Pitääkö huolestua?
Suomalaiset ovat puhuneet, eivät some, selfiet,eivätkä haarakiilat. Nyt vaan sitten maailmaa valloittaan. Enään ei ole sidonnaisuuksiaa, ei rahaa, eikä paineita.
Orpo sanoi (yle 21.8) suurlähettäjäpäivillä, että työmarkkinamuutokset on saatava läpi ja se on mahdollista vain nykyisellä hallituksella. Siksi pitää tehdä rasisimilausunto, jotta tuo tärkeä työmarkkinamuutos saadaan l…
pörröpää pääministeri jonsson sai monoa, mutta meillä tuo kelvoton ja moraaliton pääministeri sanna saa olla kuin sika pahnalassa, tehdä tuhotöitä suomen talouteen jne.. Eipä toteudu suomi nimisessä oikeusvaltiossa sama…
On saanut asioita kuntoon enempi 18 kuukaudessa,kuin Kataisen,Stubin hallitus 4 vuodessa.Tulokset näkyy jo.
Vähän historiaa Navalnyistä. Vuonna 2000 liike-elämässä kärvistellyt Navalnyi lähti mukaan politiikkaan. Venäjän yhdistynyt demokraattinen puolue Jabloko oli perustettu 1994, ja Navalnyi arvioi puolueen puutteista huoli…
Se edellinen pääministeri Sanna Marin kävi Jutta Urpilaisen vaalitilaisuudessa kertomassa ettei tiedä eikä ymmärrä mitä ja millaisia lakeja hänen pääministerikaudellaan on säädetty. Ei ole Sannalla siis kyvyt ja tiedot …
Sanna Marinille karmea isku, miten voi jatkaa ? Suomi järjestää mahdollisesti historiallisen suurta yllätystä Euroopan unionille, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeV) edellyttää eduskunnan suurelta salilta kahden…
Marin on aivan typerä ämmä- Eipä siitä akasta voi muuta sanoa.
1. Tahdon naisille ja lapsille turvallisen tulevaisuuden. Marinin ajama queer-agenda on hyvin seksistinen ja vaaraksi naisille ja lapsille. Queer-agenda irrottaa sukupuolen ja seksuaalisuuden toisistaan. Kuinka hallitus…
asia ja hyökkäjä on saatava vastuuseen teoistaan. Muistatte kai, miten yksi älypää pottuili eduskunnan edessä Sipilälle ja tuomittiin paljon vhemmästä. Samoin eduskuntatalon turvapäällikkö joutui eroamaan, kun paljasti,…
jos kyseessä on rahanjaosta, niin hän on ensimmäisenä pönöttämässä tv-ruudussa parhaaseen lähetysaikaan.
näin kesäisin telttakin käy varsin hyvin. Vai jakoiko jauhojengi kämpän vuorostaan Marinin kanssa. Kerrankin kun minua kiinnostaa Marinin päivitykset, niitä ei tule, ei mediatiedotuista, ei mitään. Onko kukaan sossu tar…
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tallaisia-palkkoja-marinin-uusi-tyopaikka-maksaa-jopa-39000-e-kk/c3b24555-e651-4305-bba1-7b1f06b722d0 Sanna uhrasi Suomen edut oman palkkiovirkansa alttarilla. Samaa tietä kulkee jauho…
Orpo sanoi, että verotus pienenee, jotta ostovoimaa tulee vähän enemmän. Matkakustannuksen nosto tietää n. 60 euron veron lisäystä, joten Orpo puhuu totta: vähän enemmän jää käteen. Voisi sanoa, että todella vähän. Oike…
Arvon pääministeri, koska hallitus ajaa säästöjä ja leikkauksia, jotka tekevät nykyisen työni tekemisen kannattamattomaksi, tiedustelisin teiltä avustajan paikkaa kohtuullisella palkalla ja etätyönä. Olen suomenkielen t…
kun on hänen kampaajansa. Niin läheltä se onni löytyi.
Kuten otsikko sen jo sanoo. SDP on mennyttä Sanna Marin jää historiaan melkoisena esityksenä. On todella surullista, että nykyinen SDP ei ole ollut vuosiin se oikea SDP. Erotkaamme joukolla moisesta bile ja velkantuvaa …
estämiseksi. Asian todistaa uusin tutkimus. Ilman Marinin anelua,, vihreät, vasuri ja kepu voisivat olla ihan kunnon puolueita, eikä lilliputtiräkättäjiä eduskunassa. Vastaavasti sossut olivat noin 12-15 % ilman minkään…
Kova biletys putki sai jatkoa! Ysityiskoneella demujen tapaan kansan rahoilla jatkettiin biletyksen jatkoa, tilaamalla yksityiskone rouvaa siirtämään Osloon.