80 plusVastattu 4 pv

Hallitus on tehnyt jälleen Suomesta kehitysmaan

Ei ole Suomi ole enää hyvinvointivaltio. Ihmiset nyljetään elävinä, varsinkin köyhät. Kehutaan , että ollaan omavaraisia. Ja p*skat. Rahanahneille pääomasijoittajille pitää saada lisää pottia köyhien kustannuksella. Mei…
80 plusVastattu 4 pv

Vaikea nukahtaa?

Siivoilin eilen tietokoneen muistia ja sieltä löytyi Armeijan nukahtamisohje! Moni valittelee, ettei uni tahdo tulla, niin ajattelin että pistän nukahtamis- ohjeen kierrätykseen, jos siitä olisi jollekin apua. Näin arme…
80 plusVastattu 4 pv

Miksi Stubin takinkääntö?

Miksiköhän Stubb yllättäen käänsi takkinsa ja soittikin Putinille? Onko Eurooppa enempi liemessä, kun on annettu ymmärtää.
70 plusVastattu 4 pv

Fortumin optiot

Ketkä päättivät optioista? Pääministeri Matti Vanhaselta vaadittiin selityksiä Fortumin optioista, vaikka se oli pääministeri Paavo Lipponen, joka niistä päätti aisaparinaan kokoomuslainen valtionvarainministeri Sauli N…
70 plusVastattu 4 pv

Iltasanomien valokuvaaja

Talloi Kari Uotin loukkaantuneelle jalalle. Pitkätukkahippi muka vahingossa astui. Röyhkeäksi on mennyt vasureitten toimet kun työtään tekevien kimppuun hyökätään. Vasta hyökättiin syömässä olleiden meppien ym. Kimppuun…
60 plusVastattu 4 pv

JUHA SIPILÄ on seuraava suomen presidentti !

JUHA SIPILÄSTÄ teemme suomen seuraavan presidentin, on pätevä, on kokoa ja näköä , ja kielitaitoa, ON SUOMALINEN OIKEA MIES tehtävään EI TARVI HÄVETÄ voi lähettää ulkomille edustamaan suomea ! MUITA VAIHTO EHTOJA EMME H…
60 plusVastattu 4 pv

Sipilän outo suhtautuminen asia-kysymyksiin !

Sipilä osottauti harvinaisen lapsellisesksi kyselytunnilla, oli niin loukkaantunu ku " minulta kysytää ja tingataan omistuksia ", he "olen niin monta kertaa jo selittäny että avoimempi en voi olla " hoh-hoijaa, voi voi-…
80 plusVastattu 4 pv

Esidiabetes

Esidiabetes, totesi etälääkäri minulle. Lääke on kirjattu apteekkiin Nyt iski vastarannankiiski. En hae lääkettä apteekista vaan kokeilen ruokavaliolla, vielä kerran. Katsotaan miten muijan käy.
70 plusVastattu 4 pv

Puolan malli Suomeen?

Hanna Pakarinen saapui Mira Luodin tueksi: ”Suomi on edelleenkin Euroopan vaarallisimpia maita naiselle” Puolassa eivät turvapaikanhakijat ökyile. Puola lienee Euroopan turvallisin maa naiselle. Alkaako vasemmisto nyt k…
60 plusVastattu 4 pv

Uusi juontaja A-studiossa

Tykkäsin kovasti, ei lukenut kysymyksiä lapuista, niin kuin aijempi nainen. Ammattitaito, kokemus tuli hyvin esiin.
60 plusVastattu 4 pv

Whatsapp- puhelut

En vastaa, enkä koskaan tule vastaamaan, kitupiikkien soittoon.
70 plusVastattu 4 pv

Miksi vasemmistonaiset

Hyökkäävät Iranin kurdin kimppuun? Hänhän vain toimii oman arvomaailmansa pohjalta. Ensin vasemmisto haalii Suomeen pakolaisia ja sitten kun he elävät oman kulttuurinsa mukaisesti eli mies on naisen yläpuolella, niin si…
60 plusVastattu 4 pv

Valkoposkihanhi

Eikö niitä voisi vähentää, kun niistä on pelkkää haittaa.
80 plusVastattu 4 pv

Varoitus "Gaslighting-jengistä" vanhusten palstoilla

80 + palstalla on jo jonkin aikaa kierrellyt epämääräinen porukka, jolla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin saada sekasortoa aikaan. Ilmiötä karkeimmassa muodossaan sanotaan "gaslightingiksi". Google kertoo: Gaslighti…
80 plusVastattu 5 pv

Vanhuuden oireita?

Mitä kummallisimmat sairaudet. Kasvain sydämessä (ei kuitenkaan syöpä): https://www.is.fi/politiikka/art-2000012376326.html Kaikkea sitä voi ihmiselle tullakin.
80 plusEi vastauksia

Näin Alienin!

Ei ollut vihreä vaan sininen ja sanoi: "ö ukot iänestäkäähän sitten oikein, siis niitä persuja. Kahtokaahan niilä on järkiviikot ympäri vuoden ja muailmakin siinä sivussa pelastuu!"
60 plusVastattu 5 pv

Hoitoon pääsy toimii huonosti

Viimeistään Orpon kaudella on menty joka suhteessa alaspäin, kiireelliset on pakko hoitaa, vähänkin kiireetön tapaus voi hoito viivästyä. Itselläni hoito suunnitelma alkoi viime maaliskuussa, monen mutkan kautta pääsin …