Aloitin tammikuun alussa Helsingin Diakonissalaitoksen alaisuudessa toimivassa Vamos ryhmässä, joka on tarkoitettu 20-29 -vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Heti alkuunsa jouduin silmätikuksi ryhmässä, ko…
Jokainen haluaa nyt olla syrjäytetyn. Syrjäytetty on vapaaehtoisesti syrjäytetty, oman elämänsä sankari. Aletaanpa nyt mitoittamaan asiaa uudesta näkökulmasta.... Jokainen laittaa oman panoksensa ja vaikuttaa syrjäytymi…
Nythän on niin että ihmisen kuoltua hänen toiveensa täytetään. Menettelemme ekologisesti seuraavalla tavalla. Ruumis poltetaan lauta arkussa jossa ei luontoa kuormittavia molekyylejä. Paras on maalaamaton lauta arkku jo…
Hei, Olen kummallisessa tilanteessa miesystäväni kanssa. Hän itse on sanonut, että valehtelee ja pettää. Muutkin merkit viittaavat siihen suuntaan. Mutta minusta hän on vaan ok! Erityisesti hän salailee netin käyttöä. M…
Suomen Kuvalehti 3.11.2017 numero 44/2017: Viikon luvut: Venäläisen vastasyntyneen pojan eliniänodote on 59,8 vuotta. Suomalaisen vastasyntyneen pojan eliniänodote on 78,4 vuotta. Lähde: Tilastokeskus, Eurostat. Ossi Ny…
Jos vieraat ihmiset mitenkään reagoi sun olemiseen koska tappaakaan et oikein voi koska sitten menee jo hätävarjelun liiotteluksi.
Aloin pohtia sitä, kuinka syrjäytyneitä nuoria aikuisia autetaan. Saako täysi-ikäinen apua syrjäytymiseensä, mikäli hän ei ole missään oppilaitoksessa? Saavatko tällaiset ihmiset käytännössä mistään apua elleivät he sit…
Kun puhutaan sosiaalisesta syrjäytymisestä, tulee useimmilla ensimmäisenä mieleen nuori mieshenkilö, joka omasta tahdosta ja laiskuuttaan ei työllisty ja elää sosiaaliturvalla. Harvemmin keskustelussa nousee pintaan syr…
ASUN SYRJÄSSÄ, OLEN SYRJITYSSÄ ASEMMASSA YHTEISKUNNASSA, OLEN SYRJITYN SUKUPUOLEN EDUSTAJA, OLEN SYRJITYN NÄKÖINEN JA IKÄINEN!
jos toivon että toisilla menee huonosti? en tarkota perhettäni mutta muuten vaan muita. Jos en kestä katella nauravia naamoja? jos ei kiinnosta tutustua ihmisiin? OLENKO HUONO IHMINEN??? Jos muiden ihmisten naamat ei ki…
Moi, olen 27-v mies joka haluaisi vinkkejä kuinka tappaa itsensä. Mun elämässä ei ole mitään elämisen arvoista mutta miinuksia löytyy: -työtön -kouluttamaton -luottotiedoton -rikosrekisteri -ulosottoa -ei asuntoa -lyhyt…
Tämä on kaikille: Etsi Jeesusta. Hän voi tuoda sinulle ilon ja valon pimeyteen .Me jokainen tarvitsemme häntä eläessämme ja varsinkin kun kuolemme. Ja jokainen ihminen kuolee. Jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja Jumala…
Syrjäytyminen voi pelastaa henkesi.
ja muiden vähäosaisten on noustava ja tehtävä vallankumous. Onko ideoita?
Noora 24, vietti muutama vuosi sitten päivänsä lähinnä sängyssä, koska ei pystynyt muuhun. Sopimattomat epilepsialääkkeet olivat sekoittaneet Nooran kehon ja masentaneet mielen. Lue koko tarina: http://url-to.com/Rl
Hallituksen toimet eivät vaikuta juurikaan nuorten miesten syrjäytymiseen,syyt ovat paljon aikaisemmin tapahtuneita ja rakenteellisia.Eduskunnan kyselytunnilla puhuttiin leikkauksista koulutuksen puolella,ne ovat vain t…
Olen katkera, masentunut ja syrjäytynyt. Niin mitäpä sitä paljoaa muuta voisi olla enää kaiken kokemusteni myötä. Yksikään nainen maapallolla ei olisi kestänyt näin pitkälle jos olisi minuksi syntynyt eli 50 vuotta on t…
Kylläpä EK:n propaosastolla on ahkeroitu. Työttömiä syyllistäviä "uutisia" sataa päivittäin. Ja työvoimapulaakin taas kerran tyrkkää vaikka työttömiä on yhä yli 400 000 hengen verran ja määrä kasvaa päivittäin. No, tois…
1. Jo vääryys vallan saapi se huutaa taivaaseen, se turmaa ennustaapi vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa? 2. Nyt viekas vilppi täällä on noussut ku…
Suosittelen kaikille Suomen nuorille maasta lähtemistä heti kun opiskelut ja kielitaito on pulkassa. Tämä maa ei tarjoa teille mitään elämisen arvoista. Avioitukaa Australialaisen tai Uusi seelantilaisen kanssa tai muut…