Kun herää, ei aina tiedä kuinka paljon kello on. Tänäänkin luuli, että kello olisi seitsemän aamulla, mutta sehän olikin jo myöhään iltapäivällä. Aamupalaksi meni omena muistaakseni Kiinasta tai Puolasta ja tietenkin hö…
Hirveetä valitusta kuuluu taas köyhien suusta. Käyttäisitte senkin energian vaikka töiden etsimiseen! Tupakki käryää taukoamatta, maksuhäiriökoira tai pari ja kaupasta kannetaan eineksiä ja pirkka olutta selkä vääränä. …
Ja ruis sämpylää, nekin omateko. 3h oli uunissa. tehkää tekin laatikoita. riittää pakkaseenkin.
Hei vaan kaikki. Nyt on tullut jo kuluneeksi pitkä aika siitä, kun raportti tilanteiden vaihteluista on tullut laadittua kaikelle kansalle niiden arvioimiseksi. Viimeaikoihin on kuulunut voimakkaasti ravinto, josta yksi…
Koyhä on paras rahanarvon puolusta ja oikeiston käsityksen mukaan, siis köyhiä pitää olla jotta raha säilyy arvossaan. Rahan arvon romahtus tekisi vaurauden menetetyksi. Vasuri taas uskoo köyhän äänestävän vasemmistoa j…
Jumppatuokio järjestettävä., jotta pysyy töihinmenokunto yllä.
Onko asiasta yksimielisyyttä, mitkä työt ovat ns. paskahommia, mikä on vähimmäispalkka jolla suostuisit töihin menemään?
Areenan kautta näkyy köyhyyselokuva Aliisa.
Ota huomioon, että et omista mitään muuta kuin vaatteet päälläsi. Vuokran olet maksanut kuitenkin. Loppukuukaudeksi käytössäsi on 100 euroa. Huomaa että et omista puhelinta, et haarukkaa, etkä lusikkaa, eikä huonekaluja…
Minusta ei. Onko jolleen työtä tyrkyttää ja kehua jonkun yrityksen tuotteita, eli valehdella niistä. Naurattaa nuo telkkumainoksetkin jo, kun esittelijät, entiset tuoteesittelijät kehuu ja kehuu vaikkei edes itsekkään u…
pelaajille https://www.taloustaito.fi/Rahat/kho-linjasi-nettipelaajien-verotusta--myos-havittyjen-pelien-panoksia-voi-vahentaa-rajatusti/
Olen niin väsynyt jatkuvaan säästämiseen ja nuukailuun, pienituloinen ja velkainen kun olen. Valmistuin hiljattain yliopistolta, koko opiskeluaikani kituutin tosi pienillä tuloilla (reilusti köyhyysrajan alapuolella) ja…
Kuinka säästää 9 mrd nostamatta veroja? Oisko välihousujen väliaikainen käyttömaksu 2027-2029)? Tuohon suoritukseen pystyy vain Nasta Muumio.
https://www.youtube.com/watch?v=V7jiRU9vm1w&list=RDV7jiRU9vm1w&start_radio=1 ni
https://youtu.be/Kivxc9wZg6Y sen pituinen se
Olen ollut jo kaksi ja puoli vuotta työtön opinnoista valmistumisen jälkeen. Asun jo nyt valmiiksi kunnan halvin vuokra-asunta ja olen jo vuode elänyt pelkällä kerran kuussa saatavalla haettavalla ruokakassilla. Sitä us…
Polttoaineen hinta on asia nro 1 joka aiheuttaa köyhyyttä niin lapsi perheissä kuin muuallakin. polttoaineen h inta vaikuttaa kaikkeen...ihan kaikkeen ruuan hintaan ,inflaatiooon , korkotasoon jne....ihan kaikkeen....mu…
Euro on tosiaan nostanut hinnat tappiin. Tavaratalossa vanhempi rouva oli ostamassa 30 euron valaisinta. Kassaneiti kysyi rouvalta "hyvä rouva ymmärsitkö, että tämä lamppu maksaa melkein 200mk!" Eipä ollut ymmärtänyt - …
Se meni nimittäin niin, että köyhäin pajalla oli tänään kasvisvaihtoehto. Oli myöskin toinen annos, mutta se oli haasteellinen. Jokin päivä sitten köyhäin pajalla oli myös kasvisvaihtoehto. Mutta se johtui siitä, että e…
Nyt pulaaikana minulla on kaheksan hamsteria kylppärissä . Syövät.vain kuivaa ruohoa ja lihassa pysyn hyvin .