VilustuminenVastattu 14 v

Flunssa alkoi oudosti

Olikohan maanantai kun ihmettelin, että miksi minun ylävatsani on jotenkin kipeä. Epäilin ensin, että pallaeatyräni kiukuttelee, mutta kun pohjukaissuolikin oli kipeä ei voinut muuta kuin ihmetellä ja kärsiä. Massu ei o…
VilustuminenVastattu 14 v

Tiedon haluinen

Hei vaan. Kysyisin sellasta että voiko olla flunssa vaikka ei ole kuumetta ja nenä ei vuoda kun sillö tällön,kurkkua karhentaa vähän ja välillä menee vilun väreitä, en ole tietääkseni ollu kenenkään kipeen ihmisen lähel…
VilustuminenVastattu 14 v

flunssa ilman kuumetta

Mulla oli ensin 3 viikkoa kurkkukipua ja korvasärkyä. Välillä oli päivän tai kaksi pois ja sitten siirtyi kipu toisen korvaan ja samalle puolelle kurkkua kipu. Nyt alkoi nuha ja aivastelu. Kuumetta ei ollut. Muilla ollu…
VilustuminenVastattu 14 v

Alilämpöä??

Moi! Mua on alkanu nyt viimesen puolen vuoden aikana siis alkanut vaivaan alilämpö. Tänäänkin koulussa, (lökärit toppi t-paita huppari) päällä, pihalla tuuli ja oli -15c ja minulla KUUMA. Ja huppari auki. Lunta sataa ja…
VilustuminenVastattu 14 v

Vinkkejä: kuumeisena töissä?

Työpaikallani sairaspoissaolon edellytys on lääkärintodistus, koska työnantaja pitää työehtosopimuksen pykälästä kiinni kynsin ja hampain. Työnantajani järjestämä työterveyshuolto on ns. suppea eikä kata sairastapauksia…
VilustuminenVastattu 14 v

Onko tämä vilustumisen merkki???

Tänään seisoin bussipysäkillä aamulla tapani mukaan ohuessa takissa ja alla pelkkä T-paita -15 asteella. Olin aivan jäässä kunnes tunsin yht'äkkiä kehossani jonkun lämpimän aallon ja tuntui loppuaika kun sisällä olisi l…
VilustuminenVastattu 14 v

outo tunne keuhkossa

hyvää huomenta kaikille! viikko sitten lauantaina flussa iski, kauhea nuha ja kurkku kipeänä. tiistaina hain sairaslomalapun terv.hoitajalta ja hää sanoi että tämä on ihan tavallista flunssaa....noh, torstaina luulin jo…
VilustuminenVastattu 14 v

Kova kurkkukipu oikealla puolella

Minulla on pari viikkoa ollut kova kurkkukipu oikealla puolella joka pahenee aina iltaa kohden. Kuumetta eikä muita flunssan oireita ole ollut. Nieluviljely sekä verikokeita otettu eikä mitään normaalista poikkeavaa löy…
VilustuminenVastattu 14 v

MAHATAUDIN ESTÄMINEN??

Äitini oksensi viime yönä kerran ja sen jälkeen on hänellä ollut täysin terve olo. Pikkuveljeni ripuloi äsken, mutta muihin perheenjäseniin ei ole vielä tullut mitään oireita. Itselläni on alkuviikosta heti huomisesta a…
VilustuminenVastattu 14 v

kuume perjantaihin mennessä?

joo olis perjantaina koulussa juostava 33 kilsaa mihin en todellakaan oo osallistumassa. koitin tos eilen illal syödä hammastahnaa ja mandariinin kuoria mutta eipä tuntunut missään... apuja?
VilustuminenVastattu 14 v

Meneekö keuhkoputkentulehdus

itsestään ohi siis ilman lääkkeitä? Rintaan pistää tuohon keskelle aina välistä aika ilkeästi, flunssaa ollut tässä taannoin. Olisiko siis keuhkoputkentulehdus? Ei kuumetta.
VilustuminenVastattu 14 v

haluun kuumetta!

Eli miten saan kuumeen? en haluu mennä kouluu huomen...Auttaako kavinpurut??
VilustuminenVastattu 14 v

Mykoplasma vai mikä ihme?

Mulla on ollut kohta jo 2 viikkoa kummallista sahaavaa lämpöilyä (37,0-37,4) ja yskää. Kävin lääkärissä ja epäiltiin mykoplasmaa johon sain mykoplasman häätöön tarkoitettua antibioottia. Neljäs päivä kuuria nyt menossa …
VilustuminenVastattu 14 v

D-vitamiini estää flunssan puhkeamisen!!!

D-vitamiinin tiedetään nykyään ehkäisevän monia sairauksia otettaessa ennaltaehkäisevästi mutta tahdon myös kertoa kokemuksia ihan käytännön tasolla. D-vitamiinin käytön tarpeellisuutta on aliarvioitu maailmalla ja nyky…
VilustuminenVastattu 14 v

Jo 9 päivää kuumetta... :( apua?

Olin kovassa flunssassa 9pvää sitten, myös kuume nousi. Nyt on vain nuhan oireet, eli nenä vuotaa ja aivastuttaa. Kuume on koko ajan säilynyt päällä, eli 37-37,8 välillä on sahattu.. On koko ajan myös hieman huono olo j…
VilustuminenVastattu 14 v

Kamala kipu!

Itselläni on nyt ollut jo lähes viikon kestänyt sietämätön kurkkukipu! Nielaisu on yhtä tuskaa. Olin flunssassa ennen kurkkukipua, voiko se olla syynä? Kaulan molemmilta puolilta on aika ajoin imusolmukkeetkin kipeät ja…
VilustuminenVastattu 14 v

Poskiontelot (varokaa Otriviniä)

Varokaa käyttämästä Otriviniä tai muita nenän sisäisesti käytettäviä tippoja ja suihkeita liian pitkään. Itselläni on ollut vuosia ongelmia poskionteloiden kanssa. Kaikki alkoi ensimmäisestä punteeraamisesta jonka jälke…
VilustuminenVastattu 14 v

Yskä ja nuha: milloin lääkäriin??

Mulla on jatkunut ensin kamala yskä 2 viikkoa ja nyt on alkanut yskän lisäksi tulla nuhakin. Eli olen ollut nyt kipeenä yli 2 viikkoa. Milloin kannattaa mennä lääkäriin? Mulla sattuu joskus päähän yskiessä (ohimoiden ko…
VilustuminenVastattu 14 v

Unet ja opiskelu perseellään

Voi jumalauta vihaan flunssaa!!!!! Kurkku rutikuiva, yskittää, läpikuultavaa ohutta räkää tuntuu tulevan joka hemmetin röristä ja kaiken lisäksi yöt menee pyöriessä ja aivastellessa kun jo valmiiksi sairastaa univaikeut…