SyrjäytyminenVastattu 1 v

Eläkeläisten rankka kohtelu johti syrjäytymisiin

Kolmen ässän hallituksen päätavoite on saada 1,5 miljoonasta eläkeläisestä maksuautomaatti rikkaiden jatkuvalle varainkeruulle. Näin rikkaat pääsevät rikastumaan ilman pienintäkään omaa panostusta rikkautensa eteen. Stu…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Aion muuttaa omilleni asumaan

Kerroin aiemmin tällä palstalla, että isälläni on peliriippuvuus, ja että hän ottaa joka tilistäni rahaa yhteisiin menoihin niin paljon, ettei itselleni jää paljon mitään. Tilistä jää itselle noin 100 euroa. Olen kuntou…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Syrjäytyneellä ei ole kavereita

Syrjäytyneellä ihmisellä ei ole kunnon kavereita, paljoa ainakaan......esim. vammaisilla ihmisillä tuskin on paljoa oikeita kavereita, niitä ns. normaale -ja ihmisiä........ja heitä kiusataan enemmän, kuin muita ihmisiä…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Halloo Suomi!!!!

Onko enää ihme niin maamme rapautuu toden teolla, jos syrjäytyneitä muusta kuin omasta tahdostaan on vaikka muille jaella. Miksi Suomi ei vaali kansalaistensa oikeuksia olla tiiviisti työelämässä. ???? Miksi Suomi verot…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Kertooko se että on syrjäytynyt.

Kertooko se että on syrjäytynyt jos on palstoilla 4-6tuntia päivästä ja on työtön? En myöskään ole kyennyt hakemaan töitä. Miksi yhteiskunta on vienyt minut tälläiseen tilanteeseen ja mikä on yhteiskunta? En ole elännyt…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Suomalaisnuoret kärsivät

mutta mamutukseen riittää rahaa http://yle.fi/uutiset/suomalainen_koyhyys_syvenee__aikuisuus_on_nuorelle_taloudellinen_riski/8339078
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Määrittele syrjäytyminen?

Mikä on syrjäytymistä? Mielestäni porukat jakautuvat selkeästi omiin lokeroihinsa, jolloin ei olla tekemisissä muun kuin oman lokeronsa kanssa. Suomi on selkeästi luokkayhteiskunta eikä sitä heti huomaa kun on tekemisis…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Olen seksuaalisesti syrjiytynyt.

Minulla ei ole ketään naispuolista kaveria kenen kanssa voisin harrastaa seksiä tai kosketella, tai mitään muutakaan koska ei ole naisia. Olen huomannut katsottuani äsken netistä mikä on seksuaalinen häirintä. Niin tote…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Mielipide syrjäytymisestä

Työttömyys ei aiheuta syrjäytymistä vaan suurin syy on köyhyys kun ihmisellä ei ole varaa edes vuokraan ja muihin yleisiin tarpeisiin. Euroopan neuvosto on useasti huomauttanut Suomea liian alhaisesta sosiaaliturvasta m…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Lesken elämää

Jäin muutama kuukausi sitten leskeksi pitkän hyvän suhteen jälkeen. Vaimo sairasti pitkät ajat, se ei haitannut parisuhdetta. päinvastoin vahvisti. Surullisinta tietysti on menettää puoliso rinnalta, mutta ihmetyttää "k…
SyrjäytyminenVastattu 1 v

Syylliset ongelmiin löytyvät aina

Yhteiskunnat kriisiytyessään löytävät aina syylliset ongelmiinsa: juutalaiset, mustalaiset, vääräuskoiset, seksuaalivähemmistöt, vammaiset, poliittisesti vääräoppiset, ulkomaalaiset, pakolaiset, kerjäläiset, vihollissot…