Persujen pelko pakottaa SDPn vaaleihin uusilla valheilla. Mikään ei muutu vaalien jälkeen. SDP ei muodosta hallitusta yksin ja se voi siihen vedoten unohtaa vaalilupaukset kiristetystä mmuutosta. SDP on tarkastelemassa …
Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna. Viharikoksista tehtiin runsaat 1 900 rikosilmoitusta, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2024, kerrotaan Poliisiammattikorkeakoulun raport…
Vasemmistoliitto on ajanut jo keskustapuolueen ohi kannatusmittaus kertoo.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) kutsuu Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia parhaaksi asiaksi, mikä länsimaille on tapahtunut pitkään aikaan. Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps) on kirjoittanut Norja…
Professori Hiilamo esitti joku aika sitten valtiontalouden tasapainottamiseksi mallia, jossa palkaansaajien työeläkemaksu korvataan suoraan hyvinvointialueille tilitettävällä sote-maksulla. Näin valtion sote-rahoitustar…
Toisilla yhä Venäjä, kuten sai käsityksen täällä keskustan palstalla mm MPP kirjoituksesta Näin keskustalaisena karsastan vasemmiston arvojohtajaa Venäjää. Meillä tulee valita näiden kahden väliltä. Me keskustalaiset em…
Oidän venäläisestä kulttuurista, taiteesta ja ruoasta. Jos ei lasketa jonon ohittajia, niin suurin osa on mukavia ihmisiä ja hyvää seuraa. On kuitenkin niin, ettei maapallo kestä valtiota, joka tekee jatkuvasti kiusaa k…
Sähkön siirtona perusmaksuja nostetaan jatkuvasti jos jollakin perusteella. Sulakekoon mukaan joudut maksamaan perusmaksun, etkä voi edes kilpailuttaa siirtoyhtiötä. Täällä meuhkataan sähkön kuluttajahinnasta. Siihen py…
KANSALAISET KANNATTAVAT NYT SDP:N HYVÄÄ OHJELMAA!
ANTILLA OLI LYHYET HETKENSÄ...... SOSIALISTIEN KANNATUS ON SYÖKSYNYT KOKO ANTIN JOHTAJANA OLOAJAN!!!!!
Tulli voi palauttaa takaisin venäjälle Venäjä-mieliset hakkerit kertovat iskeneensä kauppojen kylmälaitteisiin Kaksi venäläismielistä hakkeriryhmää on ilmoittanut olevansa vastuussa useissa Euroopan maissa tehdyistä kyl…
Presidentti Stubb edustaa naivia ja lievästi harhaista ajatusmallia reilusta ja oikeudenmukaisesta rauhasta Ukrainassa. Sodat ovat aina epäreiluja sekä epäoikeudenmukaisia, niin myös niiden lopputulokset. Stubb on tuonn…
On englanti. Se on pakollinen suomenkielisille. Se on pakollinen ruotsinkielisille. Se on pakollinen "muun" kielisille. Se on pakollinen maassa vieraileville, koska täällä osataan vain pakkoenglantia.
Leikataan ennemmin pakkoruotsista kuin eläkkeistä!
Koska lähimmät omaiset saa kohtuutonta etuutta on epäreilua veronmaksajia kohtaan Törkeää VERORAHOJEN tuhlaamista
Saksassa; Ranskassa ja muualla. Puolet kansasta vastustaa Ukrainan tukia? Suomi löyhänä ja vielä menettää maksukykynsä, luottoluokituksen!
GAZAN GOLFKENTTÄ VALMISTUNEE ETUAJASS?
Naiset painelee ohi näiden kahden jäädessä ihmettelemään säätä. Kaksi tonttua joilla on kaikki hyvin ja vähän sanottavaa.
Ja silloin Anttikaksikko pistää jauhot suuhun Orpon oikeistohallitukselle. Sen verran oikeisto on sanelupolitiikallaan sortanut Suomen kansaa. Finanssikeinottelijat vain rikastuvat, mutta kansa kärsii yhä suuremman vero…
Trump tulee haastamaan. Meillä myös keväällä voidaan mitätöidä kommunistien häirinnän vuoksi.