Tämä selviää lain esitöistä HE 20/2002: "Asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat piha-alueet niihin kuuluvine rakennuksineen ovat kotirauhan piiriin kuuluvia. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi …
Miten voisi välttää parvekkeella kosteuden kondensoitumisen kattoon? Parveke on lasitettu, mutta sillä ei liene merkitystä. Usein kun pakkasen jälkeen ilma lauhtuu, niin betonikattoon tiivistyy vettä joka tippuu sitten …
elikä asun vav n asunnossa ja haluaisin tietää että mitenkä se nyt on että pitääkö olla varoituksia kome saman vuoden aikana vai sitten koko asumisen aikana olen asunut joh useita vuosia samassa talossa ja minulle on tu…
Kerrostalossa asuvana minua on alkanut ärsyttää se, että en pääse poistumaan asunnostani juuri koskaan rauhassa, etteikö jatkuvasti tupakalla oleva "kyttääjä" olisi kimpussani. Yksi kerrostalon asukas on niin usein tupa…
Minulla ei etätyö onnistu naapurin meluamisen takia. Ensin naapuri valvotti meluamalla keskellä yötä. Tänään naapuri riehui ja paiskoi ovia etätyö aikana. Puhuin vahingossa toisen päälle etäneuvottelussa,koska en pystyn…
Järkevä taloyhtiö kieltää koirien pidon kerrostaloissa. Todella paljon kerrostaloja joissa koira haukkuu lähes jatkuvasti kun omistaja lähtee ovesta pois, koira hiljenee kun hän tulee ovelle takaisin. Eli omistaja täysi…
kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9553 Osallistukaa ja jakakaa. Helteillä helvetti 3000 kerrostaloasukkaalle, ja on ihmisoikeus voida tuulettaa ilman COVID19 (tutkittu) levittämistä naapureille 24/7 tuuletuskanavista.
Alkaa konstit loppua häiriköivän naapurin kanssa. Tänään oli taas hirveä meteli. Pöytä hyppi ilmassa, kun työskentelin tietokoneen ääressä. Poliisikaan ei näytä tehoavan. Tänään ehdotettiin etäkurssille hakemista. Eihän…
Kerrostaloasuminen on yhteisöasumista. Kaikki sujuu, kuhan kaikki noudattaa sääntöjä ja omaa käytöstavat.
Kerrostalossa riemu raikaa kun yläkerran töminä kaikaa. Naapurin Jormalla on päällä putki, vaimoaan hän pahasti hutki. Seinän takaa kuuluu älämölö karkein, siellä jutustelee perhe nimeltään Hussein. Keittiön lattialla v…
Asun satavuotta vanhassa kerrostalossa kolmannessa kerroksessa (kerrostalo on 4kerroksinen ellei ullakkoa ja kellaria lasketa) ja täälä kaikki naapurien äänet kuuluu selvästi asuntoon vaikka mitään kovin äänekkäitä naap…
Onko kokemusta 70-luvun talojen porrashuoneisiin asennetuista jälkiasennushisseistä? 70-luvun taloissa on tunnetusti ohuet seinät Onko kokemusta miten jälkiasennushissien äänet kantautuvat asuntoihin. Nykyisinkin rapuss…
Viime syksynä asunnon (saman seinän) kahden ikkunan väliin ilmeistyi "banaanikärpäsiä" monta sataa - kai niitä loppujen lopuksi jo tuhansia oli. Pakkasten tulon ja usean myrkytyksen jälkeen hävisivät. Nyt viimeisen kuuk…
He elävät asunnossa niin, että muilla asukkailla ei ole väliä. Paiskivat ovia, porraskäytävässä askelletaan kantapäitä hakaten portaisiin. Eivät osaa askeltaa kuin normaalisti askelletaan. Kiusantekoa varmaan.
Viime vuosikymmenellä valmistuneessa kerrostalossa on kesäisin esiintynyt omituinen ongelma. Kun ulkolämpötila nousee 25 asteeseen, lämpöpattereissa alkaa kiertää vesi kovalla paineella — kohina on kuin tulipalopakkasel…
Paljonko kerrostaloasunnossanne on nyt alkutalvella sisälämpötila? Meillä oli vielä syksyllä 22,2 - 22,3 mutta paskan isännöitsijän ja hampaattoman huoltofirman takia säästetään ja nyt 21,5 olohuone, toinen makuuhuone 2…
Tuo on anturi. Monellako on käytössä tuollainen kaukolämpösysteemissä niin, että johdon toinen pää on säätimessä EH-203? Onnitellaan jännittävästä valinnasta. Nimittäin anturin syöpyessä puhki nousee vesi johdon vaipan …
Taloyhtiössäni on kaksi erilaista portaikkoa ja toisen porraskäytävän hissiasennuksen hinta on kaksinkertainen toiseen verrattuna, koska vaadittavat rakennustekniset muutokset on suuremmat. Mistähän löytäisi tietoa, las…
Tänään odotti ikävä yllätys pyykkituvalla. Minun vuorolla oli pyykinpesu käynnissä. Toisten vuorolla pesu on iso riesa kerrostaloissa. Pitäis olla sellainen systeemi, että konetta ei saa toimimaan, jos yrittää pestä toi…
Talossamme pesutuvassa pestään rappusiivouksessa käytettäviä lattialiinoja. Ei ole kovin mukava laittaa sen jälkeen omaa pyykkiä koneeseen. Saako asukkaiden pyykkeihin tarkoitettuun koneeseen oikeasti laittaa yleiseen r…