Stubbin toinen pelotepuhelu toimii

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on soittanut jo toisen yllätyspuhelun presidentti Vladimir Putinille. Puhelu aloitettiin viime yönä tasan kello 24 Moskovan aikaa.

Mikä oli soiton sisältö?

- Hengitin ensin syvään, sitten huusin luuriin, että BÖÖÖ. Loppuun vielä jatkoin kolmannella kotimaisella, että ruki veer iti sutaa tai holotna käy sielkii kapajammaan.

Mikä oli tämän osin venäjänkielisen soittonne tavoite?

- Tämä oli pelote numero kaksi, koska ensimmäiseen ei selvästikään reagoitu Kremlissä mitenkään. En halunnut provosoida, vaan osoittaa vain, että tukemme Ukrainalle on looginen ja horjumaton.

Mitä Putin vastasi puhelimessa?

- Kuulin jotain eskaloinnin ääniä, mutta en sitten jäänyt kuuntelemaan. Varjolaivastoa siellä varmaan alettiin jiippaamaan.

Entä tästä eteenpäin?

- Uskon, että Venäjä tulee testaamaan meitä nyt entistä enemmän myös yöllä. Niinpä laitan vaimoni vastaamaan kaikkiin yöllisiin puheluihin ja esittäytymään Melanie Trumpiksi. Näin pääsemme huijaamalla suoraan kiinni Venäjän ja USA:n kahdenvälisten suhteiden ytimeen. Itse asiassa tässä on kyse myös vaimoni historian opiskeluun liittyvästä projektista, sillä hän ei ehtinyt ilmoittautua slaavilaisen historian kertauskurssille, vaan meni vahingossa äijäjumppaan.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvää venäjää tämäkin pressa puhuu.

Äänestä

Putinin puntti tutisee kun meidän Tuppi pelotteli ?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on soittanut jo toisen yllätyspuhelun presidentti Vladimir Putinille. Puhelu aloitettiin viime yönä tasan kello 24 Moskovan aikaa.

Mikä oli soiton sisältö?

- Hengitin ensin syvään, sitten huusin luuriin, että BÖÖÖ. Loppuun vielä jatkoin kolmannella kotimaisella, että ruki veer iti sutaa tai holotna käy sielkii kapajammaan.

Mikä oli tämän osin venäjänkielisen soittonne tavoite?

- Tämä oli pelote numero kaksi, koska ensimmäiseen ei selvästikään reagoitu Kremlissä mitenkään. En halunnut provosoida, vaan osoittaa vain, että tukemme Ukrainalle on looginen ja horjumaton.

Mitä Putin vastasi puhelimessa?

- Kuulin jotain eskaloinnin ääniä, mutta en sitten jäänyt kuuntelemaan. Varjolaivastoa siellä varmaan alettiin jiippaamaan.

Entä tästä eteenpäin?

- Uskon, että Venäjä tulee testaamaan meitä nyt entistä enemmän myös yöllä. Niinpä laitan vaimoni vastaamaan kaikkiin yöllisiin puheluihin ja esittäytymään Melanie Trumpiksi. Näin pääsemme huijaamalla suoraan kiinni Venäjän ja USA:n kahdenvälisten suhteiden ytimeen. Itse asiassa tässä on kyse myös vaimoni historian opiskeluun liittyvästä projektista, sillä hän ei ehtinyt ilmoittautua slaavilaisen historian kertauskurssille, vaan meni vahingossa äijäjumppaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu