mielipidepankki
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen.
Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Tätä sopiikin ihmetellä. Piietikäinen ei ole vihervassari. Hän ei vaan ole muuttanut mielipiteitään ja politiikkansa samansuuntaisesti Kokoomuksen kanssa. Pietikäinen hukkui vielä tapettiin Stubbin pj-kaudella. Sitten tuli Orpo ja suunta muuntui. Kirsi Piha teki tästä johtopäätökset ja erosi Kokoomuksesta. Sirpa Pietikäinen ei eronnut.
Eli eivät nämä Kokoomuksen liberaalidemokraatit ole miksikään muuttuneet. Kokoomus on se, joka on muuttunut. Laitaokeistolaiseen suuntaan aloittaessaan yhteistyön persujen kanssa. Ripulpaska tarttuu niin helposti lahkeeseen. - En ole kääntänyt takkia. Venäjän hyökkäyssotaa ei voi hyväksyä. Tässä voi vaan syntyä sellainen tilanne, että jalankulkijan on hyvä väistää suojatiellä, kun rekka lähestyy ylinopeutta.
"Jos tahtoa olisi"... Niinpä. Mutta kun sitä ei tunnu olevan riittävästi. Sen vuoksi joudutaan ehkä valitsemaan huonon ja erittäin huonon rauhan väliltä. Näyttää, ettei Ukraina voita sotaa. Trump ja ehkä myös USA yleensä eivät tunne kiinnostusta Ukrainan puolustamiseen. He eivät elä samanlaista kylmää sotaa kuin NL:n aikana. Eurooppalaiset taas laskevat rahojaan. Mistä vetää ne Ukrainan esittämät 70 miljardia euroa yhtenä vuonna ja seuraavana taas ehkä enemmän.
Jos olisi olemassa selvä ja varma visio Venäjän tappiosta, panostukset varmaan kannattaisivat. Vaikka minussa on idealismia ja moraalin tajua, on myös realismin tajua eli sitä voimalla jyräävää rekkaa on ehkä hyvä väistää, vaikka olisin oikeassa. - Nikki unohtui, mutta munhan tuo pitkä sepustus oli, ettei jää epäselväksi. Anteeksi siitä, että nikki eli kirjautuminen tuppaa unohtumaan turhankin usein.
Mutta hisitoria ei todellakaan loppunut. Fukusawa oli täysin väärässä. Se mikä kuviteltiin ylivertaiseksi eli USA ja länsimainen liberaalidemokratia ei sitten kelvannutkaan kaikille. Ihmistä ajaa jokin alkukantainen voima, missä ajatus hyvästä elämästä ja rauhasta eivät riitä. - Kehutaan kun on kerrankin aihetta. Halla-aholta tämä on miehäkäs lausunto. Mehekäs, koska naisiahan persut eivät erityisemmin arvosta. Puheenjohtajanakin on nyt kova jätkä, sillä nimi ei miestä pahenna. Suomen Thatcher. Vai oliko se sitten Butcher, tuo maamme lihan ja vähän muunkin leikkaaja, saksikäsi Rrrrikka.
Mutta Hala-aho on pysynyt linjallallaan Venäjän suhteen. Hyvä niin. Kehui jopa Marinia. Olisko Jussin salaihastus? Venäjää tulee bokotoida kaikessa, ihan kaikessa. Millekään jääkiekkojoukkueelta ei sieltä päin ole asiaa Suomeen. Konsulaatin pitää ilmoittaa heille, että viisumit on hylätty, vaikka niitä ei edes olisi haettu. putlerille voidaan myöntää viiisumi. Kipin kapin vaan viisumin kanssa rajan yli suoraan putkaan. Onhan se kv. pidätysmääräys nimittäin voimassa. Hyvä, että tässä on nyt nousemassa ryhtiä muuallakin kuten Saksassa ja Kanadassa. Pelatkoon Valko-Venäjän kanssa kahdestaan ja kutsukoot Pohjois-Korean paksukaisjohtajansa kanssa ottamaan katsomoon oppia. Kisat voitaisiinkin pitää Bing-pongin mailla Pnomphenissa tai jossain muussa ikipimeässä paikassa.
