Haluaisitsä nähä Riikaan

Ai että kun ene vaalit oi oi kun päästään ykköseksi mitä trumpiakin tarvii haha rai rai rai pullo kulkee rinkissä rai rai rai hei kavereit mä äänestän persuja mä oon aina äänestsänyt hei kaveri tiiäksä sen Riikan se on tosi kuuma muihja ja FIKSUkin on la la lail lal lala la laa laa juuan viinaa tullaab viisasaksi näin lail lail lailali
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei mitään pakollista tarvetta nähdä nimenomaan Riikaa.
Olen kerran perSu-tapahtumassa kätellyt Halla-ahoa.
Soini muist. kävellyt jossain kadulla vastaan, emme kätelleet.

Äänestä
  • Tulevissa vaaleissa, itseni kohdalla, painaa paljon kunkin puolueen ja edustajan rauhantahto Venäjää kohtaan.

    Sota ei ole Suomen etu. Siksi en äänestä ainakaan Kokoomusta (jos muutoinkaan). Enkä Halla-ahoakaan. En marinisti-demareita.

    Vasemmistoliittokin osottautui melko epärealistiseksi, huomaa kyllä, että sitä johtaa ihan ikioma huulipunahallituksensa. He eivät niinkään piittaa Suomen puolustuksesta kuin siitä ettei aseita vain missään tapauksessa ostettaisi Israelista, jolla kuitenkin ne laaduikkaimmat vehkeet. Tähän kaatui hetkellinen ajatuksenharhailuni vasemmiston puolella.

    Ed. vasemm. huulipunapääministerimmehän (sosdem.) osti kaikki USA:n romu-hävittäjät, museokoneet, joista joku, sieltä toimitukseen laitettu, kammella käynnistettävä hiroshima-räpätin ei enää päässyt edes ilmaan.

    Äänestä

Käri määrää
Aloittaja on oikeassa

Ei tällaisella palstolla voikuin lallattaa
jos sasaa sai rasta sossua vaivoikseen enemmän kuinlää käri määrää sasaa yleensä

Äänestä
  • Täh? Mitenkä? Mitä tahdot sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Täh? Mitenkä? Mitä tahdot sanoa?

    Onko hää edes ihminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko hää edes ihminen.

    Ehkä aamukrapulainen tekoäly?

    Äänestä

Palstan äänillä ei montaa ääntä saada, kun jaettava niin monelle puolueelle.
Ensi viikolla Ylen kannatusmittaus, Orpo ja Riikan puolueet kummalla 16 %.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ai että kun ene vaalit oi oi kun päästään ykköseksi mitä trumpiakin tarvii haha rai rai rai pullo kulkee rinkissä rai rai rai hei kavereit mä äänestän persuja mä oon aina äänestsänyt hei kaveri tiiäksä sen Riikan se on tosi kuuma muihja ja FIKSUkin on la la lail lal lala la laa laa juuan viinaa tullaab viisasaksi näin lail lail lailali

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu