Mikään ei ärsytä kerrostalossa niin paljon kun koiranomistajat jotka tuntuvat yleensä jälkeen jääneiltä. Kun tulin äsken kotiin sattui naapuri lähtemään samaan aikaan koiran kanssa toisesta rapusta ulos. Koira aloitti h…
Naapurista kuului yöllä meteliä kolmeen sakka. Aloittivat meuhkaamisen illalla 9-10 aikaan ja sitä jatkui ja jatkui. Sellaista humalaista kovaäänistä puhetta, musiikkia ja tupakalla lamppaamista, ihan kuin olisi baari o…
Ostin asunnon Nokialta joulukuussa 2015. Ajattelin laittaa lattiaan parketin muovimaton päälle. Hallitus halusi kuitenkin varmistaa, ettei muovimaton alla ole asbestia. Löytyykö Nokialta tai lähiympäristöstä firmaa, jok…
Onko taloyhtiö vastuussa tavaroillemme aiheuttuneista vahingoista? Vuodoista on huomautettu jo vuosia, mutta katto pitäisi kuulemma uusia, eikä saumojen vuodot pysty korjamaan..... Kuuhun pääsee vaikka turistina, mutta …
Naapureina meillä on ulkomaalaista remppaporukkaa ja ovat varsin äänekkäitä toimissaan. Asunnon ovet ,ikkunat paiskotaan voimalla kiinni,huonekalut siirtyvät lattiaan myöten vetämällä/työntämällä, rööki haisee,porraskäy…
Vuokranantajalta tuli puhelu. Hän kertoi saaneensa kutsun haastemieheltä hakemaan dokumentteja, ts. varoituksen koskien asunnostani tulevaa "jumputusta". Soitin isännöitsijälle, joka kertoi, että kyseessä on varoitus, j…
Olemme laittamassa ensimmäistä omistusasuntoa. Kävimme pankissa keskustelemassa ja saadaan laina. Nyt vain satuimme törmäämään pankissa erittäin hyvään nuoruuden ystävään, joka olikin edennyt urallaan pankin juristiksi.…
Osaako joku suositella jotain ikkunanpesu firmaa? Asun kerrostalo asunnossa....
Hei, Kuulostaa ehkä hölmöltä kysymykseltä, mutta muutimme juuri ensimmäiseen kerrostaloasuntoomme, joka on 2000-luvun alussa valmistunut elementtitalo, jossa välipohjat ovat ontelolaattaa. Pääsääntöisesti ei talossa kuu…
täytyykö sukituksessa irrottaa keittiön alakaappi viemärin kohdalta(viemäriputki hyvin näkyvissä ja tilaa seinään 15sm ja molemmille sivuille 25 cm
Asun 60 -luvulla rakennetussa kerrostalossa, makuuhuoneiden ja keittiön ikkunaremontti suunnitteilla. Paljonkohan suurinpiirtein tulee maksamaan remontti? kkunoita siis kolme kappaletta , koko noin 140 cm * 180 cm.
Voiko se olla mahdollista, että asunnossa voisi asua samaan aikaan kun sitä remontoidaan? Sehän olisi jo ihan liian erinomaista. Olen kuullut jopa tuollaistakin.
Rasvatkaa lukkonne ja sarananne, ramppaajat. Aseöljyä saa ostaa prismasta.
jokin alin huoneiston lämpötila. Pidän viileästä ja kerrostalon huonelämpötila on 22-23 haluaisin laskea sen 14-15 asteeseen joka olisi kuitenkin vaikka sulkisi kaikki patterit. Tuleeko siitä haittoja lämmitysjärjestelm…
Saako naapurille lainata talveksi autopaikkaa vai ottaako maksua? Naapurilla kaksi hlöautoa josta toinen iso auto ja vain yksi tolppapaikka. Olisi kaksi tolppapaikkaa, toinen talven tyhjänä koska kesällä siinä moottorip…
Asun 1850 valmistuneessa kerrostalossa. Millainen sisälämpötilan tulisi olla talviaikaan? Kuinka paljon kylmemmäksi pitää hyväksyä vanha rakennus verrattuna uuteen kerrostaloon?
Tuntuvat taloyhtiöt vaihtelevan ehjiä lukkoja erittäin paljon. Kiihtynyt juuri abloy senton tulon jälkeen. Tiedän että muutaman vuoden käytön jälkeen senton avaimet olleet myös erittäin kuluneita. Avainta kun katsoo nii…
2010 rakennettu TA:n aso-asunto aikeissa ottaa, pieni kolmio. Keittiö aika pienehkö suhteessa kylpyhuoneeseen ja saunaan, ja eniten ihmetyttäää kapea astianpesukoneelle varattu tila. Siihen sopii vain 40 cm leveä kone! …
Uutta asuntoa uudesta taloyhtiöstä ostaessa kannattaa pitää mielessä, että varsinkin yhtiöissä joissa on on yksiöitä ja kaksioita nämä suurella todennäköisyydellä myydään suoraan asuntosijoittajille jo rakennusvaiheessa…
Hei! Noin kuukausi pari viikkoa sitten kirjoitin tällä palstalla asuneeni kaupungin omismatassa kerrostalossa ja joutuneeni asuntomurron yrityksen kohteeksi. Sain eräältä kaverilta täällä neuvon vaihtaa asuntoni sisäove…