Suurmoskeijaa me kannatetaan, koti islam ja isänmaa !
BARBARA ON HOUKUTTELEVAMPI VAIHTOEHTO
KASVU ORASTAA JO NURKAN TAKANA , KUN EU OHJAA MEIDÄNKIN TALOUTTAMME.
Isolla veroalella on kuulemma dynaaminen vaikutus talouteen... Yksi Orpon perustelu isotuloisten isolle verotuksen alennukselle on: "Suurituloiset osallistetaan julkisen talouden tasapainottamiseen." Minäkin ottaisin mi…
Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen. Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli e…
Maistuukohan sisäfilee hyvälle vuosikertaviinin kanssa ja nukkuuko ihminen onnellisena, kun on saanut ajetuksi lapsiperheitä ja eläkeläisiä kadulle, kasvatettua leipäjonoja, tehdyksi miljoonasta suomalaisesta köyhempiä,…
Kuinka moni työtätekevä suostuisi siihen ? Suostuisivatko päättäjät ?
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on soittanut jo toisen yllätyspuhelun presidentti Vladimir Putinille. Puhelu aloitettiin viime yönä tasan kello 24 Moskovan aikaa. Mikä oli soiton sisältö? - Hengitin ensin syvään,…
Outo yhtälö että valtion tulot kasvaa ja kansa köyhtyy ...miten voi olla mahdollista että hallitus laittaa työttömät syylliseksi vaikkei tulot ole laskeneeet valtiolla vaan päinvastoin..
Kolme ja puolivuotta on Suomea ajettu taloudellisesti alas, TAHALLISESTI. Se on ollut EKn Orpolle tekemän hallitusohjelman pääpointti ja Purran Perussuomalaisten innolla ja avulla sitä on toteutettu. Leikkauslistat yksi…
No käytä ny edes yhtä kasvukeinoa ennenkuin hallitus vaihtuu .
Joku heikkolahjainen virkamies, oletettavasti punatautiin sairastunut on kieltämässä jopa vähäisen kalojen myynnin vanhuksille. Ne helvetin harvat ihmiset, jotka käy kalassa meidän tuhansissa ja taas tuhansissa järvissä…
HALAVIMMALLA TARJOUKSELLA PÄÄSET PÄTKÄTÖIHI,LUPAA KOKOOMUS
TV1 iltauutiset: Orpo soitto Putlerille oli pelottelupuhelu! Hui, mitä vielä?
Tyyppihän on selkeesti vihervassari.
Kokoomusta han ei tunnetusti kansalaisten huole kiinnosta ainostaan ennen vaaleja kokoo.mus tuntee vähävaraistet, työttömät ja eläkeläiset Nyt puhutaan vaan miten rikaat suuryritykset saa mahdollisimman paljon sosiaalie…
Venäjältä tulossa pian Suomeen, kertoi iltasanomat.
Kärkkäisellä on selkeä viesti päättäjille. – Pitäisi ajatella enemmän tavallisia kansalaisia ja työntekijöitä, joiden veroilla heidänkin palkkansa maksetaan. Suomessa pidetään huolta monesta muusta asiasta, mutta omaa t…
Koti, islam ja isänmaa ! Muutetaanko maammelaulun sanojakin hieman esim. "joka niemeen notkoon ja saarelmaan suurmoskeijan tahtoisin pystyttää".
Siis ei momimiljonäärit vaan tavallinen työtätekvä kansa joka ei saa mitään betoetuja esim työmaykastakaan ja nemsakin maksaa maltaita Onko hallitus koskaan lausunut taimyehnyt mitään sinun maksamiseksi ja toimeentulon …