Miksi Dünsterin täydentämästä versiosta Schubertin viimeiseksi jääneestä oopperasta Der Graf von Gleichen on jätetty niin paljon pois kauniita ja draamallisestikin vaikuttavia numeroita, kuten monia ensemblejä trioineen…
Mozartin, Beethovenin, Schubertin ja Haydnin nerollisten hengentuotteiden tajuamisen jälkeen oikeastaan mikään muu maailmassa ei ole vaikuttanut läheskään yhtä suuresti minuun, mutta aikoinaan monenkin ystävän kanssa vi…
KUulin hiljattain että joko fagotin tai oboen lempinimi on nariseva sängynjalka ja ajattelin avautua täällä jos joku pystyisi kertomaan kumpiko se on vai liekö kumpikaan siis olenko kuullut palturia
Tanssi poika, notku neitsyt-osassa Tolosen kantaatissa henkisen rakkauden virta tulvahti sydämeeni jollaista vaikutusta Sibbe ei ole saanut milloinkaan aikaan, vaikka teoksessa kieltämättä joku triviaali ja heikompikin …
Selitys tähän dilemmaan on varsin simppeli. Mozart kykeni Ashkenazyn mukaan Beethovenin tavoin reprodusoimaan itse kokemien korkeimmanasteisten psykofyysisten olotilojen sisimmän ytimen mestariteoksissaan inhimillisen k…
Haydnin tuotantoluettelo on kunnioitettavan kokoinen, mutta hänen musiikkinsa ei keskimäärin ole parempaa kuin esim. Schumann, Bruckner ja Mendelssohn. Haydn toimi klassismin esikuvana, joten häntä pidetään historiallis…
Jonkun suuren säveltäjäneron luoman sävelteoksen soivan materian pintaan nähden erisuuntaisen ja ilmentyvänä ilmenevän metafyysisen olemuksen ydin eroaa täysin olemukseltaan tästä soivasta ja kuuloelinten aistimasta pin…
Tässä 16 vuoden iässä piirtämäni Ludwig van Beethovenia esittävä piirustus, säveltäjäpotretti, jonka piirsin olohuoneen parkettilattialla silmämääräisesti minulle tuolloin uusia lyijykynätekniikoita vaistonvaraisesti hy…
Oliko jotain sukua näyttelijä Ossi Kostialle, muuten vain alkoi kiinnostamaan.
Erkki Aaltosen Hiroshima sinfonia esitettiin menestyksellä Itä-blokissa, mutta sitä ei ole milloinkaan edes levytetty kriitikon suosituksista huolimatta, eikä se juurtunut ohjelmistoon, vaikka siinä on professori Salmen…
Olin lapsena täysin sotahullu, joka leikki muovisotilailla, tankeilla ja tykeillä, luki sotakirjoja ja sarjiksia, mutta sen jälkeen kun tajusin taidemusiikin hienoudet, jalouden ja varsinkin emotionaaliset syvyydet sen …
Tekoälyllä ohjelmoidulla tietokoneella ei ole "sielua" tai tunteita, joista se voisi ammentaa teoksiinsa emotionaalista sisältöä, kuten nero, jolla sieluntilat muuttuvat säveliksi. Tietokone voi tekoälyllä ohjelmoituna …
En tunne tarpeeksi hyvin, mutta omaan korvaani Rachmaninoff vaikuttaa parhaalta venäläiseltä. Tsaikkari tuntuu menevän yksinkertaisilla teemoilla eteenpäin vailla yhtä hienoa kontrapunktia kuin Rahmiksella on.
Jumalahan ei ole mikään persoona, vaan idea, vaikka niin kernaasti usein otammekin palvontamme ja jumalointimme objektiksi milloin mitäkin taru-tai myös lihallisia ja fyysisiä olentoja, kuten niin inhimillistä ihmiselle…
Bach sanoi aikanaan: "Jos en olisi Bach, haluaisin olla Händel". Myös Haydn kääntyi vanhoina päivinään Händelin puoleen kuullessaan Lontoossa Messias-oratorion. Haydn oli siihen asti pitänyt Mozartia kovimpana, mutta mu…
..opettajat ovat hyväksikäyttäneet oppilaita? Onko perinne josta vasta nyt puhuttu? Eli menneet sukupolvet kaikki kokeneet sitä ja jo eläköityneet opettajat päässeet luikkimaan kuin koira veräjästä?
kuulostaa ihmeen epävireiseltä.
Minusta on hämmästyttävää miten rohkeimmillaan avantgardistina säveltäjäuransa tehnyt säveltäjä, kuten esim. Gottfrid Gräsbeck, kykenee tämän jälkeen palaamaan perinteisempään ilmaisuun ja omaa hämmästyttävät melodian l…
On aivan eri asia kuunnella musiikkia syvästi pakahduttavana ja liikuttavana säveltaiteena, joka saattaa tuottaa jopa katharsiksen, kuin pinnallista aistinautintoa tai sentimenton omaisia tuntemuksia tavoitellen, mutta …
Taiteessa usein pätee sääntö, että mitä modernimmasta säveltäjästä on kyse, sitä persoonattomampaa on hänen taiteensa myös säveltaiteessa.