Olin flunssassa 3 viikkoo. Kävin lääkärillä ja normi flunssa kuulemma ja ei lääkitystä!! 4. viikolla iski silmätulehdus ja keuhkoputkentuledus. Sain lopulta silmätippoja ja antibiootikuurin. kuuri loppu ja iski ensimmäi…
Terve, semmoista kyselen, että kun tässä on ollut flunssa-aaltoa liikkeellä ja minäkin olen nyt sairastunut, niin semmosta vain, että kun tässä ollaan jo paranemaan päin, että uskaltaako sitä lähteä perjantaina ryyppääm…
mulla nyt maanantaista lähtien ollut flunssaa, todella tukkonen olo päässä ja tuntee että räkää täynnä pää. nuha ei kestänyt kunnolla kuin yhden päivän ja arvasin että sinne se jämähtää. nyt otsassa tuntee kipua, varsin…
Oon ollu flunssassa kohta 3viikkoa ja koko flunssan ajan on pää ollut kipeä. Kipu tuntuu otsassa, muttei silmien välissä. Kun painelee silmien välistä sattuu hiukan. Pääkipu ei kuitenkaan ole erityisen kova. Kuumetta ei…
Mikä minulla on kun kurkku on ollut kipeänä nyt pari päivää, yhätkkiä kipu on siirtynyt vain kurkun oikealle puolelle. Lisäksi kurkussani on herpangiinan aihuttaman näköisiä rakkuloita ja ihan vähän sellaista valkoista …
otsikko kertoo ^^ (;
viikko sitten alkoi kurkkukipu ja nuha, jota kesti n. viikon verran. nyt flunssan jälkeen on tukkoisuus jäänyt päälle ja päätä särkee. etekin aamulla on sietämätön olo ja pientä yskääkin on. ensi viikonloppuna tärkeä ur…
Mulla alkoi tää tauti kurkku kivulla.olimme ulkomaillaja käytin huoneessa ilmastointia.yhden yön nukun ilmastointi päällä ja aamulla nielu kipee.reissussa se oli vain aamuidin se vaiva ja meni ohi. Suomeen kun pääsi nii…
Pikkuveljellä oli flunssa ja kun hän tuntui hieman parantuneen lähti hiihto lenkille. Sitten kuume taas nousi ja kävi terveyskeskuksessa ja määräyksenä lepoa ja särkylääkkeitä. Meni pari päivää ja kertoi havahtuneensa s…
Joo, eli nyt seuraava yö on jo neljäs kun kurkkuni on aivan mahdottoman kipeä. Mitään muita oireita minulla nyt ei oikeastaan ole. Vain kurkkukipu on varsinkin aamuisin aivan sietämätöntä. Iltäpäivän tienoilla kipu hell…
Onko kuumelääkkeiden Panadol, Burana yms. syömisellä vaikutusta siihen kuinka nopeasti tai hitaasti flunssasta paranee? Jotkut uskovat, että se hidastaa paranemista koska alentaa kuumetta ja bakteerit kuolevat hitaammin.
Sain tossa viikko sitten flunssa tartunnan, joka nostatti pientä lämpöä, yskän ja nuhan. Yskä ja nuha lähti, mutta pieni lämpö jäi. Mulla on ollut nyt koko viikon 37,4 aina päivästä ja illasta, aamusin lämpö on ihan nor…
haluaisin tietää onko tämä flunssaa vai jotain muuta. elikkäs eilen aamulla nenä alkoi kutisemaan ja puolenpäivän aikaan tuli jo vähän räkää. sitä ei kuitenkaan tule kovinkaan paljon eikä ole vesinuhaa. iltaa kohden tul…
montako kertaa vuodessa teillä on flunssia? onkohan normaalia jos on joka kuukausi flunssa ja joskus kahden viikon välein? alkaa tuntua siltä ettei ikinä ole terveenä. flunssani kestää 4-7 päivää. on huolehdittu hyvin k…
Onko mahdollista sairastaa kuumetta ilman lämmön nousua? Olen jo vähän aikaa sairastanut kuumeeseen liittyviä oireita; pääkipua, suuria lihassärkyjä, heikkoa oloa ja kylmyyttä. Kuumetta mitattaessani ei lämpö ole kuiten…
(Olen 19v tyttö) Olin kolme päivää yötä Ahvenanmaalla Föglön saaristossa. Noin kaksi päivää sieltä tulon jälkeen on alkanut todellisuudentaju järkkyä. Aluksi luulin että oli masennus tai alhainen verensokeri mutta se va…
mulla on ollut jo neljänä päivänä lievää väsymystä, jonkin verran lihaskipuja, mahakipuja, lievää kurkkukipua ja päänsärkyä. olo ei ole flunssainen ja olen parina päivänä käynyt juoksulenkilläkin ja olo ei muutu miksikä…
itellä alkoi alkuviikosta kun suuhun iski sammas,sitten kurkkukipua ja nivelet on särkeneet eilisestä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Nenä lievästi tukossa, ei kyl mitenkään tyypillisen flunssan kaltasesti ja heikko…
Löysin yleisesti hyvin vähän tietoa aiheesta joten kyselisin teidän tietämystänne ESBL-tartunnasta. Sain tänään kuulla lääkärltäni että tälläinen löydös on verikokeistani tehty. Sairaalaan jouduin alunperin rajun munuai…
joo eli mulla on nyt ollu täs kolmen päivän ajan ollu kurkku tosi kipeä ja nieleminen sattunu ja yskinykki oon tosi paljon, ja tänään aamulla kuumetta oli 38° ja on vieläkin.. onko iha normaalia, kun mulla on kaikenlisä…