Tekivät ison remontin ja vaihtoivat ikkunat. Isoissa ikkunoissa 2x40cm raot ulos. Tehokas koneellinen ilmastointi vetää ulkoilmaa ainakin 11 tuntia vuorokaudessa. Ei ole lämmön talteenottoa. Joten patterit pidetään kylm…
Millaisilla verhoratkaisuilla välttää sen,ettei parveke muutu pätsiksi kesäkuumana päivänä? Olen ensi kesänä parveketta "rikkaampi",kunhan julkisivuremontti valmistuu. Parvekkeelle tulee myös lasitus. Talo on mäellä,ikk…
Minä olen väsynyt häiriköivään naapuriin. Kannattaisiko minun tehdä rikosilmoitus poliisille ?Yhtenä yönä se paukutti niin, että sänkyni hyppi ilmassa. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että tämä naapuri määräilee lii…
Asun vuonna 1974 rakennetussa kerrostalossa ja välillä nukkumisesta ei tule mitään kun naapurin sälli soittaa musaa niin kovaa että biisien sanat kuuluvat seinän läpi. Eilen kuulin selvästi miten tyyppi puhui puhelimess…
Minun kerrostaloasuminen päättyy tänä kesänä. Muutan rivitaloon. Kerrostalossa menee mielenterveys. Tänä aamuna alapuolen asukas hakkasi taas asuntonsa kattoon. Rivitalossa olisi oma saunakin.En malta odottaa, että saan…
Kämppä on vuokratalon 8. kerros ja ikkunat etelään.Puut eivät yletä varjostamaan korkealla olevaa asuntoa. Julkisivuremppa valmistuu ja kohta pääsee parvekkeelle. Vaan miten estää paahtuminen sinne?? Millaisia verhoja/ …
Pitääkö rappukäytävän oven olla aina kiinni? Vaikuttaako sen auki oleminen johonkin? Olen etsinyt tietoa vaikka kuinka kauan ja missään ei puhuta rappukäytävän väliovesta, ei siis asunnon väliovesta vaan nimenomaan rapp…
Asuin ennen 60-luvun talossa, jossa kuului KAIKKI äänet, kusella käymisestä lähtien. Sitten asuin 72 rakennetussa, jossa oli kohtalainen eristys, vaikka asui perheitä ympärillä. Nyt asun 50-luvun talossa, jossa seinien …
Miten seuraavassa tilanteessa tulisi lain mukaan menetellä 2015 kylmähuone , joka merkitty yhtiöjärjestyksessä taloyhtiön yhteiseksi tilaksi , päätettiin sulkea yhtiökokouksen määräenemmistönpäätöksellä. Merkintä kylmäh…
Mitkä ne muka on? Itse en ole keksinyt vielä yhtään. Jopa opiskeluasunnoissa oli mukavampaa ja rauhallisempaa kuin tavallisessa kerrostalossa.
Moro, kesäkuun lopulta lähtien on 6.krs:n kerrostalon yhdessä rapussa ollut hissi vähän väliä rikki. Ensin muutamia päiviä, sitten odoteltiin osia 10 pv, hissi toimi taas 3 pv ja viikko sitten se hyytyi taas. Edelleen d…
Uusiin alle 75 neliön kerrostaloasuntoihin rakennetaan nykyisin vain yksi wc-pönttö saunan pesuhuoneeseen. Olenkohan liian vaativa kun en voi mitenkään sellaiseen muuttaa? Jos itse menen suihkuun tai saunaan, niin siihe…
Voisitteko ystävällisesti selittää miksi rappukäytävässä täytyy puhua kovalla äänellä / huutaa ja miksi asunnon ovea ei saa kiinni kuin paiskaamalla? Kumpaakaan ei tarvitse tehdä. Mikäli asunnon ovi ei mene kiinni kuin …
Juu alkaa pikkuhiljaa riittämään,tunnen itseni huijatuksi, kehui vuokran antajat rauhalliseksi taloksi ja paskan marjat:äänet kuuluu helvetin hyvin,kova äänistä tömistelyä,puheensorinaa,rappukäytävä äänet,ovien paiskomi…
Kysyisin neuvoa miten lähestyä yläkerran naapuria jota en kertaakaan ole kasvotusten tavannut. Kyse on yöaikaan aiheutuvasta järkyttävästä metelistä: kolinasta, tömistelystä, huonekalujen siirtelystä sekä huudahtelusta …
Muutin muutama kuukausi sitten uuteen kerrostaloasuntoon (2/6krs.), ja ihmettelin jo silloin mikä tuo kylpyhuoneen katossa oleva neliömäinen "luukku" on? Tarkemmin sijaitsee lattiakaivon yläpuolella. Olin viikonlopun po…
Meidän kerrostalon rapussa on jo viikon haissut aivan kamalalta. Haju on kuin pesemätön värkki tai mätänevä raato. Nyt se on jo lähes haihtunut, mutta vieläkin tunnistettavissa. Kävin jopa viereisissä rapuissa haistelem…
Onko normaalia että vesikiertoiset patterit naksuvat vähän väliä , varsinkin yöllä on aika rasittavaa kuunnella sitä , tiedän että patterit lämmetessään naksuvat mutta onko mitään tehtävissä , toinen patteri on käännett…
Moikka kaikille! Ajattelin kysyä täältä vähän ajatuksia ihmisiltä eräästä erikoisesta naapurista. Olen kysellyt paljon myös kavereiltani mielipidettä, ja sen takia haluan kysyä myös täällä, että jos täällä sattuisi joll…
Monessakin kerrostalossa on parvekeella grillaaminen kielletty, mutta nyt on tullut muotiin rakentaa kerrostalojenkin pihoihin osakeyhtiöläisten yhteinen grillauskeidas hökkeleineen. Kuitenkin kaikki talon asukkaat eivä…