Uimisen aloittaminen vasta 13-vuotiaana...

Olen 13 ja voisinko alkaa vielä harrastamaan uintia, siis uintiseurassa? Onko jo liian myöhäistä? Äitini luulee vähän niiin. Olen uinut ihan pienestä pitäen ja lähiaikoina kiinnostunut uimaan uimahallissa matkauintia. Osaan uida mielestäni suht hyvin ja saattaisin pärjätä ehkä jossain kisoissa tai olisi edes kiva harrastaa siellä uintiseurassa. Uiminen on tällä hetkellä vissin ainoa urheilulaji joka ei rasita mun jalkoja, kun niissä on sellanen rasitusvamma...... Njaa. Olipa aikamoinen kyssäri.
1327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Harjoittelun aloittamisesta: Ei ole myöhäistä. Koordinaation, liikkuvuuden ja tasapainon harjoittelemisen osalta otollisin aika alkaa olla sinulla jo ohi. Lajitaidot (kilpailutekniikat) olisi myös ihanteellista opetella hieman aiemmin, mutta osa pystyy nuo opettelemaan aikuisinakin, joten mitään estettä tuosta ei muodostu. Nopeuden kanssa alkaa tulla pikku hiljaa kiirus. Osa ominaisuuksista riippuu, miten murrosikäsi etenee. Itse aloitin 12-vuotiaana melkolailla nollapohjalta (no, itsekin pidin uimisesta).

Kilpailuista: Riippuu miten paljon olet valmis tekemään kilpailun eteen töitä. Uinnissa pari ensimmäistä vuotta menee yleensä tekniikoiden opetteluun ja suurin piirtein sinun ikäisenäsi lähdetään pikku hiljaa siirtymään fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen - ja kilpailumatkojen pituuteen nähden uinnissa harjoitellaan ehkä eniten, erityisesti lajiharjoituksia. Suuri osa ikäisistäsi on kuitenkin kilpaillut jo useamman vuoden. Nyt en muista kuka oli kyseessä, mutta kuitenkin eräs entisistä maajoukkueuimareistamme aloitti 14-vuotiaana uintiharjoittelun.

Asiaa kannattaa kysyä suoraan paikallisilta uimaseuroilta, koska seurojen välillä on jonkin verran vaihtelua. Osalla seuroista on harrasteryhmiä, joista voi hakea kevyempää starttia suurin piirtein omanikäisten kanssa, osalla on hyvin tiukka järjestelmä. Ja osa antaa uimareiden harjoitella ja tulosten odottaa itseään, osassa on "tulos tai ulos" mentaliteetti.

Uimaseurojen yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.octoopen.fi/selectMenuClubs.do (Toinen lista on http://www.uimaliitto.fi/fi/seurat/ - tuolla ei välttämättä ole kaikki linkit ajan tasalla, mutta näkee mitkä seurat ovat missäkin päin Suomea, ihan kaikilla kun ei ole kaupungin nimeä seuran nimessä.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:'''D kirjoitti:

Olen 13 ja voisinko alkaa vielä harrastamaan uintia, siis uintiseurassa? Onko jo liian myöhäistä? Äitini luulee vähän niiin. Olen uinut ihan pienestä pitäen ja lähiaikoina kiinnostunut uimaan uimahallissa matkauintia. Osaan uida mielestäni suht hyvin ja saattaisin pärjätä ehkä jossain kisoissa tai olisi edes kiva harrastaa siellä uintiseurassa. Uiminen on tällä hetkellä vissin ainoa urheilulaji joka ei rasita mun jalkoja, kun niissä on sellanen rasitusvamma...... Njaa. Olipa aikamoinen kyssäri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu