Mikä ammatiksi?

Kun nyt viimeistä vuotta yläastetta käyn, niin alkaa tulla ammatin valinta eteen. Ei nyt sillä että heti pitäisi valita, mutta olisihan se jees jos suunta olisi selvillä. Kysynkin siis, millainen ammatti minulle sopisi …

työmarkkinatuki ja opiskelemaan haku!

Olen hakenut ammattikorkeakouluun kolmeen paikkaan. Kävin tänään yhdessä pääsykokeessa, mutta toisen alan koe ole päällekkäin, joten sinne en mennyt. Huomenna olisi kolmannen alan pääsykoe, mutta huomasin nyt, että koke…

Educo

Onko kukaan käynyt educo business school-koulua? Haluaisin kuulla kokemuksia mikäli olet käynyt ed. mainittua koulua?

Vinkkejä oppisopimukseen kaivataan!

Eli haluaisin opiskella merkonomiksi oppisopimuksella. Olen kysellyt jo vaikka mistä töitä, mutta ei vain irtoa ja alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään. Olisiko kenelläkään antaa vinkkejä, mistä minun kannattaisi niitä kysellä…

oppisopimus+vanhan työpaikan säilytys

haluisin opiskellä oppisopimuksella joka kestää vuoden. Minulla on eri alalla vakinainen työpaikka jonka haluisin kuitenkin säilyttää enkä irtisanoa itseäni. onnistuuko tuo, mitä vapaata siis haen työstäni? työnantaja k…

Työharjottelu = Työkokemus?

Olen kohta ollut työharjottelussa kaupassa 4kk, ja mietin, että voinko työhakemuksessa laittaa työkokemus kohtaan, että minulla on 4kk kokemusta? Lasketaanko työharjoittelu työkokemukseksi?

Hammashoitajaksi :)

Olen vuosi sitten valmistunut lähihoitajaksi sairaanhoito ja huolenpito koulutusohjelmasta. Olen siitä asti työskennellyt vanhainkodissa. Nyt on kuitenkin alkanut nyppimään tuo 3 vuorotyö ja se vaippojen vaihto. Ja olen…

Työmarkkinatuki kysymys

Moi! :) Määräytyykö työmarkkinatuen määrä työharjoittelussa tuntien mukaan? Kuinka paljon esim 6h päivässä työharjoittelussa oleva saa enemmän kuin vaikka 4h päivässä työharjoittelussa oleva? Toivottavasti joku osaa vas…

Rehellisiä mielipiteitä! 8D

No niin,muitta mutkitta.Olen 26-vuotias,2 lapsen äiti ja naimisissa...Oleellista tai ei. Mutta.Ongelmani on työ,tai työn puuttuminen.Olen iloinen,pirteä,sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva.Sädehdin vuorovaikutu…