Islamin terrorismi ei ole terrorismia. Älkääkä langetko höpötyksiin, joissa terrorismi ja islam ymmärretään eri asioina. Islamiin on kuulunut sotaisuus, väkivaltaisuus, tappaminen yms. jo yli 1400 vuotta. Tämä ei ole te…
(Ampujan kuva sivulla) Muslimit aloittivat jo Orlandon terrori-iskun valkopesun "Se oli kuin salamanisku", höpisi imaami Musri. Muslimijohtaja väittää, että Orlandon asemies toimi yksin, vaikka FBI tutkii terroristiverk…
Ramadan liikuttaa, tosi usko kiikuttaa.
Ei voi kuin halveksia tuollaisia ihmisen kuvatuksen irvikuvia, miehiä-mukamas, raukkoja-sairaan-mielikuvituksen omaavia sekopäitä, helvetin kuilun alinta sakkaa. Ruokkii hienosti vihaa heitä kohtaan ja jopa hyttysen tap…
Boko Haramin kerrottiin siepanneen 276 koulutyttöä Nigerian Chibokissa. Enemmistö tytöistä on kuulemma yhä sieppaajiensa vankeina tuntemattomassa paikassa, vaikka Boko Haram on ilmoittanut lopettaneensa puuhastelunsa. E…
Jos on köyhä eikä omista mitään, houkuttaisi. Lisäksi täytyisi olla todella tyhmä, että uskoo paratiisiin.
Yleisesti ottaen terrorinuhka on ramadanin aikana korkealla, sillä islamin uskon mukaan ramadanin aikana ei joudu kuollessaan helvettiin, sillä helvetin portit ovat tuolloin kiinni. Asia kuulostaa kummalliselta, mutta t…
Mitä tarkoitetaan ihmismassojen hypnotisoinnilla ? Sitä, että eilen klubilla ammuttiin 50 ihmistä Floridassa, mutta tänään ihmiset ovat viettäneet päivää aivan normaalisti aurinkoisessa kesäpäivässä. Kukaan ei ole ollut…
Tiesitkö, että ISISn johtaja Abu Bakr al-Baghdadi oli entinen Imaami ja hänellä oli tohtorin arvo islamissa... Kuka väittää, että Hän ei tiedä että terrorismi kuuluu islamiin.. https://www.youtube.com/watch?v=5iZ6u-vqUx…
pois suomesta saatana -.-
IS uutisoi tänään, Ruotsissa toki lehdet jo eilen, että sunnuntaina kaatui kännymasto ja eilen tv-maston sabotaasiyritystä epäillään. Poliisin kannanotto siis sabotaasi tapahtumien syynä, ei mikään toimittajien keksimä …
Tutkimus: Muslimiväestöön suhteutettuna Suomesta liittynyt eniten ihmisiä Isisiin. Isisiin liittyneiden lähtömaita tarkastelleen tutkimuksen on tehnyt The Hebrew University of Jerusalemin kansantaloustieteen laitoksen j…
Nyt Belgiassa tutkitaan suunnitteliko ISIS terrorismi-iskua ydinvoimalaan. Kulkulupia evätty joiltakin ja tutkimukset jatkuu. Tuskin sielläkään terroristit tuosta noin vain pääsevät kävelemään sisälle. Miten Suomessa as…
5 VIIMEISINTÄ AMERIKAN TERRORITEKOA MAAILMALLA?
Ei kummankaa. Samaa paskaa eri paketissa!
Aivan selvästi! Tukholmaan tulleet isis-taistelijat aikovat iskeä Tukholman Euroviisuissa toukokuussa.
Ruorsin turvallisuuspoliisi SÄPO on saanut tietää, että seitsemän terriristijärjestöä on saapunut Ruotsiin ja ne aikovat iskeä Tukholmaan.
Kuninkaan syntymäpäiville.Äitis.
Asekauppias ja huumekuriiri, ovat Putinin kavereita. Vicktor But joka myi aseet terroristille ja Konstantin Yaroshenko joka lennätti USAaan huumeet tonnikaupalla on putinelle arvokkaampi kun omia sotilaita. Venäjä on lu…
SSS-hallitus harjoittaa talousterrorismiä suomalaisia kohtaan. Yksikään perskeko-hallituksen toimenpiteistä ei luo lisää työpaikkoja. Kyse on täysin poliittisista päätöksistä, jotka ovat mieltä vailla. Perussuomalaiset …