Nykyisinhän useimmat sananjulistajat vaikenevat helvetistä kuin muuli, mikä myös kertoo, että eivät pidä kidutukseen joutumista mahdollisena.
Alkuperäiseen luterilaisuuteen helvetti kuului, joten oli mahdollista joutua taivaaseen tai helvettiin. Koska Jumala on kaikkivaltias, eikä ihminen voi tehdä mitään pelastuksekseen, tästä on vedettävissä looginen johtopäätös, että Jumala myös määrää helvettiin menijät.
Eli ihan huvikseen sallii sellaisten ihmisten syntyvän, joiden tietää joutuvan ikuisesti rääkättäväksi.
Alkuperäiseen luterilaisuuteen helvetti kuului, joten oli mahdollista joutua taivaaseen tai helvettiin. Koska Jumala on kaikkivaltias, eikä ihminen voi tehdä mitään pelastuksekseen, tästä on vedettävissä looginen johtopäätös, että Jumala myös määrää helvettiin menijät.
Eli ihan huvikseen sallii sellaisten ihmisten syntyvän, joiden tietää joutuvan ikuisesti rääkättäväksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinulla on pelikenttä väärinpäin, kaikki kristityt menevät helvettiin 1.Kor.3:13, nimittäin taivasssa ei pala tuli.
Tämä olisi selvinnyt jo Joh.8 Jeesuksen sanoin juutalaisuuden jumaluudesta, että se on Saatana ja valheen isä.
Ei muutu mihinkään siitä, että käytetään Jumalan nimeä.
Oli kyse LUTERILAISESTA opista,, ei Raamatusta. Luterilaisen opin mukaan ihminen päätyy taivaseen tai helvettiin (=kidutettavaksi).
Koska Jumalan kerrotaan olevan kaikkivaltias, eikä ihminen voi tehdä mitään pelastuakseen, mainitunkaltainen Jumala on AINUT, joka voi määrätä helvettiin.
Oppi ei ole Lutherin oma, vaikka selitti sen omaksi oivalluksekseen istuessaan käymälässä, vaan hän peri sen munkkikuntansa perustajalta, Hippon piispalta P. Augustiinukselta (354-430).
Kyse on Paavan luomasta juutalaisesta kristinuskosta syntioppiim, jonka Jumalaa Joh.8 Jeesus sanoo Saatanaksi ja valheen isäksi.
En tiedä maailmassa mitään yhtä vaikeaa, kuin jos uskovaisten pitäisi uskoa Jeesusta.
Niin, että Jumalalla on helvetin avaimet ja taivasten valtakunnan avaimet? Vai onko Jumala tehtys jonkun erityissopimuksen Saatanan kanssa, että voi käyttää Saatanan helvettiä kuin omaansa?
Helvetti kristinuskosta löytyy, mutta se taivasten valtakunta jäi Jeesuksen julistamaksi käskemään evankeliumiin Paavalin kiroamana, vaikka sitä lausuisi enkeli taivaasta - ja ylipäätään, mikä taivasten valtakunta kristinuskossa voi olla, kun Jeesuksen nimeen tosi Jumalakin on kirottu kiroukseksi (Gal.3:13, Augsburgin tunnustus).
Se mikä liittyy käymälään, kun Luther kysyy SAATANALTA, että onko tämä senkin MERKINNYT SYNTILISTAANSA, niin olisi tietysti pitänyt ymmärtää, että SAATANA JA SYNTI LIITYYVÄT YHTEEN, ei Jumala ja synti.
Syntejä siis korvataan Saatanalle, ei Jumalalle, ja kristinuskossa tosi Jumala onkin syntikorvaus Saatanalle, vaikka Saatanaakin kutsutaan Jumalan nimellä.
Nämä olisi pitänyt erottaa hyvän tiedon ja pahan tiedon perusteella. (1.Moos.3:22)
Uskovaiset Paholaisen pelossaan luulevat tuolla välttävänsä helvetin, tarinan mukaan lupaus oli katteeton, myivät vain sielunsa paholaiselle.
Kun palvovat itsensä puolesta Jeesuksen nimeen tosi JUMALAA uhriksi.
Papit eivät halua nolata itseään ja joutua yleisen pilkan kohteiksi.
Nykyisin papistokin ymmärtää, että ajatus siitä että olisi olemassa jokin paikka, jossa ihmisiä käristetään ja grillataan ikuisesti jumalan huvitukseksi, on hieman hupsu, eikä kukaan täysipäinen voi ottaa ajatusta Helvetistä vakavissaan.
Raamattu sanoo, että se on Jeesus joka tulee tuomitsemaan Isän tahdon mukaan.
Rakkautta
1. Isä on antanut tuomion Pojalle
Jeesus sanoo suoraan, että Isä ei itse tuomitse ketään, vaan kaikki valta on annettu hänelle:
”Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,”
– Johannes 5:22 (KR33/38) [Joh. 5:22]
2. Jeesus tuomitsee Isän tahdon mukaan
Jeesuksen tuomio on oikea ja vanhurskas juuri siksi, että se ei nouse hänen omasta itsestään tai inhimillisestä laista, vaan täydellisestä ykseydestä Isän tahdon kanssa:
”En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en etsi omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.”
– Johannes 5:30 (KR33/38) [Joh. 5:30]
3. Jeesus on se, joka on asetettu elävien ja kuolleiden tuomariksi
Apostolit todistivat tästä samasta asiasta suoraan saarnoissaan:
”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi.”
– Apostolien teot 10:42 (KR33/38) [Apt. 10:42]
Kysykää niiltä oppien pastoreilta miksi rukoillaan Poikaa ja Pojan nimeen? Isä on se joka armahtaa ja poika tuomitsee. Eikö se armon antajalta pitäisi sitä armoa rukoilla jos ajattelee sen riittävän, että täällä syyllistetään valmiiksi muita tuomitsijan nimeen. Papithan ne ovat yleensä tietyissä opeissa ensimmäisenä kiroamassa ja syyllistämässä muita ja seurakunta tekee samaa, kuin papit. Onko oppi oikea?
Rakkautta
”Ja mitä tahansa te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.”
– Johannes 14:13 (KR33/38) [Joh. 14:13]
”Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.”
– Johannes 16:23 (KR33/38) [Joh. 16:23]
Anokaa Isältä
”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.”
– Johannes 3:17 (KR33/38) [Joh. 3:17]
Kiittäkää Isää
”...ja kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.”
– Kolossalaisille 1:12–13 (KR33/38) [Kol. 1:12–13
”...ja kiittäkää aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.”
– Efesolaisille 5:20 (KR33/38) [Efes. 5:20]