Sama vanha itkuvirsi ja muitten haukkuminen, kun ei omat taidot riitä. Kaikki on muiden syytä. Velkarahalla jakaa rikkaille ja yrityksille veronalennuksia ja tukia ja sitä kautta valtiolle ennätysvelat. Itku-Riikka jaks…
Se ei ole salaisuus. On turha hyssytellä persujen rasismia.
Pitäisikö silmät vääntää vinoiksi. Pelotella islam uhasta, mistä suunnassa se muka tulossa suomeen pelottaako Purraa. Purraa masentaa ettei edellinen vaali tulos toistu, taistelu oikeiston äänistä kaivertaa ettei kokoom…
Hei! Tykkään musiikista. Soitan itse rumpuja. Laulan tietokoneella. Suosikki bändit on mm. Yö yhtye. Lempi musiikki genreeni kuuluu metalli, iskelmä, pop, ja rock. Onko täällä muita musiikin ystäviä? Millaista musiikkia…
Kuusi vuotta sitten nousi kohu, kun kansallisteatterinnäytelmän roolituksessa transnainen oli vaihdettu transvestiitiksi, jota esitti miesnäyttelijä. Transsukupuoliset ja sateenkaarijärjestöt nousivat vastarintaan ja va…
Paljon kirjoittelua rasismista täällä ja on totta että tutkimukset ovat osoittaneet että Suomi on kärjessä Euroopassa, mitä tulee ei instituutionaliseen rasismiin. Virallisesti siis ei ole mitään rakenteellista rasismia…
Ehei kiitos meikäläinen sai tuoreen suihkulasin ja saippuoitu ass on lasinhimoinen ja valmiina murskaamaan vailla armoa
Legendaarisia homoja ysärillä Turussa. Missä nykyään luuraavat?
Jos eivät niin miksi?
"Näin Google lobbasi Suomen johtoa – Lähes kaikki Petteri Orpon viestit salattiin Kauppalehti selvitti Googlen lobbausta Suomessa tietopyynnöin. Valtioneuvoston kanslia kieltäytyi luovuttamasta pääministerille suunnattu…
"Hiljainen, vähäoireinen infarkti voi muistuttaa närästystä ja aiheuttaa esimerkiksi pahoinvointia, heikotusta tai hikisyyttä. Varsinkin vanhuksilla, diabetesta tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla ja muistihäiri…
Ai että kun ene vaalit oi oi kun päästään ykköseksi mitä trumpiakin tarvii haha rai rai rai pullo kulkee rinkissä rai rai rai hei kavereit mä äänestän persuja mä oon aina äänestsänyt hei kaveri tiiäksä sen Riikan se on …
Kuinka usein te yli 70 -vuotiaat naiset juoksette ja minkälaisia matkoja. Harrastatteko ns intervallijuoksua tyyliin kävelette lenkillä suurimman osan matkaa ja teette sellaisia 150-300 m juoksupyrähdyksiä, vai?
Tulipahan juoruiltua, sodittua tyynysotaa, dildotestiä ja lopuksi levyraati, jonka voitti ikinuori panokone Reetu!!
Älkää antako kummitusten pelotella, meidän kadulla on kokonainen kummituskatu: https://pixeldrain.com/u/7P2F3Tuw
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri vaikuttaa täydellisen välinpitämättömältä. Keskittyykö hallitus yhä vain jakelemaan verohelpotuksia rikkaille ja suunnittelemaan velkarahalla miljardeja maksavaa tappiollis…
Syy on Perusuomalaisissa. Suomen talous on kyntänyt syvällä yli kaksi vuotta. Turha edes puhua mistään kasvun mahdollisuudesta, kun persut ovat häätäneet sijoittajat sekä heidän rahansa Suomesta jo pelkällä olemassaolol…
lisätä valtiovelkaa ? https://www.hs.fi/visio/art-2000009911214.html
Mikä mainoskyltti on Porvoosta päin ajettaessa ennen kääntymistä kehä kolme länteen? En voinut niin väärin lukea, etuosto-oikeus mustalaisille. Joskus aiemmin United brotherhood käyttänyt tollaista tekstiä lokakamppanja…
Miran oman käyttäytymisen perusteella. Selviytyjät 2016 ohjelmassa seuraavana päivänä yöllisen episodin (?) jälkeen Mira juttelee kameralle hyvin rauhallisesti pikkutytön äänellään. -Aika täydellistä. Ku ois menny päivä…