Ulkomisteri Valtonen on luvannut myös edistää kisojen boikotoimista, jos Venäjä päästetään mukaan. Viisumien evääminen on hyvä tapa pitää paska kisoista poissa. - Kekkonen hoiti suhteet NL:oon puitteet ja lopputuloksen huomioon ottaen onnistuneesti. Ehkä mukana oli hyvää tuuriakin. Puhutaan Paasikiven-Kekkosen linjasta. Kyllä se Paasikiven linja oli vähemmän venäläsiä nuoleskelevaa kuin Kekkosen.
Millä tavoin Kekkonen loi teollisuutta Suomeen? Ei hänellä ollut käytössään mitään pääomia, joilla yksityistä teollisuutta olisi luotu. Kekkonen uskoi vahvasti valtio-omisteseen teollsuuteen ja sitä hän kyllä edisti. Sitä ohjasi aluepolitiikka, joka sittemmin on koitunut Suomen tuhoksi. Teollistamista olisi tullut suorittaa markkinaehtoisesti. Kekkosen avulla hyödynnettiin idänkauppaa ja avattiin länsimarkkinoita metsäteollisuudelle. Näillä tavoin voi sanoa Kekkosen luoneet teollisuudelle markkinoita ulkomailta.
Valtionomistus ei ole mikään ideaali tavoite kuin korkeintaan ns. strategiisesti tärkeiden yritysten osalta. Valtion tehtäviin ei kuulu harjoittaa yritystoimintaa. Kekkosen aika oli sekatalouden aikaa eikä se enää istu nykyiseen vapaakauppaan.
Elintasomme lähti todelliseen nousuun vasta EU-sopimuksen myötä. Taloutemme olisi ollut epävarmalla pohjalla, jos olisimme jääneet idänkaupan vangeiksi. EU-jäsenyyden on arvioitu hyödyttävän Suomea vuosittain 14 - 18 miljardia euroa.
Rajat auki-poltiikka on EU-poliitiikkaa EUn sisällä ja muilta osin sitä, että Suomi on sitoutunut kv. sopimuksiin.
Katsotaanpa sitten ulkomailla syntyneiden osuutta väestöstä eri maissa. Suomessa se on 8 %, Ruotsissa 20 %, Norjassa 17 %, Tanskassa 13 % ja Islannissa 22 %. Saksasa ja Belgiassa osuus on 18 %, Itävallassa 20 %, Espanjassa 16 %, Ranskassa 13 %. Suomi sijottuu yleisesti tilastossa läntisen ja itäisen Euroopan maiden väliin. Varmaan se on sitten niin, että näissä muissa läntisissä maissa se todella vihervasemmistolainen aalto on USAta, Kanadaa ja Australiaa myöten pyyhkäissyt.
Maahanmuutto ei yleensä köyhdytä valtioita pitkällä aikavälillä. Asia on päinvastoin. Euroopassa Saksan ja Ruotsin vientiteollisuus on nojannut jo pitkään siirtolaisväestöön työvoimapulan vuoksi. Koko USA on perustettu maahanmuuttajien ryntäyksellä. Samoin Kanada ja Australia.
Suomi ei ole kahden tulen välissä. Suomi on selvä osa läntistä puolta. Me emme minkään tulen välissä vaan eturintamassa suhteessa Venäjään. Läänestä päin meitä ei tulla ampumaan. - Otapa se aikajana esille tai piirrä paperille. Marinin hallitus oli lopettanut toimintansa siinä vaiheessa, kun Hamasin hyökkäys ja sitä seurannut Israelin kansanmurha alkoivat. On Israelin politiikka toki kismittänyt kv. oikeutta kunnioittavia aiemminkin, mutta ei niin suuressa määrin kuin näin sotaisten toimien jälkeen. Suomi kävi kyllä kauppaa myös Venäjän kanssa ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa. Venäjän ja Israelin väkivaltainen häkäilemättömyys on samaa luokkaa ja kyllähän vapaan ja oikeudenmukaisen maailman pitäisi suhtautua yhdenmukaisesti.
- Kotimaassa ei ehkä marraskuun jälkeen tapahdu mitään mullistavaa, kun välissä on vielä joululomien aikakin, mutta Trump on jokseenkin pysyvä vaara, joka aiheuttaa harmia myös Suomessa.
