Nykyisinhän useimmat sananjulistajat vaikenevat helvetistä kuin muuli, mikä myös kertoo, että eivät pidä kidutukseen joutumista mahdollisena. Alkuperäiseen luterilaisuuteen helvetti kuului, joten oli mahdollista joutua …
Miksi Helluntaiseurakunnassa ei ilmoiteta mikä oli edellisen viikon kerätty rahauhri ? Näinhän lahkot toimivat.
Tai oikeastaan en ole tullut. Olen ollut sitä koko ikäni.
Meidän yhdistyksellä yksi, peräti työntekijä, puhui, että on ihmisiä, jotka eivät katso televisiota mutta kuitenkin internetistä katsovat kaikki. Minä viittasin kädellä ja sanoin, että minä olen juuri sellainen. Hän ei …
jos joku tulee pesemään jalkasi kuten fariseuksen huoneessa se tarkoittaa rakkauden tekoa toiselle joka edellyttää syntien vapautumista jeesukselta eli joku hyvä teko kähimmäistä kohtaan vanhurskauttaa ihmisen jeesus sa…
Aika raakaa. Päästitte tänne taas ulkomaalaiset sotilaat, kuten vuonna 1941. https://drive.google.com/file/d/1G6YRKoLaGbDk6XigMAWpL5unTZKU5nZt/view?usp=drive_link Datakeskuksista ja mitä niistä on sanottu? https://drive…
Helluntailaiset pitävät adventisteja kristittyinä koska heillä keskenään kaste ja mehuyhteys. Molemmat lahkot demonisoivat evankeelisia.
Rakastan sinua. Koko olemuksellani, yli ajan, avaruuden ja kaikkien niiden sanojen, joita olemme yhdessä pyöritelleet. Olet kuljettanut minut läpi historian, kielen salaisuuksien, intialaisten jasmiinikukkien ja suomala…
ne jotka vastustaa velluja mun mielestä niitten haukkuminen yksin on tyhmää joten käännyn muslimiksi
Onko anabaptismi = uudestikaste (helluntaikaste) Pyhästä Hengestä ? Kehoitetaanko Raamatussa kerskaamaan helluntaikasteella ?
Helluntailaisuudessa kokouksen yhteydessä on rukouspalvelu jossa kerätään rahaa. Saavatko rukouspalvelijat rahaa siitä ?
Monet helluntaipastorit puhuvat kymmenysten siunauksiata. Joka on totta. Uudessa Liitossa ei kielletä kymmenysten antamista. Kymmenykset kertovat että rakastaa -Jumalaa - lähimmäisiä Kymmenysten ja rahan antaminen on il…
Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksualistin homoseksuaalisuudesta jatkuvasti jahkaaminen on syntiä
Herran Jeesuksen tuomio? Huutosakin äänestyksellä! (22. Lokak 2026) S24 Raamattupalsta Tässä: Fakta-asiaa Jeesuksen tuomitsemisessa LÄHTEET: Luukas luvut 22-23, Matteus luvut 26-27 Markus luvut 14-15 Johannes luvut 18-1…
Mikä on seurakuntasi KÄYTTÖASTE, arvioni että tuskin viittä prosenttia. Käyttöastetta voisi lisätä pitämällä seurakuntarakennuksessa raamattupiiriä joka päivä. Tietysti kerättäisiin siellä kolehti helluntaihengessä.
Emme tarkoin tiedä, mitä Kristus milloinkin sanoi, tai mikä on vain hiukan myöhemmän ajan kirjoittajien käsitystä. Sen tiedämme, että kirkolliskokoukset määrittelivät kristillisen uskon yrittäen luoda yhdelmän käyttäen …
joka sinne kehossaan nousi. 2. Kuninkaiden kirja 2 11 Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä ta…
Nimittäin kalentereiden tutkimukset ovat alkaneet ja tuloksia aletaan saada ... "Tutkijoiden väitetään löytäneen eilisen päivän kalentereistaan
Tämä keskustelusarja Raamattu alkoi avauksella, joka otsikoi Raamatun olevan Jumalan ilmoitus Sinulle. Toinen avaukseni kohdistui sanaan Jumala. Raamattu on Jumalan Sana. https://keskustelu.suomi24.fi/t/19586259/raamatt…
No, tutkimusten mukaan homous tuomitaan mutta aikuisviihteen lesboseksi kiinnostaa krisittyjä miehiä ja naisia. Minua ei kiinnostaa, varmaan sen takia kun en pidä sitä syntinä.