Menikö Prismakin jäihin kun persut pääsi johtamaan kaupunkia? Niin kävi myös Hennalle kun ei sielläkkään tapahdu ennää mitään. Koko Orimattila on nytten seis.
Onko Olassa enää ruokajakelua vai lopetettiinko kokonaan?
Erkontietä ei saa laittaa mutkalle,eikä sitä Prismaa kaivata,porukka käy silti Lahdessa oli Prismaa tai ei....nähty on vuosien saatossa sekin asia.
Orimattilassa on käytäntönä että poljetaan paikallaan, ei mennä asioissa eteenpäin ja pelätään kaikkea uutta. Nyt rohkeasti Hennaa kehittämään, vauhtia siihen Prisman tuloon, rohkeutta yrityksen aloittamiseen ja ylipäät…
Orimattila ottaa harppauksen uuteen aikaan kun Hennan asema on käytössä. Arviolta 600 ihmistä käyttää Hennan aseman palveluja päivittäin. Aiotko sinä nousta junaan Hennassa?
Oli pimeää syksyn aikaa 1995 (vai 1994) ? Kaksi kaverusta T.P.ja K.K. Väänsivät kättä ja vetivät sormikoukkua silloin vielä voimissaan olleessa ravintola Sopinkulmassa.. Toinen hävisi ja ampui voittajansa. Homma oli sil…
Nyt alkaa Hennassa tapahtua. Tulo myyntiin 9 todella hyvää tonttia. Orimattilan Ekokaupunki Hennassa on tullut myyntiin 9 tonttia, Koriantterikujalla. Tonttikoot 465 - 699 neliötä. Hinnat 22 euroa neliö ja rakennusoikeu…
Luulisi että Orimattilan johtajia ja päättäjiä hävettäisi kun kaupunki ei ole tehnyt mitään torille kuntaliitoksen jälkeen. Eläkeläiset vuodesta toiseen tekee kunnostukset talkoilla...
80-luvulla Orimattilassa meno oli kovaa ja siitä piti huolta kovat tyypit joita kumarrettiin naapuripaikkakunnillakin. Täällä oli joka viikonloppu tappelu kylällä kun miteltiin siitä kumpi on kovempi. Miten on nyt? Ei o…
Hyvä vai huono juttu nyt kun pari vuotta oltu samaa kuntaa?
Liikkui täällä ihan missä vaan niin törmää aina renttuihin tai eronneisiin, karanneisiin ja muuten vain seonneisiin tapauksiin. Ensimmäinen asia minkä orimattilalainen mies saa suustaan ulos, saako sulta? Ja toinen asia…
Kehräämön SPA Oy. (hellimö) ulosotossa yli 20000 euroa ja pienkoneella 16000 euroa. Mistähän johtuu ?
Iltaa kaikille. Vielläkö kyseinen firma pyörittää Kehräämöä ja Isoa rakennusliikettä. Asuin joskus nuorena heidän kerrostalo asunnossa. Kaksi veljestä pyöritti näitä. Oli mukavia ukkoja, varmaan vielläkin. Lämmintä kesä…
Onko täällä semmoista ja onko niistä ollut jollekin jotain hyötyä? Vai onko olemassa vain itseään varten? Jos on olemassa niin mitä ja missä, ja onko kuinka räätälöityä eli henkilölle sopivaa?
Orimattilan kaupunki on edistyksellinen ja järjestää jo tänä syksyllä linja-autokuljetuksia Hennan upealle juna-asemalle. Todella hienoa, että kaupunki on näin ystävällinen meitä kuntalaisia kohtaan. Meidän perhe aikoo …
Olemme Kouvolassa asuva perhe ja olemme muuttamassa Orimarttilaan ennen koulujen alkua. Ihan siksi että siellä on uusi juna asema ja säästämme aikaa ja matkaa kun käymme työssä junalla Järvenpäässä. Onko Orimattila muka…
Mitä hyvää ja mitä puutteita? Onhan se vähän sama kuin "kauneus on katsojan silmässä" eli millainen ihminen viihtyy Orimattilassa tai lähiseudulla? Millaiset ihmiset muuttavat Orimattilaan entä orimattilasta pois? Onko …
Elikkäs olisiko kenelläkään vuokrata tyhjillään olevaa navettaa tai tallia kahdelle ponille orimattilan alueelta ?
Kuka tietää mitä perussuomalaiset ovat saaneet aikaan, kun ne johtavat Orimattilaa monessa valiokunnassa ja kaupunginhallituksessa? Onko Orimattila nyt oikeilla raiteilla?
Eli mitkäs nuo Orimattilan oikeat kylät ovat? Orimattila.fi: Heinämaa Kuivanto Karkkula Luhtikylä Mallusjoki Niinikoski Pakaa Pennala Tietävälä Tönnö Virenoja Vastauksia.com: Orimattilan kylät ovat: Heinämaa, Kuivanto, …