Antakaa olla,
"Itse tulen tekemään kaikkeni, että hallituksen työskentelyssä ei suvaita minkäänlaista rasismia tai syrjintää. Tähän tullaan puuttumaan ja tarvittaessa se voi tulla johtamaan vaikka ministerin vaihtumiseen, jos tätä sä…
jatkuasti perässä. Orpo on toiminut kuin johtaja, eikä pienistä tunnu hätkähtävän. Ei jokaista älymölyä varten pidä järjestää mediatilaisuutta. Nyt muka Stubb tulisi valita kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, jotta Orpo…
kokoomuksne presidenttiehdokkaaksi. Stubissa ei ole mitään, mikä vetoaisi suomalaisten enemmistöön, ei edes 5% kansasta. En voi ymmärtää, että miten tuolliseen ratkisuun Orpo päätyi olkoonkin, että Stubbilla on ansioitu…
Marinin tai ei syy, mutta hänen aikanaan uskallettiin ottaa pieni radikaali askel kohti kasvisruokavaliota Suomessa. Jälkeen jääneitä onnitteluja entiselle pääministerille. Onko ketään muutakaan kasvisyöjää tulossa hall…
Viimeksi kun Suomen pääministeri kipaisi Ukrainassa niin siltä(Sanna Marin) meinasi lipsahtaa muutama Honet hävittäjä siinä samassa. Kyllä nyt on mukavaa kun on meillä tervepäinen ja harkitseva pääministeri jonka tekemi…
Hyökkääjän vana vedessä mutta milloin uhrit saa KUKKIA haudoille. Kansan Murhaajien mukans.
Ei sitten Petterikään ole opetellut ruotsinkieltä. Käytti englantia infossa Ruotsin pääministerin kanssa.Kai siinä kohtaa, kun paperista luki, niin olis voinut ymmärtämättömänä lukea ääneen yhtä lailla ruotsinkielisen t…
Orpo kuittaili aikanaan valtion velkaantumisesta ja käytti sitä vaaliaseena ja ei kestä nyt yhtään arvostelua aiheesta. Lisäksi Orpo keskittyy työntekijän aseman heikentämiseen, kun se on mahdollista vain tällä hallituk…
Ei päässyt hallitus kunnolla edes aloittamaan säästötalkoita, kun alkoi härskiäkin härskimpi "pekkarointi". Turun ns. "tunnin rata" rakennetaan vaikka sekä liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) että valtiovarainministe…
Laitetaan valtion hyvin tuottavaa omaisuutta 4 miljardia lahtipenkkiin, kun lainaa sais paljon halvemmalla jota vielä korkoa suurempi inflaatio syö.Ei sitten mitään järkeä. Ja kaiken lisäksi rataverkkoon, joka on ennalt…
kaasuputkimies ja Marinista propagandisti. Tosin onhan kepukin saanut osansa ja Ahosta tuli Putinin rahanpesijä. Ensin esitettään olevan kovin isänmaallisia ja sosialisteja. Mutta kun tulee pesti johonkin, eikä kyse ole…
Jätti Suomeen puuhaamansa laman!
ajoivat Marinin maailmalle? Marin ei pystynyt sopeutumaan tuon sontahypetyksen jälkeen enään edes vaimoksi ja äidiksi tai kansanedustajan rooliin vaan pakeni Suomesta mihin tahansa. Lontoo tuskin on pahin paikka ulkoise…
jättää Suomi ja paeta Sohon yö-elämään. Menneisyys ei kuitenkaan koskaan häviä, eikä sitä voi paeta, ei sitä myöskään unohdeta. Suomem turhin pääministeri lähti ja hyvä niin. Jos olisin ruotsinkieline niin huutaisin hur…
Suomen paras pääministeri sitten aikoihin. Suomalaiset ovat ovat kateellista kansaa. Meillä oli pääministeri, joka koko koronan ajan sukelsi ohi kriisistä toiseen, sitten Ukrainan sodan. Sai kansainvälistäkin suosiota. …
Kiitos Keskustan Kulmunin, ettei meillä ollut Antti Rinnettä tukalana aikana pääministerinä. Miten Rinne olisikaan pärjännyt koronan, Ukrainan sodan ja Natoasian kanssa. Demarit ovat kiitoksen velkaa Kulmunille. Sotauut…
hyvin sää vedät :)
"Maltillinen asteittainen sopeutus takaa sen, että pystymme pitämään kaikki mukana." Siis mitä Orpo tarkoittaa? Käytännössä maltillinen solidaarisuusveron poisto niin, että isotuloiset pysyvät mukana asteittain. Astetta…
Jos tämä hallitus ottaa rahat eläkeläisiltä niin hallituksen kesto tuskin on 4 vuotta. Seuraavissa vaaleissa turha yrittää pääministeri puolueeksi. Taitaa olla tuo matematiikka ongelma kun ei ymmärretä noin yksinkertais…