Talloi Kari Uotin loukkaantuneelle jalalle.
Pitkätukkahippi muka vahingossa astui.
Röyhkeäksi on mennyt vasureitten toimet kun työtään tekevien kimppuun hyökätään.
Vasta hyökättiin syömässä olleiden meppien ym. Kimppuun kirjamessuilla.
Sitä ennen vasurit kaasuttivat mehiläisiä kun tarhurin poliittinen kanta oli eri.
Pitkätukkahippi muka vahingossa astui.
Röyhkeäksi on mennyt vasureitten toimet kun työtään tekevien kimppuun hyökätään.
Vasta hyökättiin syömässä olleiden meppien ym. Kimppuun kirjamessuilla.
Sitä ennen vasurit kaasuttivat mehiläisiä kun tarhurin poliittinen kanta oli eri.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Uoti oli kova kundi ennen kuin se linnassa lukitohtoriksi
Niillä oli muutama yritys joista tietty Interbank oli mahtavin
käytin sitä ja tunsin kuuluvani eliittiin
Eteläinen Makasiininkatu 4 jugend-talossa
oli niiden eksklusiivinen pieni
konttori
jonne pääsi sisälle vain soittamalla kelloa sisään
ja varattu vain rajoitetulle sijoittajakunnalle
Pöydällä oli aina kahvia ja mutusteltavaa ja sai istuskella
rauhassa ja miettiä mitä tekee ja
yleensä olin ainoa asiakas ja tein korkotalletuksia
ja levitin hyvää sanomaa myös tuttaville
erityissesti naisille jotka eivät osanneet sijoittaa
mutta halusivat pennosilleen koron
ja Uotien Interbank tarjosi hyvää korkoa
ja yksilöllistä palvelua
Rauhoitu nyt ihan kunnolla! Onko kuvaaja ollut vaaliehdokkaana, vai mistä tiedät hänen kantansa? Voit myös katsoa tapahtumasta julkaistun videon, jossa Uoti ei kyllä edukseen esiinny!
Tiedät ja opit kun elämänkokemusta karttuu.
No, näin yli 70-v sitä on jo jonkun verran kertynyt. Wi lisä toki pahaa tee.
Team Makwan
Eikös kuvaajakin tehnyt työtään ja varmaan paljon pienemmällä palkalla kuin Uoti.
Myyräntyötä teki.
Mitä paskaa tää persu levittää täällä ?
Joko on polttopullot valmiina persuja varten vai mitä uhoat?
Lehden tietojen mukaan Uoti tönäisi selkään kuvaajaa ja haistatteli samalla. Miten ihmeessä kuvaaja saattoi astua Uotin varpaalle jos Uoti oli kuvaajan takana? Lehden mukaan Uoti oli se joka käyttäytyi törkeästi.
Pomppi käytävällä olleen tuolin yli. Minkälainen idiootti ei tajua ihmisen liikkuvan kävelykepillä.
Katsokaa se video ensin...
Leikattu alku pois. Mistä kaikki alkoi. Tuolin yli hyppivästä kuvaajasta. Tuolin, jossa Uoti lepuutti jalkaansa.
Persun mielestä jokainen tiedotukseen ja uutisiin liittyvä työntekijä on vassari. Taitaa tuo viha liittyä siihen, että journalistit kertovat totuuksia Persuista ja heidän valheistaan ja rikollisesta toiminnasta Suomen kansaa kohtaan.
Tuokin tapaus meni niin, Uoti yritti kampittaa kuvaajan, ja siitä on selkeää kuvamateriaalia.
Uoti on täysi idiootti ja itsekin ryvettynyt rikollisuudellaan ja onhan hänellä vankilatuomiokin takanaan.
Sinä idiootti.
Tääysin oikeutettu reaktio Uotilta sähläri kuvaajaa kohtaan. Mitä vhittua pyörii jaloissa!
Persu puolustaa raiskaajan puolustajaa.
Kiihkovasurit tappavat puolustusasianajajatkin. Mehiläisten lisäksi.
Mene tutkituttamaan pääsi, persu !
Kiihkovasuri kiihkoilee. Lipponen syö leipääsi.
Kaasuputki-Lipponen uhoaa. Jättikö akka?
Nyt sitten kommunistien vallankaappausyritys Puolassa.
Aloittaja on joku märkäkorva. Ei kai kukaan 70-vuotias kirjoita moista pas.kaa saatikka olisi noin aivopesty!