Arvelisin, että Trump on tänä vuonna heikentänyt hallituksen ja halltuspuolueiden suosiota merkittävästi. Talous alkoi jo kohentua, mutta Trumpin aloittama Iranin hyökkäyssota tuo polttoaineisiin pitkäkestoista kustannuspainetta. Talouskasvu ja luottamus talouteen tuntuu pysähtyneen ja tähän asti saatu talouskasvu ei poiki työpaikkoja, koska Trump aiheuttaa kaikkialla ylivarovaisuutta.
Halla-ahon mielestä oli niin, että Trump on parasta, mitä USAsta on kuulunut pitkiin aikoihin. En ole nähnyt Jussin peruneen näitä sanojaan, jotka hän lausui kymmenisen vuotta sitten. - Tuo kommentoimasi kirjoitus oli minun kirjoittamani, mutta unohdin silloin kirjautua.
Alle, tasan eikä yli 2000 euron eläkkeitä ei pidä leikata, koska ne leikkaavat eläketasoa hautaan asti. Eläkkeet kehittyvät pitkässä juoksussa huonommin kuin palkat ja saavatkin kehittyä huonommin, ei siinä mitään. Mutta eläkkeiden ostovoimaa ei ole järkevä eikä tasapuolista leikata. Jos eri ihmisten tuloista halutaan saada lisää rahaa valtiolle, oikea tapa on nostaa kaikkien verotusta.
Eläkkeiden leikkaamisen ensivaikutus ja kaikken varmin vaikutus on se, että leikkaaminen vähentää julkisen vallan verotuloa. Kun eläketulo jää pienemmäksi, myös verot jäävät pienemmiksi. Leikkaus saattaa parhaassa tapauksessa sisältää välillisiä vaikutuksia, jotka aikaansaavat säästöä. Mutta se on epävarmaa eikä sitä välttämättä tule nopeasti. Eläkkeiden leikkaaminen on sen tavoitteisiin nähden järjetön keino. Se vähentää välittömästi vain eläkevakuutusyhtöiden menoja, mutta ei lainkaan valtion menoa. Missä on siis se säästö? - Kyllä ne ovat sosiaaliiturvaa. Ensinnäkin eläkkeen ottaminen on pakollista kaikille palkansaajille. Pakollisuus johtuu siitä, ettei Suomeen syntyisi uutta vanhuussyytinkiä, missä eläkeläiset saivat asumisoikeuden ja jonkinlaiisen ruokahuollon tai kerjäläisongelmaa. Pakollisuus ei johdu siitä, paneeko valtio pottiin jotain maksuosuutta vai ei. Samaan tapaan sosiaaliturva ei riipu siitä, miten valtio osallistuu järjestelmään. Valtiolle riittää, että se on pakollinen. Sosiaalturva voidaan siis järjestää monella tapaa ja tässä tapauksessa turvataan juuri se, ettei sen vuoksi tule yhteiskunnallsia ongelmia vanhusväestölle.
Meillä on muitakin pakollisia vakuutuksia kuten liikenne- ja palovakuutus. Liikennevakuutuksen pakollisuus johtuu siitä, että liikennevahinkoon syyttömän vahingot sekä henklövahiingot tulevat korvatuiksi. Viime mainitun osalta senkin voi lukea sosiaaliturvaan. Palovakuutus taas suojaa sen ottajaa suurkatastrofilta ja sen myötä tulevilta hankaluuksilta. Myös siinä on tätä kautta sosiaaliiturvan piirteitä, koska se suojaa samalla myös vakuutuksenottajan perheen taloudellista hyvinvontia.
Meillä voisi toki olla amerikkalainen vakuutusmuotoinen mutta täysin vapaaehtoinen järjestelmä. Se ei ole osa yleistä sosiaaliturvaa vaan ainoastaan vakuutuksenottajien omaehtoista vanhusturvaa. - Eläkejärjestelmän kestokyvyssä ei ole mitään ongelmaa. Tämä nykyinen kestää eläkelaistosyhtöiden mukaan myös tuleville sukupolville. Mistä olet saanut päähäsi, ettei se kestäisi?
- Mikä on merkityksentä ja mikä ei. Kun eläke jää jälkeen 4 vuoden jälkeen esim. 10 %, se tarkoittaa noin 300 euron menetystä 3000 euron kuukausieläkkeellä/kk. Jos sen vuodessa laskettu määrä 3 600 euroa on sinulle merkityksetön, voi koska tahansa lahjoittaa sen kymmenyksen joka kuukausi siitä eteenpäin valtiolle.
- Eläkkeellä ei ole mitään maksimäärää ansiotulosta. Eläke karttuu tiettyjä prosentteja kunkin vuoden ansiotulosta palkansaajan iän mukaan. Koitapa nyt perehtyä hieman paremmin eläkejärjestelmäämme.
Eläkkeen kehitystä ei ole sidottu palkkatulon. Jos se olisi siihen sidotty, eläkeindeksinä käytettäisiin palkkaindeksiä, mitä on alunperin käytettykin. Sitä seurasi puolväli-indeksi ja myöhemmin ns. taitettu indeksi. Seuraava vaihe voi olla siirtyminen yksinomaan hintaindeksiin, mikä olisi ihan järkevä tapa.
Tottakai maksussa olevat eläkeet jäävät jälkeen ja niin pitääkin jäädä. Riittää, kun eläkkeen ostovoima pysyy ennallaan. Ei eläkeläinen osallistu oleskelullaan millään lailla työ tuottavuuden kasvuun. Miksi ihmeessä meidän eläkeläisten pitäisi siis saada korvausta tekemättömästä työstä? - Tällä kertaa olet ihmeeksi aika lailla oikeassa. Valtio kyllä kustantaa eläkkeitä kuten kansaneläkkeen ja takuueläkkeen kokonaisuuden ja maatalousyrittäjien ja muiden yrittäjien eläkkeet suurelta osin. Kun persujen ehdotuksessa leikkausraja olisi 2000 euroa, valtio olisi maksajana kokonaan sivussa.
Eläkeindeksin jäädyttäminen vähentää julkisen puolen verotuloja ja heikentää ostovoimaa eli vähentää sitä kautta myös arvonlisäverotuloja. Leikkauksella voi olla välillisiä myönteisiä vaikutuksia, mutta ne ovat täysin epävarmoja ja vaikeasti laskettavissa. Persut ovat omasta mielestään osanneet nämä laskea ja päätyneet 998 miljoonan euron säästösumman. Kaiketi stetson-menetelmällä.
Kokoomus ei onneksi ole lähtemässä tällaiseen typeryyteen, mutta persut ovat. He kaivavat onneksi esityksellään kuoppaa itselleen.
Aiemmin esittämäsi väitteet siitä, että eläkeläiset olisivat säästäneet eläkepottinsa työssäoloaikana, ei sen sijaan pidä paikkaansa. Eläkejärjestelmä on osa sosiaaliturvaa, ei viivästettyä palkanmaksua kuten kuvittelet. Sosiaaliturva on järjestetty eläkevaakutuksen muotoon eli kun vakuutustapahtuma eli eläkkeelle jääminen alkaan, alkaa myös korvauksen maksu niille, jotka ovat hengissä vielä siinä vaiheessa. - Vaikuttaa siltä, että Kokoomuksella on kuitenkin pysynyt järki päässä eläkeleikkausten osalta. Persut sen sijaan tippuivat nyt itse kaivamaansa kuoppaa. On melkoinen ihme, ellei persujen eläkeleikkauspoliitiikka kostaudu vaaleissa. Vain masokistinen eläkeläinen äänestää persuja. Silloin kun tekee kipeää, näillä kipu todellakin kiihottaa.
Eläkeindeksin leikkaus on umpityperyyttä. Se luo epätasa-arvoa, jos yhden kansanosan ostovoimaa aletaan leikata. Oikea tapa on korottaa kaikkien verotusta yhtäläisest, jolloin eläkkeensaajat ovat samalla viiivalla muiden kanssa. Eläkeindeksi leikkaus neljäksi vuodeksi ei tarkoita leikkausta vain neljäksi vuodeksi. Koska leikkauksia ei ole tarkoitus kompensoida neljän vuoden jälkeen, leikkaus pudottaa neljän vuoden jälkeenkin eläkkeitä korkoa korolle efektin vuoksi eli hautaan asti. Vaikutus voi olla siis pahimmillaan yl 30 vuoden jatkuva ostovoimapudotus.
Persuilla on käytössä pensakankaan laskuoppi, missä 3 euron pensa on arvokkaampaa kuin 1 euron eli siis todennäkösesti 3 kertaa parempaa, kun luvattua euron pensaa ei tulekaan. - Eläkeleikkaus on todella pysyvä, sen vaikutus loppuu vasta haudassa. Jos elät eläkeläisenä vielä esim. 25 vuotta, eläkkeesi laskee joka vuosi verrattuna siihen, että indeksin annettaan vaikuttaa täysimääräisesti. Tämä johtuu siitä, että jäädytyksen jälkeen indeksiä aletaan korottaa siltä tasolta, joka se oli indeksin jäädytysvuonna. Sitä ei korvattaisi esim. jäädytyksen päättyessa 4 vuoden kuluttua.
Esimerkiksi 2,5 % vuotuinen indeksin nousu:
Vuosi 0: 100 100
Vuosi 1: 102,5 100
Vuosi 2: 105,1 100
Vuosi 3: 107,7 100
Vuosi 4: 110,4 100
Vuosi 5: 113,2 102,5
Vuosi 6: 116,0 105,1
Tässä laskutavassa eläkeläinen menettää ns. korkoa korolle efektin, joka normaalisti tulee eli indeksin noustessa se tulee aina edellsten nousujen päälle.
Suuri ongelma eläkeleikkauksissa on myös niiden vakutus julkiseen talouteen. Ne vähentävät välittömästi valtion ja kuntien tuloja, koska verotkaan eivät kasva inflaatioprosentin verran. Ostovoiman heikentyminen näkyy myös arvonlisäveron tuotossa huononnuksena. Leikkauksilla voi olla ns. välillisiä vaikutuksi, mutta ne ovat hyvin epävarmoja eli ne voivat jäädä toteutumatta. - Ei luo mitään epätasa-arvoa. Väitteesi on samaa tasoa sen kanssa, että lääkärille maksetaan enemmän työstään kun siivoojille. Ei eläkkeiden ja palkkojen tulekaan olla sidoksissa toisiinsa. Eläkeläisille eli siis meille oloneuvoksille riittää, että eläkkeet nousevat hintojen nousun tahdissa eli ostovoima säilyy entisellään.
Palkat nousevat tuottavuuden kasvun myötä. Eläkeläiset eivät osallistu tähän tuottavuuuden nousuun. Se on yritysten ja palkansaajien ansiota kokonaisuudessaan. Heille se korvaus silloin kuuluu tästä aherruksesta. Miksi meidän eläkeläisten pitäisi saada loisia heidän kustannuksillaan.
Mutta eläkkeiden leikkauksessa ei ole mitään järkeä. Se laskee eläkeläisten ostovoimaa. Samaan aikaan palkansaajien palkat todennäkösesti kasvavat ja jos verotuskin pysyy entisellään, ero palkansaajien ja eläkelästen ostovomassa kavaa epäokeudenmukaiisesti.
Näistä syistä eläkeläisten indeksi tulisi sitoa kokonaan hintaindeksiin. Eläkeläisten ei kuulu sosialsoida yrittäjien ja palkansaajien aherruksen tulosta. - Yhteenvetona voi todeta, ettei ainakaan tämä podcastin ensimmäinen osa antanut kummoista kuvaa henkilön taidoista ja tedoista. Lähinnä tuo kuulosti peruskoulun oppilaille tai jo hitaasti käyville vanhuksille annetusta selkokielisestä tukiopetuksesta. Westerholm peräänkuuluttaa vahvaa vallankäyttöä, joka itse asiassa vastaa huonosti kansanvaltaiseen, moniarvoiseen ja monipuoliseen vallankäytön paradigmaan, joka on siis demokratian ydintä. Vahva vallankäyttö viittaa enemmän diktatuurin oikeutukseen, sellaiseen jota Donald Trump harjoittaa Yhdysvalloissa. Demokratia ei tarkoita mitään enemmistövaltaa vaan siihen kuuluu olennaisena osana myös vähemmistöjen näkemysten huomioiminen. Tätä perustuslain määräenemmistövaatimukset ja perustuslain suojaa tarkoittavat säännökset juuri tarkoittavat.
"Kuten kaikki tietävät" ja Suomen turvallisuusetu Westerholmin omalla mittapuulla eivät täytä demokraattisen päätöksen perustelujen vaatimusta. - En nyt tiedä, mitä nämä ao:t ja ap:t ovat, mutta saatat erehtyä henkilöstä. En ole minkään hoitolaitoksen lääkäri enkä kirjoita siten mitään potilasmääräyksiä yms. En edes ole ammatiltani lääkäri.
- Westerholm tyrmää myös apulaisokeuskansleri Puumalaisen antaman lausunnon rajalakia käsiteltäessä. Apulaisokeuskanslerihan suoritti vain hänelle kuuluvan tehtävän lainmukaisesti. Halltukselle jäi edelleen päätösvalta siitä, noudattaako se apulaisokeuskanslerin näkemystä vai ei. Pääministeri Orpo halusi noudattaa. Jotkut sanoivat, että lan tarkotushan oli lopettaa Venäjän hybridivakuttaminen. Sitähän apulaisokeuskansleri ei päätöksessään kyseenalaistanut. Hän sen sijaan ymmärsi sen, että rajan yli voivat pyrkiä tulemaan myös ne, joilla on aito halu saada turvapaikka. Rajalaki estää siis esim. putlerin hallintoa vastustavan hakemasta turvapaikkaa Suomesta rajalle saapuessaan. Esim. Aleksandr Navalnuy olisi käännytetty rajalla takaisin. Hän tuskin olisi suostunut putlerin hybridioperaatiohin. Ongelma oli se, miten erottaa todellinen turvapaikanhaku hybridivaikuttamisesta. Rajalaki estää myös esim. sukuloinnin naapurimaassa ja se ei ole ollut lain peruste. Rajalailla on siis tiedettyjä epätovottuja vaikutuksia ja näitä eli kv. sopimusten sitoumuksia apulaisoikeuskansleri on pyrkinyt tehtävänsä mukaisesti tuomaan esille. Toisin kuin Westerholm väittää apulaisoikeuskansleri ei jättänyt mitään raja-asemaa avoimeksi. Nämä päätökset on tehnyt täysin hallitus ja eduskunta. Apulaisoikeuskansleri on tuonut esiin vain sitä säädöpohjaa, jota tulisi ottaa huomioon päätöstä tehtäessä.
Westerholm on suorastaan vaarallisella tavalla ottanut silmätikukseen riippumattoman okeuslaitoksen ja lainvalvonnan. Näiden tehtävänä on toimia aina niin, että voimassa olevia lakeja noudatetaan eikä tuomioistuinlaitos voi ratkaista asioita tarkoitusharkintaperusteisesti syyllistymättä lain rikkomiseen. Venäjällä sen vo tehdä, mutta ei länsimaisissa demokratioissa, vaikka Westerholm kuinka haluaisi. - Westerholm väittää tuomioistuinten ottaneen eduskunnalle kuuluvaa valtaa. Hänen perustelunsa tällä väitteelle on "kuten kaikki tietävät". Onpa todella vakuuttava peruste! Westerholm myös väittää, että tuomiostuimet tulkitsisivat lakeja vastoin kansan tahtoa. Tästä hän esitä kuitenkaan mitään näyttöä. Tuomstuimet eivät itse asiassa voikaan laintukinnassaan vedota kansan tahtoon, vaikka se jollain kumman keinolla voitaisiin selvittää päätöksiä tehtäessä. Tämä johtuu siitä, että tuomiostuinten tulee perustaa tulkintansa kulloinkin voimassa olevaan lakiiin. Lain tulkinnallista apua voidaan etsiä ja säännöllisesti myös etsitään eduskunnassa hyväksytyistä lain perusteluista. Sen pitemmälle on mahdoton mennä. Ei siis ole keinoa selvittää, onko lainsäätäjä tominut sen mukaan, mitä kansa on tahtonut. Kansanedustajat saavat vaaleissa yleisvaltuutuksen päättää asioista. Vaaleissa ei anneta yksityiskohtaisia ohjeita kansan valitsemalle ehdokkaalle. Ei suoraa kansandemokratiaa ole Suomessa.
Westerholm lanseeraama jurostkratia on hänen omaan sepitettään eikä hän pysty tai halua perustella väitteitään. Mutta katsotaan jatkoa, joska hän vähän petraisi tässä suhteessa. Muutoin hänen jorinansa on lähinnä sitä, jonka jokainen yhteiskuntaopin ja historian tunnella jo koulussa saa tietoonsa.