VHH ja kestävyysurheilu?

Kuinka moni VHH:läinen juoksee puolimaratonin alle kahteen tuntiin?

Kysyn nyt kuitenkin vaikka tuskin tähän asiallisia ja todenmukaisia vastauksia saadaan.

Olen harjoitellut vajaan vuoden juoksua ja todennut että alle 200g hiilareilla on aika turha haaveilla pitkistä kovavauhtisista juoksulenkeistä. Hitaita juoksee alle 100g hiilareillakin, mutta kun tarvitaan lisää vauhtia, niin se vaatii hiilareiden nostoa, jos syö yli 300g niin kulkee jo aika kivasti.

Korkeammilla hiilareilla on minusta myös positiivinen vaikutus mielialaan, olen mielestäni hyvätuulisempi ja töissäkin tehokkaampi.
7257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuinka moni suomalainen juoksee puolimaratonin alle kahteen tuntiin? Sitä ei muuten juosta hiilareitten voimalla vaan pitää olla kunto korkealla ja kunnon saa nousemaan treenaamalla, ei sokeria syömällä.

Äänestä
  • Mutta jos karppaa, niin ei juokse ikinä puolikasta kahteen tuntiin vaikka treenaisi kuinka.

    Vai onko täällä joku joka on karpannut ja juossut puolikkaan kahteen tuntiin?

    Äänestä

Jos juokset vaikkapa tunnin päivässä niin tuo lisää aika reilusti energiankulutusta. Jos perusenergiankulutuksesi on vaikkapa 2500 kcal ja liikuntaan menee 700 kcal niin kokonaisenergiankulutus on 3200 kca. Tästä 200 g hiilihydraattia on 800 kcal eli 25%. Varsin VHH (paitsi Heikkilän ja kumppaneiden mielestä).

Ihan samaa mieltä hiilihydraatin tarpeesta jos liikkuu. Itse en juokse eikä puolimaratoni varmastikaan sujuisi alle kahden tunnin mutta soutulaitteella menee puolimaratoni parhainmillaan (Concept 2, maksimivastus) alle kahden tunnin. Ei kylläkään nyt kun on tullut pidettyä taukoa mutta kuukauden kuluttua jo ehkä.

Äänestä
  • Monesti karppaajat pitää rajana 100g hiilareita päivässä, jolloin teinityttöjen harrastama karkkidiettikin menee karppaamisen rajaan kun siinä ei sydä mitään muuta kuin 100g hiilareita päivässä :)

    Pienten naisten ruokavalioon mahtuu 100g hiilareihin kaikenlaista sokerimättöä (yht. 1500kcal). Meikäläinen on täysin epäkarppi kun syö 3400kcal kulutuksella 200g hiilareita :)

    Äänestä

  • 100g karppaajat kirjoitti:

    Monesti karppaajat pitää rajana 100g hiilareita päivässä, jolloin teinityttöjen harrastama karkkidiettikin menee karppaamisen rajaan kun siinä ei sydä mitään muuta kuin 100g hiilareita päivässä :)

    Pienten naisten ruokavalioon mahtuu 100g hiilareihin kaikenlaista sokerimättöä (yht. 1500kcal). Meikäläinen on täysin epäkarppi kun syö 3400kcal kulutuksella 200g hiilareita :)

    Karppitalibani määrittelee rajan grammojen tai energiaprosenttien mukaan, riippuen siitä kumpi tukee paremmin omaa agendaa.

    Äänestä

  • 100g karppaajat kirjoitti:

    Monesti karppaajat pitää rajana 100g hiilareita päivässä, jolloin teinityttöjen harrastama karkkidiettikin menee karppaamisen rajaan kun siinä ei sydä mitään muuta kuin 100g hiilareita päivässä :)

    Pienten naisten ruokavalioon mahtuu 100g hiilareihin kaikenlaista sokerimättöä (yht. 1500kcal). Meikäläinen on täysin epäkarppi kun syö 3400kcal kulutuksella 200g hiilareita :)

    Joo. Grammarajassa ei vaan ole mitään järkeä. Jopa insuliinihoitoisen diabeetikon täytyy ottaa huomioon myös hiilihydraatin laatu ja on aika iso ero 1500 kcal kuluttavan sohvaperunan ja 3500 kcal kuluttavan liikkuvaisen välillä.

    Jopa Veijon hehkuttamat VHH-urheilijat käyttävät kilpailuissa usen sata grammaa hiilihydraattia.

    Paljon liikkuvan energiankulutus voi olla 5000 kcal/d. 20E% tuosta on 1000 kcal eli 250 g hiilihydraattia. Aika vähän verrattuna kanssakilpailijoihin, jotka vetävät 600 g hiilihydraattia.

    Joskus olen pohtinut hiilihydraatin hyväksi määräksi itselleni 20E% perusaineenvaihdosta (reilu 100 g päivässä) ja 25% liikuntaan menevästä energiasta. Hiilihydraattitankkaukseen en usko, toipumiseen hiilihydraatti kyllä auttaa.

    Äänestä

Itsellä sama kokemus. Ei vhh:lla puolimaratonin lenkit suju.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Empiirinen testaaja kirjoitti:

Kuinka moni VHH:läinen juoksee puolimaratonin alle kahteen tuntiin?

Kysyn nyt kuitenkin vaikka tuskin tähän asiallisia ja todenmukaisia vastauksia saadaan.

Olen harjoitellut vajaan vuoden juoksua ja todennut että alle 200g hiilareilla on aika turha haaveilla pitkistä kovavauhtisista juoksulenkeistä. Hitaita juoksee alle 100g hiilareillakin, mutta kun tarvitaan lisää vauhtia, niin se vaatii hiilareiden nostoa, jos syö yli 300g niin kulkee jo aika kivasti.

Korkeammilla hiilareilla on minusta myös positiivinen vaikutus mielialaan, olen mielestäni hyvätuulisempi ja töissäkin tehokkaampi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu