuhkoihin ( ei liikaa), puhalla ilmaa rauhallisesti ja tasaisesti ulos sieraimista, painakasvosi veteen ja anna ilman edelleen virrata ulos sieraimista, nosta kasvosi vedestä, hengitä sisään ja tee tämä sama uudestaan. Kun hengitys alkaa sujua, yritä yhdistää se uimiseen. Onnea matkaan.

    1Äänestä

  • 121378 kirjoitti:

    Kokeile ensin pelkkää hengitystekniikkaa esim. liukumisharjoituksessa tai vain painamalla kasvot veteen. Vedä siis ensin vähän ilmaa keuhkoihin ( ei liikaa), puhalla ilmaa rauhallisesti ja tasaisesti ulos sieraimista, painakasvosi veteen ja anna ilman edelleen virrata ulos sieraimista, nosta kasvosi vedestä, hengitä sisään ja tee tämä sama uudestaan. Kun hengitys alkaa sujua, yritä yhdistää se uimiseen. Onnea matkaan.

    Ilman voi hengittää sisään suun kautta ja ulos tosiaan sieraimista. Rauhallinen tahti ei ole mitään kiirettä haukkoa henkeä liian paljon ja nopeasti ( hyperventiloida) siitä tulee vain paha olo. Tätä hengitystä voi harjoitella ensin maissa ja mennä vasta sitten veteen kokeilemaan tuota kasvojen veteen painamista.

    Äänestä

Annan vinkin koita maskia Se pitää veden osittain loitolla ja ihminen on suurimmaksi osaksi vettä joten et voi täyttyä toki suuhun, nenään, korviin, keuhkoihin ja silmiin voi mennä vettä. Oon ite huono uimari kans

1Äänestä

Vaihda lajia,shakki ois tosi hyvä esim. toinen todella hyvä on pitsin nypläys.Ei hyvää päivää näitä Suomi24 juttuja :((( Amatöörimäistä harrastelua.

Äänestä

Uimahalliin harjottelemaan. Useita kertoja se vaatii. Jos vettä menee nenään aluksi, anna mennä, ei ole vaarallista.
Oikean hengitystekniikan oppiminen vie aikaa, mutta kannattaa.

Äänestä

Kaikkein parasta uimaloissa on ne yjteissaunat. Näkee likkoja nakuna siellä höyrysaunoissa. Ikäisiäni tai hieman nuorempia :D

Kerrankin mun luokan likka ja sen 3 vuotta nuorempi sisko :P ai ai.

EN minä tuossa avauksen kuvassa ole sielä yksin uimisen takia :D

Äänestä

Onko suvussasi rakennusmiehiä? Käyt lainaamassa uretaanituubia ja pruuttaat sieraimet täyteen uretaania. Noh, klyyvari vähän levenee, mutta toimii kuitenkin.

Äänestä

ai sitäkin pitää oikein harjotella? mulla se sujuu ihan luonnostaan. kun sukeltaa veteen niin nenä pysyy ihan auki pitämättäkin tosin kiduksia ei ole kuten kalalla, mutta aina uin nenä auki veden alla ja veden päällä haha, mitä kysymyksiä:D

Äänestä
  • Kysymys ei ole laisinkaan niin tyhmä kuin on sinun vastauksesi! Kyse kun ei ollut sinusta vaan henkilöstä, jolla oli pulma!

    Äänestä

Tervehdys. Ihmisellä monia luonnollisia "suoja" refleksejä, mm kasvojen
painaminen veteen , voi tuntua oudolta jne.

Olet vielä sen ikäinen, että erilaisiin uima "tekniikka" kouluihin helppo hakeutua.

Tärkeintä on että tunnut olosi kotoisaksi ja mukavaksi vedessä ja itse nautit.

Näin lämpimään aikaa, voi hyvin viettää aikaa kavereitten kanssa järvilläkin.

Itse suosittelen ja uin useimmiten rantaviivan suuntaisesti, tällöin ranta on aina lähellä ja jalat ulottuvat tarvittaessa pohjaan.

Kannattaa uida vaikka selkäuintia, sillä se "helppoa" ja voi ikään kuin levätä,
esim normaali uinnin väillä.

Vettä menee nenään aina alussa ja ikäisilläsi voi hieman tuntua jopa
pienenä "kipuna" ja vanhemmilla laukausee useimmiten refleksin
aivastaa.

Ihan muutamilla uintikerroilla hengitys sitten tasaantuu siten, että paine
keuhkoissa/ suussa ( hengityselimissä) ja sitä kautta nenässäkin silla lailla
normaali, ettei vettä enää juurikaan nenään mene.

Jos paljon tekee käännöksiä ja muuta, niin toki saattaa mennä tippa,
mutta sekin lakkaa häiritsemästä tosi pian.

Uiminin on todella miellyttävä ja lähes "jalo" harrastus ja uskomattoman monipuolinen.

Jos vaan tykkäät ja kiinnostaa niin suosittelen, niin paljon kaikkea erilaista
voi vedessä tehdä.

Maski voi olla ihan kiva, mutta kannattaa ensin lainata joltain ja kokeilla,
millaisesta pitää. Sellaisesta joka peittää vaan silmät vai sekä silmät että nenän.

Nenän peittävän maskin kanssa pitäsisi käyttää snorkkelia ja omat halvat
( 5.90- 12.90 ) kyllä olleet kurjia ja vettä menee hengitykseen.

Laist kyllä kivat kun näkee paremmin ja tekee mieli alkaa harrastaa esim
sukellusta.

