JeroP

Olen 70 luvun henkilö keskisestä Hämeestä, tosin en juuriltani Hämäläinen. Erityisesti kiinnostuksen kohteena on koulutus, työ ja yhteiskunnalliset asiat laajemminkin. Että saisimme Suomen lopulta nousuun ja ihmisille paremman elämän. Asiaan liittyen olen paljon kuvannut sekä videota että valokuvia sekä pari näyttelyä on pidetty. Lisää asiasta löytyy seuraamalla nimimerkkiäni Jero Puro.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia105 aloitusta · 9629 kommenttia
- Joo toi vanhus juttu ja hoitoala yleensäki on noiden pakkomielle. Että sinne sopisi sitten jokainen. Vaikka se on vaativaa homma, enkä itekään siihen pystyisi. Jotenki vaan haluavat paikat täyteen. Mutta eihän se niin mee että puolet väestöstä on hoitajia ja puolet hoidettavia. Siinä loppuu raha ja nähdäänhän se jo nyt kun hyvinvointialueet on pistäny väkee pihalle. Eikä se muutenka mikään turvattu homma ole. Suuri ikäluokka poistuu kovaa vauhtia ja tää mun 70 luvun ikäluokka onkin jo hyvin pieni. Voi olla hoitopaikat aika tyhjänä sillon.
- Juu tiedän, ei kaikkia tavoitteita saavuta. Eikä munkaan sentäs tarvinnu kotoo karata. Ihan fiksuja tyyppejä pohjimmiltaan kaikki mun lähipiirissä on ollu. En heitä silleen moiti. Mutta ei ois liikaa vaadittu, että myös lapselle pitäs perustella asiat. Jotenki tietellisesti, vaikka se ettei muka vanhempana opi.
- Kyllä mä ymmärrän. En mä itekään noista suoraan oo kiinnostunu, vaan välillisesti, että saatas työpaikat takas suomeen.
Noilla kulttuurialoilla vaan on tosi vaikee elättää itseensä. Suomi on pieni maa, eikä enää oo samanlaista suuntaa eurooppaan kuin sillon alkuaikoina kun euhun liityttiin. Sillon oli eurooppa auki, nyt on taas kuin palattu kekkosen aikaan.
Tota myyntityön tyrkyttämistä ihmettelen. Kun asiakkaita ja myytävää on kuitenki rajallisesti. Työpaikat on tärkeitä, mutta tarpeettomista työpaikoista on enempi haittaa kuin hyötyä. - No esim ruokataukoa, ei hirveesti voi muuten käyttää. Ei siinä hirveesti ehdi mihinkä paneutua. Mutta muutaman viestin ehtii aina kirjottaa.
- Mä taas oon sitä mieltä, että täällä näkyy paljon viisaita ideoita. Ainakin verrattuna tohon politiikkaan.
- Noo tehtaassakin on se tuotekehitysosasto. Sen ovi vaan harvemmille aukenee ja nyt suomen tilanteen tuntien, niin onko tuotekehityksessä kovin monikaan enää töissä. Tehdään samaa vanhaa ja ihmetellän ettei vienti vedä. Tai pahimmillaan ei tehdä enää mitään vaan tilataan omalla nimellä temusta.
Tää ei nyt ollutka tarkotettu just sulle ammatinvalinnanohjaukseks, vaan yleisesti, kun nää kuitenki kaikelle kansalle näkyy. Kun noi patistaa noihin kauppoihin töihin, eikä ymmärrä ettei kiinnosta. Meillä kun on hydrauliikkaa ja pneumatiikka ja robotiikkaa. Niin todella paljon muutakin ja mielenkiintoista kuin jotain tavaroiden hyllyttämistä. - Noh jollakin tapaa kyllä. Ainaki itellä, kun kattelin vanhempia, jotka koko ajan hoki, että ei kannata. Niin siihenhä mä oisin jääny. Niin jotenki itsesuojeluvaisto ohjas, että oisin kuin perheen ulkopuolinen. Puhuin lopulta heille aina te enkä me. Samaten myöhmin jos oisin niihinki kaveripiireihin jääny, missä niin ku mukana olin, niin huonoille teille oisin joutunu. Parempi vaan olla omien polkujen kulkija. Ja mennä sinne mitä vaisto sanoo. Eikä uskoo kun sukulaistäti naama väärässä sanoo ettei vanhana opi. No väärässä oli tädin naama ja muutenki väärässä. Kyllä vanhana oppi ja paremmin oppi.
- Ei kauppaan kannatakaan mennä, vaan tehtaaseen. Paremmat palkat, kun se raha tulee niin ku ulkoa, siis viennistä. Mä oon raksa alalla ja tosi pienet palkat, kun ei ihmisillä oo ykskertasesti enempia rahaa maksaa. Asiakas kun joutuu maksaa kolminkertasesti, mitä mulla jää käteen.
- Tää oli siis multa. Mulla on tässä kirjautuneena tumma pohja. Sellasena mä ton viestin siiis kirjotin. No painoin lähetä, niin sillä sekunnilla heitti ulos ja vaihto pohjan valkoseks. Aika tyly.
- Marttyyrisinkku? Kuulostaa hauskalta. Taas uus käsite keksitty.
Konserttiin? Entäs jos ei tykkää viuluista, kun ne vinkuu ikävästi.
