muissa pohjoismaissa sekä isobritannias ei ole eikä suurimmasa osassa euroopassa. suomessa korotettiin 2025 22,5% perusterveysmaksuja ja 40% erikoissairaamhoito maksuja. hallitus päätti keväällä 2026 terveyskeskus maksu…
Mitä tahansa, missä tahansa, mistä tahansa luenkin ja kuulen, kuvittelen sen kaiken mielessäni olevan kritiikkiä ja tuomintaa ja ostrakismia ja ylipäätään kuvausta minusta. Tätä jään sitten sulattelemaan päivät pitkät k…
Onko kellään tullut oireita sitruuna huonekasvista, jolla on jo siitepölyallergia ennestään ? Siis mulla on olohuoneessa sellanen kasvi ja istun paljon sen vieressä, nyt huomaan että saan yskiä koko ajan ja nenä tukossa…
Koko some ja nettikirjoittelu on täynnä joko toisia kritisoivaa vihaa tai/ja itseään kritisoivaa vihaa eli masentuneisuutta. Tämä syö valtavasti energiaa ja nakertaa ihmisten uskoa toisiinsa. Viisaimmat ovat olleet jo a…
Minun on pakko tulla tänne kertomaan kun olen pysyvällä eläkkeellä ollut jo 6 vuotta ja nyt minä sain eläkkeen saajan hoitotuen ja minulle tulee takatuvasti iso summa tilille kerralla rahaa kun se maksetaan 6kk ajalta j…
Narsisti paskiainen sanoi että minä syön rullakebabbia liian nopeasti, kuinka ääliö pitää olla ettei ymmärrä että rullakebab PITÄÄ syödä nopeasti ettei se jäähdy, ruoka syödään kuumana! Narsistit ovat varmasti sitä miel…
Ystäväni on aivan sekaisin eikä nuku. Lähtee yölläkin ulos. Hänellä on bipolaarihäiriöön olantsapiini. Ikää on jo 60+. Netissä, käypä hoito ym on paljon tekstiä että iän myötä lääkitystä voi tarkistaa. Mitä se käytännös…
Vanhalla täsilläni on kolesterolilääkitys ja hänellä on neuropatia, jalkapohjien tunnottomuus. Eikös me vain uskota että kolestroli-statiinit ovat syynä siihen?
Ei jaksa enää, ei tänäänkään mitään eikä ketään. Mieli on musta ja mietin mitä tarkoitusta tällä on?
Kysyn kokemuksia ja näkemyksiä. Olen 61-vuotias mies, perusterve, ja toinen polveni vaihdettiin tekoniveleen 2023 ilman mitään ongelmia. Toinen polvi vaihdettiin kesäkuussa 2026, ja siitä alkoi ketju, jollaista en osann…
Käsittämättömän byrokraattista varata hampaiden tarkastukseen aikaa. Ajan varaus tsätissä, jossa jono liikkuu tuskaisen hitaasti. Ja ilmeisesti siellä tsätin toisessa päässä on ihan oikeaa palkkaa nauttiva jollain taval…
Mieheni vammautui vakavastin olessamme toisessa EU maassa. Te ette edes pysty kuvittelemaan, että mitä on 'omaishoito' niissä olosuhteissa 24h 10 vuotta yksin kotona henkilölle, jolla ei ole kaulasta alaspäin enää mitää…
Etsin parasta gastrologia etelä-pohjanmaalta. onko kenelläkään ehdotuksia.
Uusi Libre -sovellus näkyy olevan nyt saatavilla ainakin Androidille. Sovellus on nyt siis saatavilla myös suomessa. Kyseessä on siis Abbottin uusi Libre -sovellus, joka yhdistää samaan sovellukseen Libre 3, Libre 3+ ja…
Akkalauma Keski-Suomen kunnista, pääsi vähän ylemmäs mitä oli totuttu, ja totuus tulee tässä. Osaamaton olo! kilometrikorvaukset houkuttelivat valehtelemaan kylille. Päivittäin jalkauduttiin valehtelemaan alaisille mill…
Nyt täytyy ottaa huomioon kuka isokenkäinen henkilö menee hakemaan terveyspalveluja yleiseltä puolelta. Olen ollut hoitajana ja tiedän tarkalleen sen että kun ns "ISOKENKÄISET MERKITTÄÖVISSÄ ASEMISSA OLLEET HENKILKÖT tu…
Mikä voisi aiheuttaa nämä oireet? Olen 20-vuotias mies ja alipainoinen (olen ollut sitä aina). Viimeisten neljän kuukauden ajan olen kokenut jatkuvaa epätodellisuuden tunnetta. Tuntuu kuin olisin humalassa tai pilvessä …
Joskus tuntuu siltä että parempi kun en kirjoittaisi tänne enää koskaan mitään. Jotku ei vaan ymmärrä miltä tuntuu kun on kärsinyt jo vuosikymmeniä vakavasta masennuksesta ja kuinka sellanen vie ihmiseltä voimat täysin.…
Joskus tuntuu ehkä siltä että olen dominoiva ja voimakas persoona lähimmäiselleni. Ei se tunnu mukavalta. En halua olla sellainen. En osaa sanoa /olla täysin varma olenko kuitenkaan sellainen. Lähimmäiseni sanoo etten v…
Jokainen julkiseen terveydenhuoltoon joutuva tietää tai voi uutisia katsoessaan todeta nykypäivän menon. Mikäli jollain konstilla onnistut saamaan ajan, niin vakavissakin oireissa jonotusajat päivystyksissä useita tunte…