Antoisia hetkiä kivojen liikkumisten merkeissä

Äänestä

Kaiken avainsana on oikea hengitystekniikka. Kehoittaisin etsimään lähimmän uimaseuran ja hakeutumaan heidän järjestämälle tekniikkakurssille. Itse kävin sellaisen vanhemmalla iällä vaikka luulin osaavani jo uida hyvin. Tosi paljon hyötyä.

Äänestä

Kun menet vedenpinnan alapuolelle niin puhalla samalla nenästä ilamaa ulos. Sitten kun olet veden alla niin lopetakokonaan hengittäminen

Äänestä

Pidä toisella kädellä nenästä kiinni ja toisella uit. Jos olet lahjakas niin tälläkin tekniikalla pärjää.

Pyöräilyosuudella voit ottaa eturenkaan pois ja keulit koko matkan. Menee paljon kevyempin kun etupyörä ei ole turhana painolastina.

Äänestä

Surkeaa

Äänestä

kannatta pitää nenästä kiinni kun hyppää veteen ja veden alla päästää irti, koska kun vettä menee nenään se sattuu aika kauan.

Äänestä

Kun nenässä on ilmaa, se estää veden pääsyn nenään. Näin on, kun kasvot on vedessä alaspäin. Ei siinä mitään erikoista tarvitse tehdä, vesi vaan ei pääse sisään, jos pitää ilmaa nenässä. Pienet lapsetkin sen osaa automaattisesti.

Äänestä

Kyllä nakut tytöt häyrysaunasa voittaa uimisen, ei mee vettä nenään!

Kiitos jo kaikille etukäteen tästä saunasta!

Äänestä

tässä hyvät ohjeet jolla itse olen oppinut sukeltamaan:
http://j.gs/4DXE

Äänestä

Opeppetele laps riepu ekaksi olemaan hengittämättä vedenalla pitamällä nenästä kiinni ja menemällä 30 sekuniksi ( lasket päässä 30) kyykkyyn pinnan alle matallassa vedessä ( vettä saa olla kork vyötärölle).
Sitte opettelet aluksi lähtemään sukeltamaan samasta kyykky kumara asennosta, nenä pohjaan päin osoitttuna ei koskaan pintaan p pystysså . Kyllä olen sammanmoinen nenäogelma ihminen. Sillä erolla etten ole koskaan pelänny hukkumista vakka niin on meinannu 2 kertaa käydä
Sitte otat hengitys harjoitukser kuvioon laudan kanssa. Ja nielaiset vettä nenän kautta vahigossa ( kloorivesikään ei tapa) .nielaise se ja palaa sittte pintaan hakemaan happea. Mutta jos joudut paniikiin vedessä, niin sitte oot kyllä vaarassa.Terv 6 vuotiaana uimaan oppinu 28v.

Äänestä

Puhalla ilmaa ulos nenän kautta kun oot veden alla niin ei mee nenään vettä.

Äänestä

suun kautta happea ja nenän kautta ulos simply as that :)

Äänestä

Koita tulla tutuksi veden kanssa. Sukella uimahallissa ensin pitäen toisella kädellä nenästä kiinni. Kun se tuntuu turvalliselta, sukella ihan vaan sentin kaksi pitäen nenästä kiinni, mutta avaa puristusta veden alla ja samalla hitaasti, siis hitaasti ja tasaisesti puhallat ilmaa ulos sieraimista. Nenästä tulevat kuplat pitävät sieraimen vedettä. Kun se onnistuu, olet valmis kokeilemaan ilman käsiä. Nenä pysyy vedettä parhaiten, kun kasvot ovat alas- tai eteenpäin. Uidessa sitten vedät henkeä suun kautta ja puhallat tasaisesti kuplia nenän kautta. Leikittele. Puhalla kuplia ja ihastele niiden hopeista pintaa.

Kokeile eri hengitysrytmejä. Esimerkiksi minä pystyn puhaltamaan yhtäjaksoisesti kevyesti 15 sekuntia, jonka aikana hakeudun takaisin pintaan. Kun hengästyn, rytmi on nopeampi.

Vettä ei kannata pelätä. Jos vettä joutuu nenään, se ärsyttää, mutta mitään pahaa ei tapahdu. Muista, että monet puhdistavat nenäänsä vapaaehtoisesti nenäkannulla.

Äänestä

No et kyllä ole 15v! Ainakin mikäli tuossa ilmoitustaulu-karusellissa oleva kuva esittää sinua.

Äänestä

No, kun mä sukellan tai mitä ikinä teenkää veden alla, niin samalla "puhallan" nenän kautta ilmaa ulospäi niin kauan, kun oon veden alla

Äänestä

Tämä kommentti on aika Myöhänen mutta minulla on sama ongelma. Jos hengitän veden alla nenän kautta niin mulle syntyy äkillinen paniikki ja pitää päästä pinnalle. Hengitän pakollisesti veden alla mikä on outoa. Olen itse nyt 14 ja olen ainut luokkalainen joka ei osaa sukeltaa. Enkä myös hyppää yli metrin korkuisista hypyistä veteen.

Äänestä

Näin 2024 kyllä, itsellä tosin lapsuudessa jääny traumoja veden alle menosta ja en siis uskalla mennö yhtään veden alle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Terve kaikille kirjoitti:

Terve !
Olen 15 vuotias poika etelä-Suomesta ja olen kiinnostunut triathlonista, mutta en osaa uida järin hyvin. En uskalla uidessani painaa päätä veden alle, sillä pelkään nenäni täyttyvän vedellä. Olen kokeillut "nenäklipsiä" joka estäisi veden tulemisen nenään, mutta en havainnut sitä toimivaksi ratkaisuksi.
Onko kenellääkään samanlaista ongelmaa?
Onko kenelläkään vinkkejä / ratkaisua ongelmaani?
Kiitos jo kaikille etukäteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu