Mitä Sirpa Pietikäinen tekee muuten kokoomuksessa?

Ihmettelee äärioikeistolainen Persu.

Tätä sopiikin ihmetellä. Piietikäinen ei ole vihervassari. Hän ei vaan ole muuttanut mielipiteitään ja politiikkansa samansuuntaisesti Kokoomuksen kanssa. Pietikäinen hukkui vielä tapettiin Stubbin pj-kaudella. Sitten tuli Orpo ja suunta muuntui. Kirsi Piha teki tästä johtopäätökset ja erosi Kokoomuksesta. Sirpa Pietikäinen ei eronnut.

Eli eivät nämä Kokoomuksen liberaalidemokraatit ole miksikään muuttuneet. Kokoomus on se, joka on muuttunut. Laitaokeistolaiseen suuntaan aloittaessaan yhteistyön persujen kanssa. Ripulpaska tarttuu niin helposti lahkeeseen.

niin ei kai siinä ole muuta kun hän on liian vanha hyppäämään
vihreisiin = nuorten naisten läpi kulkupuolue

hän ikään kuin pakeni sinne pois tieltä hyvät liksat ja ruoat
kai ne sen sietää EU-parlamentti on sekin pikkuvaltioille
aika turhanaikainen kun suuret määrävät

(naurettavin on Keskusta jolla ei ole edes omaa ryhmää
kun siis maalaisliittoja ei ole missään maassa (jotain yhden
tuolin itäeurooppalaisia lukuunottamatta))

keskustan äänestäjät eivät tätä ehkä ymmärrä Suomessa
että eu:ssa keskusta on aivanturha vaikka siis paikallispolitiikassa
Suomessa voi olla aivan johtava puolue
jos ite äänestäisin keskustaa en äänestäisi eu-parlamenttiin
aattelepa ite

Minä voisin hyvinkin äänestää henkilöä nimeltä Sirpa Pietikäinen, mutta kokoomuspuolueelle en anna ääntäni.

Sirpa Pietikäinen pohtii ennen kuin kommentoi, se on hyvä piirre ihmisessä. Kerron tuosta ilmiöstä muutaman esimerkin.

Turkkia ei ollut olemassa, ainakaan sitä ei näkynyt. Miten niin? -kysynet?
No, tulin juuri Rodkselta. Siellä oli ensin oranssikolmioin, sitten punaisin varoituskolmioin Kreikan valtion varoitukset poikkeuksellisista sääoloista. Vettä ukkosmyskyjä ja pilviä riitti, -usko vaan. Vaikka turkki näkyi hotellin ikkunasta selkeällä ilmalla kauniina kallioisina maisemina välimeren hienon monivivahteisen vesimaiseman ja palmupuidenkin sekä runsaiden kukkapensaiden reunustamana, nyt maisemat olivat viimeisen viikon aikana enimmäkseen syksyisen vesihöyryn peittämät.

Ihmisten elo kuitenkin jatkui parempia hetkiä ja päiviä odotellessa. Lobbyssä istuskeli myös paljon porukkaa. Kävimme kävelemässä ja vanhassakaupungissa ym. kastumisesta piittaamatta. "Nahkansa oli pantava likoon", jos halusi kokea ja nähdä... Kun viimeisen viikon aikana oli lyhyitä aurinkoisiakin hetkiä, menin uima-allas alueen lepotuolille makoilemaan. Yht`äkkiä kuulin ehkä ei niin noissa oloissa tavanomisen nuoren miehen kysymyksen kahdelta tai kolmelta 20-25 v. kavereiltaan suomeksi:
"Miten se menikään se psalmi 106?" Hetken pohdittuani tuota yllättävä kysymystä ja pohdintaa, kysyin, pohditko psalmia 106? Hän sanoi, ei, mutta kysyin pojilta psalmeista 136 ja 139. -En itsekkään muistanut noita psalmeja, ennen kuin tarkistin, vaikka tuttujahan nuo olivat. Poikien arvostus minun silmissäni nousi heti uudelle levelille. Pohtia nyt lomalla tuollaisia arvokkaita ja syväsisältöisiä pohdintoja. Olin todella iloinen tuosta.

Mutta sitten tapahtui sellaisia asioita, joista olin todella yllättynyt. Iso hotelli oli täynnä erinomaisesti käyttäytyviä säästä riippumatta iloisia ja hyväkäytöksisiä, sivistyneitä ihmisiä. Kaukana oli laskettelukeskusten keväiset riehakkaan agressiiviset pauhinat. Mutta paljon silti tapahtui koko ajan. Harrastusmahdollisuuksia oli runsaasti myös hotellialueella.

Yksi filosofin ja älykön näköinen vanhempi mies, 85 v. vaimoineen halusi istua meidän looshiin juttelemaan. En tuntenut miestä aiemmin, mutta olin nähnyt hänet ja todennut hänen muistuttavan Leniniä. Päätin hiukan selvittää, oliko mies mahdollisesti professori tai muuten elämää ja olevaisuutta syvästi pohtinut henkilö. Niinpä juteltuamme moninaisista elämän ilmiöistä kysyin häneltä, mitä hän ajattelee eetteristä. Nimittäin sen monista ilmenemistulkinnoista kun olin tietoinen. Useinhan väiteltiin syvän avaruuden osalta mm. siitä, oliko avaruus tyhjä vai onko eetteri tms. olemassa vai ei.

No pian, kuin itsestään, keskustelu siirtyi uskonasioihin. Tiedän, että usko on paitsi henkilökohtainen asia, se on myös Jumalan maailmassa kokonaan Jumalan luoma mahdollisuus, todellisuus ja osallisuus. Sitä ei ihminen voi pakolla ottaa, eikä sitä voi järjen avulla ymmärtää. Mutta usko on kuitenkin todellisuutta. Sitä joko on tai ei ole. Mutta yllätyksekseni tuo mies halusi keskustella juuri uskonasioista. Huomasin, että hänelle oli tärkeää puhua uskosta ja Jumalasta. Hän sanoi, että hän ei ymmärrä, eikä tiedä siitä, mutta hän haluaa tietää. Itse olin hiukan vastahakoisella ajatuksella ensin. Mutta kun näin, miten tärkeää se hänelle oli, päätin, vaikka seurueeseen kuului ateisteja ja agnostikkojakin, puhua hänelle uskosta ja Jumalasta sen, minkä tiesin.

Ruokasalissa kun näin hänet istumassa, hän sielläkin pysäytti minut ja kertoi Wittgensteinin sanoneen esimerkin: "Ikkuna on niin korkealla ettei hän näe ja Ovi niin kapea, ettei hän pääse..." -Tuosta ymmärsin, että hänellä oli halu löytää Jumalan valtakunta ja päästä Taivaan kotiin hyvän Jumalan luokse kun on aika jättää tämä maailma. Sanoin, että iltasella kun tapaamme voimme keskustella enemmän. Kerroin, että minulla on valtuudet auttaa näissä kysymyksissä...

Sitten emme sattuneet samoihin paikkoihin samaan aikaan ja kun menin nukkumaan, koin syyllisyyttä siitä, että en voinut auttaa. Että mies jäisi vaille Taivaan Isän terveisiä, joita hän selvästi kaipasi. Olin nimittäin lähdössä paluulennolle seuraavana aamuna. Mutta kuinka sattuikaan.

Aamulla kun olin lähdössä, hän tulikin juuri hissistä ulos ja alkoi heti puhumaan uskonasioista. Kun näin tuon, saarnasin hänelle synninpäästön. Hän oli silmin nähden helpottunut ja hänelle tuli siitä rauha ja hyvä olo. Sitten hän kysyi, mihin hän voisi mennä Suomessa. Kun sanoin osoitteen, hän heti sanoi: "Sittenhän me tapaamme siellä seuraavan kerran". Sanoin hänelle, että asun eri kaupungissa, mutta tiedän, että hänen on hyvä käydä tuossa osoitteessa, koska hän asui siinä kaupungissa. Että hän löytää sieltä uskonystäviä lähellä kotiaan.

Se lyhyt keskusteluhetki oli meille kummallekin merkityksellinen. Hän sai Jumalan antaman rauhan tunnolleen ja minäkin sain rauhan siitä, että en jättänyt häntä lohduttomuuden tilaan. Me ihmiset olemme sitä varten, että tuemme toisiamme kaikessa siinä, minkä koemme tärkeäksi ja merkitykselliseksi.