Mökkikään ei kiinnosta. Mutta RUOTSI kylläki. Jos terveyttä riittää, niin meen ens kesänä ruotsin läpi trondheimiin. - Ei tietenkä...
Ai niin "sivusta" pitää kirjottaa, kun sotkeutuu muiden keskusteluun.
No jatketaan. Että ei oo sairasta, paitsi joillaki lyttynokilla, kun vaikee hengittää. - Juu, ja skannereissakin kannattaa olla tarkkana. Mäkin skannautin valokuvausliikkeessä vanhoja negoja parikymmentä vuotta sitten. No nehän näyttää nykyään pikselimössöltä. Niin eiku uudestaan skannaamaan. Sellasta plustekia oon aatellu hankkia, mutta hinta on yli pari tonnii. Niin joku yhteishankinta vois olla järkevin, kun kuitenki aika harvoin sitä tarvii.
- Kyllä uudet koneet on hienoja. Mä muistan, ennen oli ne kuvaputkinäytöt, jotka ihan totta, niin ne heikensi näköö, jos niitä katto. Sitten oli korput ja lerput, eikä niille mahtus ees yhtä ainutta valokuvaa. Huonoo on ollu tekniikka ennen. Just toi välivaiheen tekniikka. Esimerkiks, vanhan ajan keskiformaatin negan, jos ois digitoinu korpulle, ois tarvinnu kaks korppua ja ne ois vieny paljo enempi tilaa kun toi alkuperänen nega.
- Juu, mutta sehän on hyvä asia, että arvostat arvostamista. Eihän meidän kaikesta tarvi olla samaa mieltä.
Tiedän kyllä ettei kaikilla oo kovin läheiset suhteet sisaruksiin ja onhan joillaki tosi huonotkin. Mutta joo, olihan meilläki erimielisyydet ja riidat, mutta se yhteys, niin se oli mulle se erityinen. Että vaikka ny kaikki parisuhteet onkin tässä elämässä jääny kokematta, niin oon kuiteskiin tytyväine. - Opinnot? Oho.
Mäkin opiskelen
Kansanterveystiedettä tällä kertaa.
Oli jo eka tenttikin. Ja mä luulin että se meni penkin alle. Ja jatkoin lukemista ja ilmoittauduin uusintaan.
No kolmone siitä oli tullutkin, mitä tavoittelinkin. Sen verta oon kyllä lukenu, että meen silti uusintaan. Ettei mee kertaus hukkaan, jos vaikka sais nostettua vielä. Toi kun ei kuitenka sitä numeroo missään tapauksessa laske. - En tiedä. Mutta onhan se karu tosiasia, ettei aviopuolisot oo mitään sukua toisilleen. Eikä pidä ollakaan. Ainaki näin äkkiseltä ajateltuna, puoliso vois tuntua aika vieraalta?
Omaan veljeen on mulla ollu vahvin henkinen yhteys. Melkein kuin ois osattu lukee toistemme ajatuksia. Mutta ikävä kyllä veli on nykysin jo vainaa.
Puhuit myös äiti suhteesta, niin joo käyn kyllä siellä ja sillon syödään. Mutta jos en käy, niin hän jättää syömättä. Onko sekään sitte parempi. Tietenkin siivoon ja teen pihatöitä, käyn kaupassa siinä samalla. Mun mielestä vastavuorosuus on tärkeintä, ei niinkään arvostaminen, se on pelkkä sana vaan.
Mitä suotta toisiamme arvostamaan tai arvostelemaan. Sorry toi sanaleikki, mutta oli pakko. - Puhuit koulumaailmasta, niin sinne ois hyvä saada vähän tekemistä. Sellasta ongelmaratkasua, enempi käsitöitä heille ketkä sitä kaipaa. Käytännönläheisyys on ollu monelle eduksi, meilläpäinkin on ne ns jopoluokat peruskoulun parina viimesenä vuonna. Töissäkään ei niinkään tarvita ulkomuistamista vaan sitä, että osaa soveltaa käytäntöön. Käsityöt kun ei kehitä pelkästään käden taitoja, vaan juurikin sitä ongelmaratkaisua, jota tarvitaan mm tuotekehityksessä.
Suomessa kun oli ennen perusteollisuus kunnossa oli myös miehille paremmin töitä. Ja onhan se kokonaistyöttömyyskin euroopan alhaisin puolassa ja tsekeissä, joissa on huolehdittu perusteollisuudesta. Pitäshän sen jo järkikin sanoa, ettei sellasia aloja pidä ajaa alas, jotka tuottavat eniten ja jotka ovat vahvuutemme. Tyypillistä suomalaista kun on hyvin vaikea kuvitella sujuvaan asiakaspalvelutyöhön. Vahvuutemme kun on perinteisesti ollu raa assa tekemisessä. - Mutta onhan se hieno asia, että tässä kylmässä maailmassa on ees vähän rakkautta. Että ees vesipumput rakastuvat, kun ihmiset eivät enää.
- Joulu on kuitenki jakamisen juhlaa. Niin siks just satsaan jouluvaloihin ym jotka näkyy ulospäin. Mutta vielä ei oo niiden aika, ekana adventtina vasta ja viimestään nuuttina pois.
- Saa sellasii toisenlaisia näkemyksiä. Mä oon työskennelly niin miehisellä alalla, mutta päässy opiskelee naisvaltasessa ympäristössä. Niin tää on se paras, vaikkakaan en tiedä johtuuko sukupuolesta vai sitten ammattialasta.