Sitä kuuluisaa läpinäkyvää orimattilalaista päätöksentekoa konkreettisesti. Vain persujen Jokela kehtasi ilmoittaa julkisesti kokouksessa, ketä hän kannattaa kaupunginjohtajan vaalissa. Muut valtuutetut luimistelivat tu…
90-luvun alussa uutisoitiin Spede Pasasen maksaneen Orimattilan kunnalle 15 000 markkaa omasta pussistaan. Taustalla oli jupakka, jossa paikallislehti vihjaili kunnan rakentaneen noin 300-metrisen ravipolun yleisillä va…
Orimattilantauti on levinnyt myös Hollolaan. Olivat Tilapalveluiden johtoon valinneet eläkkeelle jäävän isän oman pojan. Täällä valittiin tyttöystävä, eli lähes sukulainen. Paikalliset lapaset eivät vieneet asiaa tutkit…
Lemmikkihotelliyrittäjä joutuu jatkuvan nuorison häirinnän takia myymään oman kotinsa pilkkahintaan ja luopumaan koirista ja kissoistaan. Voiko uhri siis hankkia kättä pidempää ja millaista ? Artikkelissa mainitaan yhte…
Kertokaa mikä saa ihmisen päivästä toiseen valittamaan eri asioista? Sama tyyppi valittaa ja haukkuu muut idiooteiksi, eikä tietenkään itsessä ole mitään vikaa. Kummallisia asioita.
Kyllä on orimattilalaiset miehet nykyään munattomia. Jos täällä olisi vielä 10 - 15 vuotta sitten ollut miehiä, niin heti alkuun olisi tullut loppu hennaan haaskaamiselle. Kyllä Jämpti On Niin!
SUURET KIITOKSET Käkelän renkaan tatuoidulle asentajalle joka paikas pakettiautonrenkaan ohi jonon jotta pääs taas työt jatkumaan.Kunnon palvelua KIITOKSET....SUOSITTELEN MUILLEKKIN.... TV. Pakukuski
Miten on mahdollista että ennen yrityksessä viihdyttiin töissä ja työsuhteet olivat pitkiä?? Tänä päivänä tilanne on se että yritykseen haetaan jatkuvasti työntekijöitä jos johonkin tehtävään. Ovi käy yrityksessä liian …
Koska paska on ulostetta, ja sen haju syntyy samoista aineista, joita ulosteessa luonnostaan on. Siksi “paska haisee kakalta” on käytännössä toteamus siitä, että asia haisee itseltään. Orimattilassa välillä haisee voima…
Tuomo Jussila on vakuutellut lehdessä jo kuukausi sitten, että hänellä on neuvotteluyhteys auki kaupunginjohtajan kanssa siitä, että kj eroaa sopuratkaisulla. (Ja maintsi lehti että Riitta Lonka on myös neuvotellut. Mit…
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012349898.html - Nuoriso ja vapaus kasvatuksessa - Hälläväliä mentaliteetti - Poikkeuslupakortti - Kuski ex moporällääjä Menikö 4/4 oikein ?
Auto katkesi kahtia ulosajossa Orimattilassa – kuljettaja kuoli yöllisessä onnettomuudessa Lahdentiellä Auto ajautui ulos tieltä Lahdentiellä Virenojan kohdalla Orimattilassa sunnuntain vastaisena yönä. Kuljettaja meneh…
Mun aiempi ketju Abiristeilystä katosi, joten ei ole oikein paikkaa minne kertoa lukiosta. Erkko-lukio on jännä tässä rikollisessa kaupungissa. Sen "hienous" on siinä että ihan tyhmimmät ei sinne pääse eikä haluakaan. K…
Kuulin Marenkissa että on alkanut drone vakoilu. Pitääkö huolestua?
Orimattilan valtuusto kokoontuu maanantaina 26.10. valitsemaan uuden kaupunginjohtajan. Onko hakijoitten joukossa riittävän pätevää hakijaa vai jatketaanko hakuaikaa? Tehtävä on nyt vaativa edellisen jäljiltä.
Mitä mukavia ja jopa ihania tapahtumia tai paikkoja sekä kokemuksia olet saanut Orimattilassa? Pyydetään positiivisia vastauksia ja sitä, ettei tähän viestiketjuun ennään sekoiteta erään kauppoihin ja postiin kyrsiintyn…
Vai katoaako parin kuukauden päästä?
Ruvennu kiinnostaan vanhemmat naiset. Sais olla sinkku.
Nyt saadaan kylälle pärinää ja pauketta. No onhan tuo jännempää kuin majavien kyttääminen.
Hennan aseman parkkipaikalla oli jokunen päivä sitten murtauduttu useampaankin autoon. Laseja rikottu ja autot pengottu. Aseman parkkipaikalla on valvontakameroita, mutta onko niistä mitään hyötyä? Jokin aika sitten jol…