koska haluavat. Yksinkertaista.
jotta kansalaiset voivat muodostaa itselleen kuvan äärioikeiston uhasta, jota vähätellään. Asiantuntijoina pitää kuulla Mankkista ja Antifan edustajia ja erityisasiantuntija Dan Koivulaaksoa, jos hän erityistehtäviltään…
Eräs keino vähentää terrori-iskuja voisi olla se, että SSRI-lääkitystä saavat (nuoret) masentuneet laitettaisiin erityistarkkailuun. Uskallan lainata tähän vaikuttavaa kirjoitusta: http://akukopakkala.fi/masennuslaakity…
Sivu 63. "Huomionarvoista näissä molemmissa tapauksissa on se, että kummassakaan tapauksessa vastaajat eivät ole kiistäneet toimineensa niin kuin ovat toimineet. Ainoastaan he ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. …
Jos sinulla on iso parta ja viikset ja isot hiukset olet nähtävästi Isiksen jäsen
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^ Israelin tuohoamista varten perustettu terroristijärjestö Hamas luulee nyt olevansa turvassa sen perusteella, että se on saanut miljoonia kannattajia ja näin lietsonut terror…
Miten on mahdollista, että kaupunki on vielä pystyssä? Jokaisen muslimin märkä päiväuni on nähdä tämä kaupunki ydinraunioina ja homma salakuljettaa ydinpommi vaikka salkussa on todella helppoa. Lentokoneen kyllä onnistu…
Palefacen video sensuroitava ja Karri Miettinen erotettava http://www.adressit.com/stats.php?id=157345
Miksi ei ryssää tuomita terroristi valtioksi Suomessa,koska sehän se on!Murhaa ja tappaa sviileitä ,kun ei muuhun pysty,,,,,,
Mitä uskontoa terroristit on?
on nähtävissä nimi, jonka varoja ei saa liikutella terrorismin torjumiseksi. https://www.virallinenlehti.fi/fi/journal/pdf/2023029.pdf
Tänään aamu-uutisissa kuultua telkkarista. Joskus Saksan olympialaisissa PALESTIINALAISET kaappasivat Israelilaisia urheilijoita. Taisi siinä mennä kymmenkunta henkeäkin. Vuonna 2016 Nizzassa KUORMA-AUTO AJOI VÄKIJOUKKO…
QAnon on puoliuskonnollinen terroristijärjestö.
Iso-Britannia testasi ydinkokeita Australiassa, koska siellä oli vain "ei ketään" eli aboriginaaleja jotka sopi räjäyttää tai kuolivat myöhemmin sairauksiin. Outo juttu, samalla tavoin monesti lasten melu on melua vain …
Ministeri Haavisto yritti vakuutella ettei Suomi ole terroristien maa. No ehkei juuri nyt vielä, mutta näinköhän on enää sen jälkeen kun eduskunta hyväksyy että kaikki maassa nyt laittomasti yhä (jo yli 7 vuotta) oleske…
Viisi minuuttia al-Holissa: Tappouhkaus, kiviä ja kananmunia – levottomassa leirissä on myös suomalaisia, mutta on epäselvää, haluavatko he enää Suomeen https://yle.fi/uutiset/3-12501388 Isis-taistelijoiden perheitä ja …
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164445 "Strategia korostaa oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista myös terrorismintorjunnassa."
Mitä opimme, onko mikään muuttunut? Ei ole, vain se, että poliisi syynää tarkemmin ihmisiä, annettuja vinkkejä ja katselee ahkerammin seurantakameroita. Entä juurisyyt – onko niitä pohdittu? Ei ole – olisiko nyt aika, k…
No niin nyt se sitten tapahtui Suomessakin. Sitä oli osattu jo odottaa ja pelätä vaikka virkamiehet ja poliitikot ym kilvan ovat väittäneet ettei Suomessa ole välitöntä terrori uhkaa. Se mitä on nyt tapahtunut turussa v…
Tänään on kulunut 13 vuotta kaksoistornien tuhosta. Sitä jotenkin ei tajua loppuun asti vieläkään. Sama kun joku kuolee, niin sitä ei tajua pitkään aikaan.