Suun terveysVastattu 2 v

hampaan poiston verihyytymä

Niin, eli kaikki joilta on joskus poistettu hampaita, tietävät että siihen poistokuoppaan tulee sellainen hyytelömäinen veritulppa, ja näin kuuluukin olla. Mutta, mulle ei ole kerrottu missään vaiheessa tuon poistokuopa…
Suun terveysVastattu 2 v

Trismus eli leukalukko - kauanko kestää

Hammaslääkäri paikkasi poskihampaani alhaalta oikealta, käytti reilusti puudutetta, Viikkoa myöhemmin suu ei enää avautunut. Tuntui ja tuntuu yhä kuin leukanivel oikealta puolelta olisi totaalisen jumissa, jäykistynyt j…
Suun terveysVastattu 2 v

Tulehdus; milloin turvotus laskee?

Eli hampaan juureen on päässyt tulehdus joka on turvottanut parin päivän aikana ikenen ja koko posken. Kävin tänään hammaslääkärissä josta sain lääkepaikan ja antibioottikuurin jonka aloitin heti. Varsinainen juurihoito…
Suun terveysVastattu 2 v

paikatun hampaan vihlominen

Onkos kuinka epätavallista paikatun hampaan vihlominen jotain kovaa purastessa, vielä vuosi paikkauksen jälkeen? Sanoivat, kun soitin kuukauden vihlomisen jälkeen, että pitäis viimeistään puolen vuoden kuluttua loppua..
Suun terveysVastattu 2 v

Ristikumiveto

Voisiko joku kertoa mitä meinaa kyseinen toimenpide. miten suoritetaan ja sattuuko? hammaslääkäri kertoi että pitää suorittaa ristikumiveto mutta ei kertonut tarkkaa selitystä mitä siinä tapahtuu?
Suun terveysVastattu 2 v

Mini-implantit

Hei kaikille. Oma tilanteeni on seuraavanlainen. Minulta poistetaan kaikki hampaat ylhäältä ja alhaalta. Takahampaat jo vedetty. Hoito tehdään kunnallisessa hammashoitolassa ja kun loput poistetaan saan kuulemma kokopro…
Suun terveysVastattu 2 v

Vetäytynyt ien

Mikä aiheuttaa ikenen vetäytymisen? Mitä ongelmia vetäytynyt ien voi aiheuttaa?
Suun terveysVastattu 2 v

Juuressa mätää

Jos hampaan juuressa on mätää, niin millaisia ongelmia, kipuja ja vaivoja se aiheuttaa?
Suun terveysVastattu 2 v

Hammasvaha

Mahtaiskohan kellään olla tietoa että myydäänkö apteekissa semmosta hammasvahaa? Minulla kun oli aikoinaan hammasraudat niin sain hammaslääkäriltä sellaista vahaa, jota sai laittaa rautanappuloiden päälle ettei ole posk…
Suun terveysVastattu 2 v

HAMPAIDEN PAIKKAUS KIVUTONTA?

Hei ! Minulla on suussani 4 reikää... Lääkäri sanoi, että ne ovat aika mitättömiä, mutta pienenpieniä reikiä silti.. Mulla on kahden viikon päästä paikkaus edessä. Noh, ei tässä mitään, mutta mulla on ihan järkyttävä ha…
Suun terveysVastattu 2 v

Patit huulessa

Hei Olen huomannut että koko alahuuleni on täynnä ihmeellisiä muljuvia patteja. Väri ei poikkea muuten huulesta mitenkään,ehkä patit vähän vaaleampia. Eivät arista ellei kovaa paina. Muistaisin että patit olisivat ollee…
Suun terveysVastattu 2 v

Voiko rautahammas heilua?

Moi! Olen 11v tyttö ja mulla on jo pidemmän aikaan heilunu ylähampaista kulmahammas. Siis on heilunut jo viime vuodella mut oon yrittäny olla heiluttamatta sitö KOSKA en tiiä onks se rautahammas ja en haluu et se irtoo …
Suun terveysVastattu 2 v

paljonko raudat maksaa

paljonko rautojen laitto yksityisellä ja kunnallisella maksaa? kauanko meni aikaa että hampaat olivat suorat ja laitettiinko teillä rautojen poisoton jälkeen retentiokaari hampaiden taakse? Olisin todella halukas laitat…
Suun terveysVastattu 2 v

resektio

sattuuko,kaunko kestaa toimenpide,jälkihoito,sairasloma???????? kiitos tiedoista.
Suun terveysVastattu 2 v

H-lääkärissä makuuasento = epämukava

Hammaslääkärissä potilaan makaava asento on ainakin minulle kauhistus verrattuna muinaiseen melko ryhdikkääseen istumiseen. Ymmärrän kyllä lääkärin hankalan työasennon jos potilas tällä tavalla istuu. Nyt potilas makaa …
Suun terveysVastattu 2 v

Wanted: Hammasystävällinen drinkki

Olen juhlimisesta pitävä nuori nainen, joka kuuli tänään että on saanut hampaistoonsa ensimmäisen reiän ! Pohdin elämäntapojeni muutosta viimeaikoina ja tulin siihen tulokseen että lisääntyneellä juhlimisella ja siihen …
Suun terveysVastattu 2 v

Hammas implantit

Onko kukaan käyttänyt Kreativ Dentalia Unkarissa implanttien laittoon?
Suun terveysVastattu 2 v

Voiko alkava reikä korjaantua?

Eli jos reikä on siis alkava, hammaslääkärillä on joku salakoodi tällekin mutta en muista mikä, niin voiko reijänalku jotenkin kovettua huipputehokkaalla hoidolla ka ksylitolilla niin ettei paikkausta tarvitse koskaan? …
Suun terveysVastattu 2 v

Koko kalusto uusiksi

Tilanne on kamala. Kärsin pahasta hammaslääkäripelosta, viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä n. 13-vuotiaana ja silloin hammaslääkäri sanoi hampaissani olevan lukuisten paikkauksien jälkeen vielä 9 reikää. Kotona ei ol…